Kymmenen asiaa, jotka hollantilaiset tekevät paremmin

Nyt kun vaihdoin työpaikkaa ja siirryin takaisin kauniiseen kotimaahani Suomeen, on aika muistella ja täysin puolueellisesti vertailla Suomea ja Alankomaita eli Hollantia. Aloitetaan siitä, mitä hollantilaiset tekevät meitä paremmin:

  1. Pyörä: Sori vaan, Pekka Sauri, mutta Helsinginkin pyöräjärjestelyt ovat naurettavaa pelleilyä hollantilaisen peruskylän rinnalla. En edes tiedä mistä aloittaisin, joten aloitetaan vaikka tästä videosta:

2.Infrastruktuuri: Kriisien edessä hollantilaiset eivät jää voivottelemaan vaan ottavat lainaa kuin hullut ja ryhtyvät rakentamaan moottoriteitä, pyöräteitä, rautateitä ja kanaaleja patojen yms rakentamisesta puhumattakaan. Tällä hetkellä Alankomaat on yksi eniten velkaantuneista EU-maista, velkaa on eri arvioiden mukaan noin 400 miljardia euroa. Suuri osa tästä velasta on tungettu maan infrastruktuuriin ja se kyllä näkyy. Hollannissa on käsittämättömän hyvät autotiet, rautatieyhteyksistä tai kevyestä liikenteestä puhumattakaan. Tämän lisäksi vieläkin on käynnissä jättihankkeita moottoriteiden leventämiseksi, siltojen siirtämiseksi ja korjaamiseksi ja kokonaisten uusien kanaalien rakentamiseksi. Maan infrastruktuuri on mahtavassa kunnossa. Nyt tietenkin voidaan sanoa, että Hollannissa ei ole samoja haasteita infrarakentamisessa kuin Suomessa, koska talvi. Mutta hollantilaisilla on vielä suurempi ongelma: vesi. Maa on rakennetty hyllyvän suon päälle joka on suureksi osaksi meren pinnan alapuolella ja sen vuoksi esimerkiksi perinteiset tierakenteet eivät ole mahdollisia. Tästäkin huolimatta väylät ovat paremmassa kunnossa kuin naapurimaissa Saksassa ja Belgiassa.

3. Itsetunto: Jo lapsesta asti, erityisesti koulussa hollantilaisille opetetaan, että heidän mielipiteensä on tärkeä ja että heillä on oikeus sanoa se julki. Suoruutta arvostetaan. Hollantilaiset ovat suomalaisen silmissä “liian itsevarmoja” ja “koppavia”. Tyypillistä hollantilaista on esimerkiksi väittää, että puhuu jotain kieltä kun osaa tilata sillä kielellä kaljan. Mutta on kyllä ollut ihme palata tänne suomalaisten sekaan, jossa kaikki vähättelevät itseään, suuresta johtajasta lähtien. On aivan kuin olisimme jossain kollektiivisessä hurmostilassa, jossa itsensä vähättelystä saisi ylimääräisiä pisteitä. Näinhän asia ei ole: suomalaiset ovat vatsin taitavia monessa asiassa. On ollut todella kummallista huomata, että emme vain yhtään osaa kertoa tästä.

4. Kaupanteko: Hollantilaiset ovat olleet kauppamiehiä aikojen alusta asti. Paras todiste tästä on Alankomaiden kulta-aika joka nosti pienen pienen maan Euroopan laidalla vallan keskiöön. Hollantilaiset olivat ainoita, jotka saivat käydä kauppaa maailmasta eristäytyneen Japanin kanssa, koska halusivat vain käydä kauppaa eikä esimerkiksi paasata kristinuskosta. Hollantilaisilla ei oikein ole vaihtoehtoakaan, he ovat varsin pieni maa suuressa Euroopassa ja ainoa vaihtoehto on levittäytyä joka puolelle ja toimia kansainvälisesti.

5. Monimuotoisuus

IMG_1151Hollantilaisten erityispiirre on se, että he ovat olleet jo hyvin pitkään erityisen hyväksyväisiä monimuotoisuutta kohtaan. Legendan mukaan Amsterdamissa on enemmän kansallisuuksia kuin New Yorkissa ja maata voi hyvällä syyllä sanoa kansojen sulatusuuniksi. Amsterdam oli ensimmäisiä paikkoja ensimmäisten juutalaisvainojen aikaan jossa juutalaiset saivat harjoittaa uskontoaan ja kauppaa vapaasti. Juutalaisten keskuudessa Amsterdam sen vuoksi edelleen tunnetaan nimellä “Mokum”, joka tarkoittaa “paikkaa” tai “turvasatamaa”. Monimuotoisuus ei ole ollut hollantilaisille mikään vaihtoehto, vaan välttämättömyys. Jo hyvissä ajoin he ovat tajunneet, että kaupallisista syistä on tärkeätä tuntea eri kulttuureja ja tehdä kauppaa heidän kanssaan. Hollantilaisille on myös tärkeätä sinä pienenä maana Euroopan laidalla, että he saavat parhaat mahdolliset kyvyt käyttöönsä ja heille on myös alusta asti ollut selvää, että parhaita kykyjä on hankittava myös maan ulkopuolelta muun muassa verohelpotuksin.

6. Verotus: Hollannisssa yritysten verotus on Irlannin ohella Euroopan kevyintä. Tämän vuoksi monet kansainväliset yritykset perustavat pääkonttoreitaan sinne. Aiheesta on paljon tutkimuksia puolesta ja vastaan eikä ole ehkä täysin selvää, onko vaikutus kansantuotteeseen positiivinen. Hollantilaisessa mallissa verotus on enemmän henkilöverotusta: tuloverotus on hiukan Suomea korkeammalla tasolla. Ajatuksena lienee että yrityksiä ei veroteta jotta ne voivat luoda työpaikkoja ja työntekijät pitävät veroillaan yhteiskunnan pyörimässä. Brexitin myötä todennäköisesti tämä malli tulee olemaan täysi lottovoitto Hollannille, kun kansainväliset yritykset siirtävät pääkonttoreitaan Lontoosta Amsterdamiin ja muihin kaupunkeihin maahan, jossa on loistava infrastruktuuri ja kaikki puhuvat englantia. Hollantilaiset käyvät kovaa kauppaa tästä parhaillaan.

7. Terveydenhuolto: Hollannissa ei varsinaisesti ole “julkista” terveydenhuoltoa, vaan jokaisella kansalaisella on oltava lakisääteinen sairasvakuutus. Aikuiselta tämä maksu on noin 200 euroa kuukaudessa, pienituloisilla vähemmän ja kaikkein köyhimmät ja lapset saavat palvelut ilmaiseksi. Jokainen saa valita itse oman “kotilääkärin”, jonka luokse mennään kaikkien vaivojen kera. Lääkäriin pääsee siis todella nopeasti, yleensä viimeistään kahden päivän sisällä. Lisäksi erikoissairaanhoito on todella tehokasta: tavanomaiseenkin rutiinileikkaukseen pääsee muutamassa kuukaudessa, vaikka ei olisikaan mitään suurta kiirettä. Sain kokea tämän itsekin: kävin tyräleikkauksessa kaksi kuukautta toteamisesta. Koska sairaalat ovat hyvin erikoistuneita, toiminta on hyvin tehokasta: minut leikanneessa sairaalassa tehtiin 27 samanlaista leikkausta päivässä!

img_2484
Kalleellaan olevan kuution muotoisia taloja. Koska – miksei?

8. Kokeilunhalu: Siinä missä suomalainen miettii ja pohtii parasta vaihtoehtoa, hollantilainen on jo näpräämässä yhden tai kahden vaihtoehdon kanssa. Hollantilaiset ovat hulluna kaikkeen uuteen ja varsin avoimin mielin lähtevät kokeilemaan kaikkea niin yhteiskunnallisissa asioissa kuin tekniikassakin. Hollantilaiset ovat kuin pieniä lapsia: kaikkea uutta ja kivaa pitää kokeilla. Heillä on koko ajan vahva “lets just do it” -asenne päällä. Ideoita riittää: mitäpä jos vaikka rakennettaisiin aurinkopaneeleja moottoripyöräradan parkkipaikalle? Tämä tarkoittaa toisaalta myös sitä, että monessa asiassa (teknologia, sosiaaliturva, kaavoitus…) “poukkoillaan” uusimpien trendien perässä ja varsinaista “pitkää linjaa” ei ole.

9.Positiivisuus: Hollantilaisten perustoteamus on “komt goed”, jonka voisi suomentaa ehkä jotenkin “kyllä se siitä”. Mutta sekään suomennus ei ole oikein. Ajatus on tavallaan kaksijakoinen, toisaalta “kyllä se siitä” Toisaalta se tarkoittaa likimain että ajatellaan että tämä kyllä paranee vielä kunhan tätä vielä työstetään. Eli aloittamisen kynnys on matalalla, ensimmäisestä raakaversiosta tulee aikanaan hyvä (“komt goed”) eli eiköhän siitäkin pystytään hiomaan hyväkin lopputuotos.

10. Sosiaalisuus: Hollantilaiset ovat käsittämättömän sosiaalisia! Tämä luo joka paikkaan mukavan tunnelman. Esimerkiksi vaikkapa kadulle. Yksi Suomeen paluun tyrmäävimpiä kokemuksia on ollut suomalaisten käsittämätön sosiaalisuuden puute. Täällä kukaan ei uskalla katsoa toisia silmiin eikä varsinkaan hymyillä. Tätä kyllä kaipaan hollannista. Kuka tahansa – kuningas tai pultsari – saattaa jutustella sinulle sanan tai toisen jos satut yhtä aikaa hissiin tai odotat liikennevaloissa. Kysymys on mukavan ja rennon tunnelman luomisesta joka vaikuttaa kaikkeen kanssakäymiseen.

20160915_121033035_iOS.jpg

+1: Liikennevalot ja autojen käyttäytyminen: Suomalainen liikennekulttuuri on lyönyt kyllä minulla pahasti kasvoille. Autoilijat eivät väistä pyöräilijöitä, lapsia tai muitakaan jalankulkijoijta, koska heillä on ilmeisesti “kiire”. Suomessa autoilijalle annetaan eniten tilaa vaikka hän on tienkäytön kannalta kaikkein hyödyttömin, kallein ja tehottomin käyttäjä. Tämä on ihmeellistä. Hollannissa pyöräilijöitä kunnioitetaan aina. Esimerkiksi kapealla tiellä autot odottavat kiltisti pyöräilijän perässä kunnes pääsevät sopivassa paikassa nätisti ohi. Suurin syy tähän on kulttuuri: jokainen autoilija on myös pyöräilijä ja sen vuoksi tietää, miltä tuntuu, kun autoilijat törttöilevät.

Autosi ei ole enää sinun (ja kohta menetät puhelimesikin)

Tiesitkö, että et todennäköisesti omista tärkeintä osaa autostasi tai puhelimestasi ja että se ehkä voidaan viedä sinulta minä tahansa päivänä?

Omistaminen ei ole enää entisensä. Netflixin, Spotifyn,  Uberin ja muiden nousevien palveluiden myötä ostamme yhä vähemmän fyysisiä esineitä kuin aiemmin siellä missä niitä ostettiin kahmaloittain: muusikkia, elokuvia ja muuta mukavaa.

Tietyllä tapaa tämä on hyvä kehitys, koska maailma ei tarvitse ylimääräistä roskaa ja kertakäyttöhyödykkeiden määrää tulisi aina vähentää.

Mutta ihmeellistä kyllä, tuotteen ostamisen sijaan palvelun ostaminen tarkoittaa, että monet tyypilliset juridiset oikeudet katoavat. Kun hallussasi ei ole enää fyysistä esinettä, et voi enää lainata sitä kaverillesi. Et voi myydä striimaamasi musiikkia edelleen kenellekään.

Sinänsä ihmiset ovat jo ainakin osittain hyväksyneet sen, että palveluja ostaessa luopuu “kappaleen omistamisesta”. Syitä on monia, kuten esimerkiksi se, että palvelua ostaessa “tuotteen” saatavuus on äärimmäisen helppo: se on aina mukana puhelimessasi.

Juristit ovat pitkään puhuneet “omistajuuden katoamisesta” ja hiljattain amerikkalaisen Case Western yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan professori Aaron Perzanowski julistikin vuoden 2017 olevan vuosi jolloin omistajuus “hajosi”. Perzanowski on kirjoittanut yhdessä Jason Schulzin (professori hänkin) kanssa kirjan nimeltä “The end of ownership” jossa käsitellään keskeistä omistajuuden kadottamisen kannalta olevaa teemaa: ohjelmistojen tunkeutumista kaikkiin jokapäiväisiin esineisiin ja ohjelmistojen lisenssiehtojen tuomaa rajoitusta esineiden käyttöön.

Syy hajoamiselle on yksinkertainen: kun ohjelmistot ulottuvat kaikkiin fyysisiin laitteisiin, niiden mukana tulevat lisenssiehdot tekevät täysimääräisestä omistamisesta vaikeaa.

Galaxy Noten alasajo esimakua?

Viime vuonna matkapuhelinvalmistaja Samsung oli suuren kohun kohteena koskien Galaxy Note -älylaitteitaan.  Jotkut Notet  saattoivat syttyä palamaan yllättäen, joskus jopa räjähtäen. Kohun seurauksena Samsung aloitti suuren takaisinkutsukampanjan jotta vaaralliseksi katsottujen laitteiden omistajat palauttaisivat laitteet takaisin Samsungille hyvitystä varten. Minun huomioni osui  koko episodissa  yhteen erikoiseen seikkaan: Samsungilla oli mahdollisuus tehdä laite toimintakelvottomaksi mikäli laitetta ei palautettaisi määräpäivään mennessä. Vaikka tässä tilanteessa kysymys oli turvatoimenpiteestä ja varmasti myös oikeutetusta sellaisesta, on sinänsä varsin kuumottavaa tietää, että laitteiden valmistajat voivat halutessaan tehdä valmistamansa laitteen toimintakyvyttömäksi eikä sinulla ole siihen mitään sanottavaa.

Muun muassa Googlen omistama älylaitevalmistaja Nest teki näin lopettaessaan Revolv-laitteen myynnin. Nest oli aiemmin ostanut Revolvia valmistaneen yrityksen ja näin pyrki parantamaan oman laitteensa asemaa markkinoilla.

Traktorivalmistaja John Deere taas on sitä mieltä, että sillä on ikuinen määrämisoikeus myymiensä traktoreiden ohjelmistoon, jotka ovat keskeisiä koko laitteen toiminnan kannalta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että John Deeren ostaneet maanviljelijät ovat täysin yrityksen armoilla ja joutuvat muun muassa hankkimaan huoltonsa valmistajalta eivätkä itse pysty tekemään monia korjauksia omiin tuotantolaitteisiinsa. Samoin GM on ilmoittanut, että se katsoo omistavansa valmistamiensa autojen ohjelmiston ja auton ostaneilla asiakkailla on vain oikeus käyttää auton mukana tulevaa ohjelmistoa. Myös tietokoneiden ja älylaitteiden valmistajat, kuten esimerkiksi Apple, pyrkii rajoittamaan korjaajien piiriä vain omiin valtuutettuihin korjaajiin.

Juridisena syynä tälle suunnanmuutokselle on se, että esineen myynnissä kyse on sinänsä varsin yksinkertaisesta asiasta: ostan kappaleen x, kun hinta on maksettu, se on minun. Sen sijaan ohjelmistoa ei perinteisesti myydä kappaleena asiakkaalle vaan asiakkalle annetaan vain oikeus käyttää tätä.  Tällainen käyttö sanellaan lisenssisopimuksessa, joka on usein hyvin pitkä ja koukeroinen. Ne ovat juuri niitä tekstejä, jotka sinäkin klikkasit läpi kun otit uusimman iphonen käyttöön tai kun ensimmäisen kerran käynnistit autosi navigaattorin. Valmistajat pystyvät takuuvarmasti sanomaan, että olet lukenut ja hyväksynyt ehdot, koska olet klikannut “hyväksy”.

Yhdysvalloissa onkin käynnissä parhaillaan ns. “right to repair” -keskustelu eli väittely siitä, tulisiko valmistajien sallia esimerkiksi autonomistajien tehdä korjauksia myös autojen ohjelmistoon? Ongelma ei ole yksinkertainen: jos vahvasti suojatun jarruohjelmiston “warettaminen” sallittaisiin, auton turvallisuus voisi järkkyä ennenäkemättömällä tavalla. Ja pahimmassa tapauksessa kokenutkaan ostaja ei voisi huomata sitä helposti. Toisaalta taas äärimmilleen vietynä ajoneuvojen ohjelmistojen täydellinen suoja tarkottaisi sitä, että valmistaja voisi pakottaa auton korjaamisen vain omissa liikkeissään ja pahimmassa tapauksessa ohjelmiston tuen lopettaminen voisi pakottaa omistajat luopumaan arvottomista ajoneuvoistaan ja hankkimaan uuden tilalle.

Omistajuus uusiksi?

Yhdysvalloissa right to repair on keskusteluna täyttä todellisuutta, mutta Euroopassa muun muassa kilpailulainsäädäntö rajoittaa valmistajien oikeuksia tietyissä suhteissa. Valmistajien, jopa autonvalmistajienkin tulee sallia tietynlainen avoimuus esimerkiksi jälkimarkkinoilla eli ns. “ei-merkkihuolto” tulisi hyväksyä takuun mukaisena huoltona jos huolto täyttää vaaditut kriteerit eli on yhtä hyvää kuin valmistajan omakin huolto. Siitä huolimatta yllämainittuja rajoituksia ei ole vielä tarkasteltu kuluttajatasolla joten todennäköisesti ainakin tällä hetkellä valmistajilla voisi olla mahdollisuus rajoittaa “kotikorjaajien” toimintaa muun muassa lisenssiehdoin.

Euroopassa kehitystä on viety osittain toiseen suuntaan myös EU:n tuomioistuinkäytännössä. Esimerkiksi Usedsoft-ratkaisussa EUTI katsoi että asiakkalla oli oikeus myydä ostamansa lisenssit edelleen, vaikka

Schulz ja Perzanowski esittävät kirjassaan tilanteen korjaamiseksi omistajuuden uudelleenmäärittelyä siten, että käyttäjillä olisi parempi mahdollisuus itse määrätä tuotteistaan olivat ne sitten fyysisiä tai digitaalisia. Professorit olivat tehneet tutkimusta kuluttajakäyttäytymisestä ja havainneet, että kuluttajat ovat valmiita maksamaan ylimääräistä tuotteesta, jossa olisi tällaisia ominaisuuksia eli jonka voisi esimerkiksi lainata ystävälleen.

Tällä hetkellä lisenssiehdot rajoittavat vain korjaamista, mutta voisiko olla, että tulevaisuudessa ehtoihin saneltaisiin paljon hullumpiakin juttuja? Kukaanhan niitä ei lukisi? Niin saattaisitkin yhtäkkiä esimerkiksi luvata autonvalmistajalle, että et kirjoita autosta negatiivisia arvosteluja tai että myyt verkkokaupalle oman sielusi.

 

Asiakastietojen luvaton kopiointi olisi voinut maksaa Kiinteistömaailmalle miljoonia

Muun muassa Ilta-Sanomat ja Yle uutisoivat viime viikolla Kiinteistömaailmassa tapahtuneesta asiakastietojen luvattomasta kopioinnista. Mielestäni yritys hoiti asian ryhdikkäästi ilmoittamalla tästä asiakkailleen sekä tiedottamalla siitä verkkosivuillaan.

Kysymyksessä on ilmeisesti rikostutkinta, jossa yhtiön entinen työntekijä kopioi luvatta ilmeisesti hyötymistarkoituksessa asiakasrekisteristä 3500 Kiinteistömaailman asiakkaan yhteystiedot. Asiasta on tehty rikosilmoitus poliisille.

Asiakastietojen luvaton kopiointi on yritysmaailman “arkipäivää”. Kyseessä ei ole mikään jokapäiväinen asia, mutta ei ole tavattoman harvinaista, että vaikkapa asiakassuhdejohtaja ottaa mukaansa parhaiden asiakkaiden yhteystietoja kilpailijalle siirtyessään. Tällainen toiminta on tietysti jyrkästi kielletty ja jo sellaisenaan helposti jopa työsuhteen purkamisperuste (tosin mitäpä purat kun työntekijä on jo lähtenyt!). Monet yritykset pyrkivät rajoittamaan tätä toimintaa muun muassa salassapitosopimuksin sekä kilpailukielloin. Vakavimmissa tilanteissa yrityksellä voi olla oikeus vaatia vahingonkorvausta aiheutetusta vahingosta rikostutkinnan lisäksi.

Mielenkiintoista kyseisessä uutisessa on tietosuojan kannalta varsinkin se, että yrityksellä on hallussaan tietoa joka monelle hyvin herkkä asia: oma asuminen ja kodin etsintä. Ilta-Sanomien asiakaskommenttien perusteella on itse asiassa yllättävää miten paljon kiinteistövälittäjälläkin meistä on tietoa.

Kiinteistömaailmalle kävi siltä osin asiassa “munkki”, että kyseinen kopiointi tapahtui jo nyt. Ensi vuoden toukokuussa uuden tietosuoja-asetuksen myötä nimittäin kyseessä olisi ollut luvaton tietovuoto, joka pahimmassa tapauksessa olisi voinut johtaa sakkoihin. Tietojen luvaton kopiointi nimittäin myös on tietovuodon (asetuksen tekstissä “tietoturvaloukkaus”) käsitteen piirissä. Jos yrityksellä on esimerkisi hyvin leväperäinen tietoturvapolitiikka, joka mahdollistaisi mittavat tietojen kopioinnin liian helposti, tietosuojaviranomaiset voisivat katsoa tämä olevan selkeä rike. Tilanne voisi olla toinen vaikkapa silloin, kun tiedot olisi vaikkapa salattu niin, että niitä ei voida lukea.

Tietovuodosta tulee myös ilmoittaa 72 tunnin kuluessa viranomaisille. Pahimmassa tapauksessa sakkoa voisi rapsahtaa 10 miljoona tai 2 % vuotuisesta liikevaihdosta. En kuitenkaan usko enkä väitä, että tällainen sakko olisi määrätty nyt uutisoidusta tapauksesta ainakaan annettujen tietojen perusteella. Mutta sakko on erittäin voimakas keino pakottaa yritykset toimimaan vastuullisemmin.

Tietovuotoja tulee tapahtumaan tietosuoja-asetuksenkin myötä. Tämän ovat lainsäätäjätkin ymmärtäneet, sillä tuo määrättävä sakko on pienempi kuin asetuksen sallima maksimisakko (4% tai 20 miljoonaa euroa) varmaankin juuri siitä syystä, että vuodot ovat myös osittain yrityselämän “arkipäivää”.

Kannattaako ulkomaille lähteä?

Kolmen vuoden keikka ulkomailla kansainvälisessä yrityksessä on takana. On aika katsoa taaksepäin ja kysyä kriittisesti: kannattiko lähteä?

Olen pohtinut paljon sitä, mitä reissusta jää oikein “käteen”. Rahallisesti tätä seikkailua ei voi sanoa mitenkään menestykseksi, eli olenko epäonnistunut reissussani?

Lyhyesti: en millään tavalla.

Ensinnäkään kysymys ei ole “reissusta” eli jostain sellaisesta josta lähdetään ihanasta kotimaasta jonnekin vieraaseen maahan ja sitten palataan takaisin 20160823_101249632_ioskotiin. Suomalaisella on jotenkin oletuksena se, että ruisleipä ja punainen maito kytevät niin syvällä sisässämme että ne jossakin vaiheessa vain automaattisesti alkavat vetämään sinua takaisin kotimaahan. Ja näin varmasti onkin monen kohdalla, monista eri syistä, kuten vaikkapa siitä että “sen toisen maan” kulttuuri ja toimintatavat ovat sellaiset, että suomalainen ei mitenkään samaistu siihen. Siksi Suomeen muutto uudelleen on sitten sitä “kotiinpaluuta”.

En kuitenkaan enää koe, että muuttaisin “takaisin” kotiin. Olen huomannut painivani sellaisten tunteiden kanssa, jota ei voi selittää mitenkään muuten kuin siten, että muutin omasta kodistani uuteen kotimaahan. Hollannista on tullut oma henkinen kotimaani, vaikka passini onkin suomalainen.

img_2498

Kannattaa lähteä

Ulkomaille lähteminen on monesti monen tekijän summa ja jokaisen on tehtävä päätös itse. Kolmen vuoden jälkeen voin sanoa, että ulkomaille lähteminen kannattaa. Kokemus kasvaa ja näkemys laajenee.

Ulkomaisessa yhtiössä tai työympäristössä työskentely antaa oikeita taitoja, joita ei voi Suomessa oppia missään. Oma työnantajani Canon Europe NV oli erityisen monikulttuurinen: 600 työntekijän joukossa oli 48 eri kansallisuutta edustettuna. Tavanomaisessa palaverissa saattoi olla seitsemän ihmistä, jotka edustivat kuutta eri kulttuuria. Tällainen kansojen sulatusuuni on mahtava pikku ikkuna maailmaan ja siihen, miten erilaiset kulttuurit toimivat ja ajattelevat.

Ja ikkuna myös siihen, miten Eurooppa toimii.

Työkokemuksena ulkomailla työskentely on hyvin arvokasta koska siinä oppii erityisen paljon kommunikointia eri kulttuurien kanssa sekä ymmärtämään erilaisista lähtökohdista olevien ihmisten tarpeita. Lisäksi monessa ulkomaisessa työpaikassa tehdään työtä aivan eri tasolla kuin Suomessa: monet työnantajat ovat suuria kansainvälisiä yrityksiä, joiden markkinaulottuvuus on huomattavasti suomalaisia työnantajia laajempi. Tällöin pääsee myös tekemään aivan eri kokoluokan “bisnestä” kuin mitä esimerkiksi “vain” pohjoismaissa tai vaikkapa vain Suomessa toimivat yritykset tekevät. Huomautuksena kuitenkin, että ei se perus työnteko hirveästi maasta tai kokoluokasta riippuen eroa tavallisesta suomalaisesta puurtamisesta vaan samat työelämän lainalaisuudet pätevät maailmallakin.

img_2463

Lähde jäädäksesi – keskity hyviin puoliin

Lähteminen on pelottavaa. Yhtäkkiä mukavasta ja tasaisesta elämästä kotimaassa, jossa kaikki ymmärtävät kieltäsi, lasten päiväkodit ja koulunkäynnit ovat järjestyksessä ja työelämäkin sujuvaa, häviää kaikki. Ulkomaille lähteminen on iso muutos, joka vaikuttaa kaikkiin: työelämääsi, perheeseesi, parisuhteesesi ja fyysiseen kuntoosi.

Lähteminen on erittäin stressaavaa siksi, että kaikki on uutta. Muuttoon voi liittyä uuden työn aloittaminen kohdemaassa, koulujen etsintä, asunnon etsintä ja vaikkapa lasten harrastusten ja uusien ystävien etsintä.

Lähtöä miettiessä ei hirveästi kannata pelätä sitä, miten sopeutuu – saatat huomata että sopeudut todella hyvin kaikesta huolimatta. Paljon on kysymys asenteesta. Ja on ihan ok tulla takaisinkin etuajassa, silloinkin on opittu jotain.

Kun päätös on tehty kannattaa lähteä siitä ajatuksesta, että muuttaa maahan jäädäkseen. Sen sijaan että vertailisi sitä, mikä Suomessa on paremmin kuin täällä, kannattaa keskittyä hyviin puoliin uudessa kotimaassa.

Molemmissa kotimaissasi on hyviä ja huonoja puolia. Ja niitä on molemmissa paljon. Kun pitää mielessä ajatuksen siitä, että tästä tulee uusi kotini asioihin keskittyy oikeasta näkökulmasta. Hirveästi ei kannata pitää asioita “ilmassa” ja “väliaikaisena”, vaikka sekin voi olla joskus tarpeen.

Ei kannata esimerkiksi lukkiutua ainoastaan entiseen suomalaiseen sosiaaliseen elämäänsä vaan rohkeasti etsiä uusia yhteyksiä uudesta maasta. Tiettyjä isoja päätöksiä kannattaa kuitenkin välttää, kuten esimerkiksi asunnon ostamista ensimmäisen parin vuoden aikana ellei ole aivan varma jäämisestä.

Yllämainitun periaatteeseen vaikuttaa tietenkin ulkomaille lähdön luonne. Jos esimerkiksi pääsee komennukselle, jossa yritys hoitaa talot ja koulut, kaikkia suuria päätöksiä ei tulekaan eteen. Komennukset myös tavallisesti kestävät vain muutaman vuoden. Tällöinkään ei mielestäni kannata tuudittautua väliaikaisuuteen – olen tavannut useammankin ihmisen jotka ovat vieläkin sillä 20 vuotta sitten alkaneella kahden vuoden komennuksella.

Pyydä apua ja tukea – jos saat

Ulkomaille lähdössä tarvitaan hyvin monenlaista tukea monelta eri ihmiseltä ja organisaatiolta. Yksi ulkomaille lähdön hyviä puolia itselleni oli juuri se että opin ja uskalsin hyödyntää näitä apuja. Avusta huolimatta suurimman työn ja vaikeimmat päätökset joudut silti tekemään itse.

Aina ei apua saa sieltä mistä odotat. Esimerkiksi minulle ei omasta ammattiliitosta apua herunut oikeastaan yhtään kun sieltä aikanaan tukea kysyin. Se oli suuri pettymys ja kysyn edelleen että miksi sitä jäsenmaksua oikein maksetaankaan. Vastaus kuului tyyliin “ota selvää verotuksesta, eläkkeestä ja sosiaaliturvasta”. Yeah right. kiitos. No minäpä tästä lähdenkin sitten.

Ota selvää verotuksesta, eläkkeestä ja sosiaaliturvasta

Riippuen siitä, lähdetkö “omatoimisesti” vai “firman piikkiin”, selvitettävien asioiden lista on pitkä. Sitä listaa ei pidä pelätä, lähditpä tai et, edessäsi on aina pitkä lista selvitettävistä ja tehtävistä asioista. Ja kaikkea ei aivan varmasti saada kuntoon lähtöpäivään mennessä. Mitä sitten kannattaa miettiä? Tässäpä ehdotuksia:

  1. Millainen tuleva työpaikkasi on? Vietät paljon aikaa töissä joten tätä kannattaa miettiä tarkoin. Vaikka työpaikka vaikuttaa kansainväliseltä, huomioi että joka maassa on omanlainen työkulttuurinsa ja “keskieurooppalainen” työkulttuuri poikkeaa monelta osin pohjoismaisesta. Muutama todella yleistetty tyypillinen piirre: saksalaisessa työkulttuurissa työkaverin “herroittelu” ja “teitittely” on ihan arkipäivää. Ranskalaiset rakastavat hierarkiaa. Hollantilaiset pullauttelevat sammakoita suustaan. Briteille on tärkeää “virkatie” eli se että asioit muilla osastoilla pomosi kautta.
  2. Millainen verotus, eläke tai sosiaaliturva maassa on? Nämä eivät välttämättä ole mielessäsi aivan ensimmäisenä, mutta on tärkeätä käydä nämä läpi edes ylätasolla, koska tieto voi olla tarpeen “tiukan paikan tullen.”
  3. Mitä kieltä maassa puhutaan? Vaikka paikalliset puhuvatkin englantia hyvinkin, joitakin asioita on vaikea ellei jopa mahdoton hoitaa englanniksi joten on syytä varautua siihen, että opettelet paikallista kieltä edes auttavasti.

img_2518

Kysymyksiä on aina paljon ja kaikkeen ei voi saada täydellistä vastausta. Ulkomaille lähteminen on siksi juuri iso henkisen kasvun paikka: kaikkea ei vain voi saada täydellisen oikein. Ja sitä se onkin parhaimmillaan: oppimista siitä, miten elämässä sopeudutaan isoihin muutoksiin.

 

Älylaitteet todistajina oikeudessa

Voiko kännykkäni todistaa minua vastaan oikeudessa? Voiko langatonta reititintäni käyttää todisteena? Älylaitteet ovat tunkeneet  joka puolelle, mutta nyt ne ovat ilmaantuneet aivan uudella tavalla paikkaan, missä niitä ei ehkä mielellään näkisi: vastapuolen todisteeksi oikeussaleihin.

Sydänkäyräsi todistaa sinua vastaan

Yhdysvalloissa on tällä hetkellä käynnissä useampikin oikeudenkäynti, jossa avainasemassa on älylaitteen nauhoitamat tiedot. Esimerkiksi tuorein tapaus liittyy sydämentahdistimesta kaivettuihin tietoihin, jonka perusteella poliisi yritää todistaa, että tahdistimen käyttäjä oli polttanut oman talonsa. Poliisi antoi tahdistimen tiedot kardiologin (eli sydänlääkärin) käyttöön joka totesi annetun datan perusteella, että syytetty ei voinut kantaa kaikkia palosta pelastuneita tavaroitaan talon ulkopuolelle palon sytyttyä vaan aiemmin.

Tämä juttu on mielenkiintoinen siitä syystä, että kyseinen tahdistin tallensi tieteellistä tutkimusta ja potilaan hoitoa varten tietoja kuten sydämen rytmin, sykkeen ja tahdistimen käyttöasteen. Analysoimalla nämä varsin harmittomalta ja “anonyymilta” vaikuttavat tiedot asiantuntija pystyi kuitenkin päättelemään jotain sellaista mitä ei voisi muuten näyttää todeksi.

Ok Google, miten pesen verestä tahriinuneet vaatteet?

Äänikomentoja tottelevat laitteet ovat myös joutuneet viranomaisten syyniin rikoksia ratkaistaessa. Toisessa yhdysvaltalaisessa tapauksessa poliisi on pyytänyt Amazonia toimittamaan erään käyttäjän Amazon Echo -palveluun tallennetut äänikomennot murhatutkimusten tueksi.

alexa

Amazon Echo -laitteissa on virtuaaliassistentti Alexa jonka avulla käyttäjä voi tehdä useita erilaisia toimenpiteitä äänikomennoilla kuten esimerkiksi toteamalla “Hei Alexa, soitatko musiikkia”. Vastaanvanlaisia palveluja on esimerkiksi Googlen “Ok google” tai Applen Siri.

Ymmärtääkseni ainakin näihin virtuaaliassistentteihin voi ohjelmoida ns. herätesanan jonka avulla laite käynnistyy ja valmistautuu ottamaan käskyn vastaan sen sijaan että käyttäjä joutuisi painamaan jotain nappia. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että laite nauhoittaa ja analysoi koko ajan sen lähistöllä syntyviä ääniä, kuten esimerkiksi keskusteluja. Kun herätesana sanotaan, laite tallentaa käskyn lisäksi lyhyen ajan ääntä ennen käskyä Amazonin palvelimelle. Käskyt tallennetaan, jotta käyttäjä voisi jälkikäteen varmistaa, että se on esimerkiksi antanut käskyt Alexalle oikein eli että asiakas on sanonut “tilaa pizzaa” vaikka laite onkin toimittanut salaattia.

Tallennettujen äänitiedostojen lisäksi poliisi on Suomessakin pitkään käyttänyt syytetyn tietokoneelta takavarikoituja tietoja, kuten tiedostoja, hakuhistoriaa, keskustelupalstahistoriaa tai sosiaalisen median tapahtumia todisteena oikeudenkäynnissä.

Mielenkiintoinen asia kuitenkin näissä yllämainituissa tapauksissa on se, että laitetta käytetään todisteena eri tavalla kuin ennen: sen nauhoittamia tietoja pyritään käyttämään todistamaan tiettyä tapahtumaa, esimerkiksi Alexa-tapauksessa sitä, että oliko käyttäjä jossain tilanteessa kiihtyneen kuuloinen tai vaikkapa hereillä henkilön kuolinhetkellä jne.

Suomessa tekniset laitteet olivat hyvin keskeisessä asemassa muun muassa viime aikaisessa markkinaoikeuden ratkaisussa koskien ns. tekijänoikeuskirjeitä. Tuomioistuin analysoi ratkaisussa pitkään ja hartaasti langattomien reitittimien teknisiä ominaisuuksia ja sitä, oliko reititintä käytetty tiedostojen jakamiseen. Oikeudenomistajat olivat tältä osin käyttäneet poikkeuksellisia keinoja langattoman verkon paikallistamiseen kuten esimerkiksi käymällä lähistöllä mittaamassa kyseisen reitittimen kantamaa.

Tietojasi tallennetaan joka puolelle

Älylaitteiden määrä kasvaa koko ajan ekspotentiaalisesti. On selvää, että seuraavien vuosien aikana meitä mittaavat ja arvioivat laitteet lisääntyvät räjähdysmäisesti ja pian (ellei jo nyt) on täysin mahdotonta välttyä joutumasta jollakin tavoin jonkun laitteen kohteeksi.

Tietosuojan näkökulmasta älylaitteissa on avoimia kysymyksiä, joihin on teknisiäkin ratkaisuja (kuten esimerkiksi kerättyjen tietojen anonymisointi analyysiä varten, pseudonymisointi ja kryptaaminen ja ylipäätään privacy by design). Tietojamme tulee kuitenkin olemaan joka puolella, monen eri palvelutarjoajan hallussa, halusimme sitä tai emme.

Älylaitteissa on tehokkaita suojausmenetelmiä, jotka hidastavat tietojen saamista laitteesta. Tähänkin on vastaus: esimerkiksi Iso-Britanniassa poliisiviranomaiset keskittävät yhä enemmän voimia älylaitteiden haltuunottoon siten, että epäillyn laite ei ole lukitussa tilassa. Yhdysvalloissa muun muassa FBI käyttää sormenjälkiä laitteiden avaamiseen. Mielenkiintoinen fakta yhdysvaltalaisesta oikeusjärjestelmästä: epäillyn on luovutettava sormenjälkitunniste, mutta hänen ei tarvitse kertoa laitteen salasanaa itsekriminointikiellon vuoksi. Eli epäiltyä ei saa pakottaa kertomaan salasanaansa koska tämä voisi huonontaa tämän puolustautumista oikeudessa. En tiedä miten tämä menee Suomessa, mutta uskoisin saman säännön pätevän täälläkin. Jenkit neuvovatkin jo epäiltyjä sammuttamaan laitteensa jos joutuvat poliisin tutkinnan kohteeksi, koska tällöin laite kysyy varmasti salasanaa avattaessa.

On vain ajan kysymys, milloin vastaavia tapauksia ilmenee Suomessa. Kännykän hyödyntäminen esimerkiksi todisteena vaikkapa epäillyn sijainnin todentamiseen on jo arkipäivää. Niin miksipä ei voisi hyödyntää vaikkapa epäillyn kädessä ollutta Apple Watchia, joka voi tallentaa vaikka käyttäjän pulssin? Laitteista tulee yhä vain tarkempia ja ne tallentavat kaiken, joten jonain päivänä ne ovat kiistattomia todisteita oikeudessa.

Nämä muutamat rikosjutut ovat mielestäni hyvä osoitus siitä, miksi tietosuojasta pitäisi välittää. Hyvin viattomalta vaikuttavasta, “anonyymista” pienestä tiedonpalasesta pystytään tulevaisuudessa analysoimaan ja haarukoimaan neulantarkasti sinun toimintaasi. Ei ole siis samantekevää kenen haltuun tietoja annat ja millaisia käyttömahdollisuuksia tähän tietoon sallit.

Vierailulla markkinaoikeudessa: hankintajuttujen määrä laskussa (edelleen)

Vierailin julkisten hankintojen yhdistyksen mukana markkinaoikeudessa eilen. Ylituomari Kimmo Mikkola esitteli tuomioistuimen toimintaa tuomarikolleegojensa ohella tutun ammattimaisesti ja innostuneesti. Ja miksipä ei voisi olla innostunut? Onhan tämä paikka kuitenkin the paikka, missä moni hankinta saa viimeisen sanansa lainmukaisuudesta.

Valitettavasti hankinta-asiat ovat pelkkää paperinpyöritystä eli hankintalakimies ei pääse istuntosaliin puolustamaan/syyttämään hankintaa. Siksi tuomareiden työ paikanpäällä on käytännössä hyvin paljon työhuoneissa tapahtuvaa. Pääsimme silti tutustumaan markkinaoikeuden pääistuntosaliin, jossa muun muassa käydään patentti- tai kilpailuoikeusasioita.

Hankintajuttujen määrä edelleen laskussa

Alustavien tietojen mukaan markkinaoikeuteen saapui vuonna 2016 vähemmän julkisiin hankintoihin liittyviä valituksia kuin vuonna 2015. Tarkat luvut julkaistaan myöhemmin, mutta ero on merkittävä. Ylituomari Mikkolan mukaan tätä laskua ei voida täysin laittaa hankinta-asioita koskevan oikeudenkäyntimaksun merkittävään korotukseen vuoden 2016 alussa.

Mikkolan mukaan määrä kääntyi laskuun jo vuonna 2015 ja pudotus voi osaksi olla syytä tavanomaisesta laskevasta trendistä. JIT-miehen pääkonttorissa on tarkoitus virittää excel-taulukot taas huippuunsa ja analysoida vuoden 2016 ratkaisut, jotta nähdään, että onko esimerkiksi pienempiarvoisia ratkaisuja nyt vähemmän.

Uusi hankintalaki  – same same but different

Kun paikalla oli yli 40 hankinta-alan ammattilaista (ja minä), keskustelu tietenkin kääntyi myös uuteen hankintalakiin jossakin vaiheessa. On selvää, että tietyt hankintalain muutokset, kuten esimerkiksi päätöksen perusteluvaatimusten “keveneminen” ja sote-hankintojen vaatimusten keventyminen sekä tietysti kynnysarvojen nosto voi vaikuttaa markkinaoikeuden oikeuskäytäntöön.

Markkinaoikeuden tuomarit kuitenkin vaikuttivat ottavan tilanteen varsin rauhallisesti, kyseessä ei todellakaan ollut ensimmäinen lakimuutos heidän urallaan ja vaikka uusi hankintalaki voikin tuoda “yllätyksiä” tiettyihin hankintajuttuihin, markkinaoikeuden pitkä ja sangen laadukaskin oikeuskäytäntö antaa kuitenkin paljon pohjaa tulkinnoille uudessakin tilanteessa.

Hankintajuttujen keskimääräinen käsittelyaika on muuten pysynyt pitkään kuuden kuukauden tienoilla. Keskustelua syntyi tästäkin eli siitä voisiko tehokkuutta vielä nostaa. Käytännössä tämä ei kuitenkaan liene mahdollista, sillä Mikkolan mukaan pelkästään oikeudenkäynnin kirjelmöinti kestää helposti kolme kuukautta eikä päätöstä pystytä ihan hetkessä kirjoittamaan. Mielestäni markkinaoikeus on tehnyt todella hienoa työtä käsittelyaikojen lyhentämisessä kun otetaan huomioon että pahimmillaan päätöksen saaminen kesti lähes 18 kuukautta. Keskimäärin.

Markkinaoikeuden ratkaisut ovat mielestäni laadultaan erittäin hyviä kun verrataan käsittelyn kestoa ja juttumäärää. Totta kai, markkinaoikeuskin on joskus väärässä, eikä siinä ole mitään outoa, onhan KHO:kin joskus väärässä (ainakin minun mielestä).

Katso video! Tietosuoja-asetus haltuun: aloita näistä ilmaisista lähteistä

Tietosuoja-asetus tulee, kuten on jo monta kertaa aiemmin todettu ainakin täällä blogissa. Asetus on järkyttävän pitkä ja paikoin varsin monimutkainen. Nyt siihen pitäisi sitten valmistautua, mutta mistä aloittaa? No eipä mitään, aloita vaikka heti tästä! Kokosin alle muutamia ilmaisia aineistoja luettavaksi ja katsottavaksi.

Ei jaksa lukea? Katso alta mahtava tunnin pikakelaus tietosuoja-asetuksesta:

 

Tavoitteena on myös JIT-miehen blogissa jatkossa tehdä asetusta tutummaksi joten myös tätä blogia seuraamalla voit saada lisävalaistusta aiheeseen.

Hankintalaki kiertotiellä: Liikenneselvityksen kilpailutukset

Kirjoitin eilen liikenne- ja viestintäministeriön konsulttihankinnoista. Tuolloin kirjoittaessa en ollut saanut vielä varmuutta siitä, oliko ministeriö tehnyt erikoiset, alle 30.000 euron arvoiset hankintansa esimerkiksi aiemman kilpailutuksen tai voimassaolevan puitesopimuksen tiellä.

Nyt tiedetään, että ei ollut. Ministeriön ylijohtaja itse tunnusti Ilta-Sanomissa, että alle 30.000 euron hintojen tarkoituksena oli nimenomaan kilpailutuksen välttäminen. Mielenkiintoiseksi tekee asiassa sen, että ylijohtajan mielestä kyseessä ei ollut hankintalan kiertämistä vaan toimintaa joka “mahdollistaa nopean reagoinnin”.

Ilmeisesti yhtenä syynä kilpailuttamatta jättämiseen on ollut myös se, että hankinnoilla on ollut kiire. Oikeuskäytännössä kiirettä ei ole pidetty riittävänä perusteena suorahankinnalle eli kilpailuttamatta jättämiselle kuin äärimmäisen rajatuissa tilanteissa, ja lainvalmistelun hutilointia ei voida pitää tällaisena perusteena. Myöskään sitä, että saatavilla on vain “yksi asiantuntija Suomessa” ei ole pätevä peruste.

Kuten eilen kirjoitin, hankinnan pilkkominen osiin ei ole sallittua hankintalain soveltamisen välttämiseksi. Näin näyttää nyt kuitenkin tapahtuneen muutaman tarjoajan kohdalla kun on tehty useampi alle 30.000 euron hankinta.

On huolestuttavaa, että hankintalakia sovelletaan ministeriön tasolla näin virheellisesti. Kyseessä on kuitenkin laki, joka koskee kaikkia viranomaisia. Pahintahan hankintalaissa on kuitenkin se, että asiakas kantaa aina seuraamukset eli mikäli joku menee ehdottamaan suorahankintaa joka on siinä “rajalla”.

Autoverotuksen uudistus ja taianomainen “kolkyttonnia”

Autoverotuksen ja käytännössä miltei koko autoliikenteen uudistamista ehdottanutta liikenneselvitystä tehtiin mielenkiintoisella tavalla. Muun muassa Yleisradio, Suomen kuvalehti ja Ilta-Sanomat ovat uutisoineet konsulttien laajasta käytöstä selvityksessä. Ilta-Sanomien mukaan (uutinen koskee Suomen Kuvalehden maksumuurin takana olevaa uutista) konsulttiselvityksistä maksettiin eri yhtiöille yli 331 497,50 euroa.

Konsulttien käyttäminen selvitysten tekemisessä ei ole mikään outo tai huono asia. Mielestäni on aivan selvää että konsultteja tulee käyttää varsinkin tällaisessa selvitystyössä jo pelkästään kahdesta syystä: tuloksia tulee yleensä nopeasti ja näkemystä saadaan “talon ulkopuolelta”.

Mielenkiintoiseksi hankintalain kannalta tässä tekee se, millaisia summia konsulttiyhtiöt ovat laskuttaneet ministeriöltä: sattumaa tai ei, mutta kaikki laskutetut summat ovat alle silloisen hankintalain 30.000 euron soveltamisrajan. Minulla ei ole ollut käytettävissä tätä kirjoitettaessa tietoa siitä, onko ministeriöllä ollut jokin asianmukaisesti kilpailutettu puitesopimus jonkin konsulttiyhtiön kanssa. En löytänyt mainintaa kyseisenlaisesta puitesopimuksesta ainakaan Hilmasta tai ministeriön sivuilta.

Jo pitkään tarjoajien ja virkamiesten keskuudessa on elänyt vahva legenda siitä, että “kun mennään alle 30.000 euron, koira ei perään hauku.” Tämä ei kuitenkaan markkinaoikeuden oikeuskäytännössä pidä paikkaansa.

Olisi mielenkiintoista nähdä noiden konsulttitöiden laskut ja nähdä miten moiseen summiin on päädytty. Tuolloin voimassa olleen hankintalain mukaan 30.000 kynnysarvoa laskettaessa on katsottava suurinta maksettavaa kokonaiskorvausta ilman arvonlisäveroa. Arvoa laskettaessa on otettava huomioon myös hankinnan mahdolliset vaihtoehtoiset toteuttamistavat ja hankintasopimukseen sisältyvät optio- ja pidennysehdot sekä ehdokkaille tai tarjoajille maksettavat palkkiot tai maksut.

Kiperä kysymys on tietenkin mitä suurinta maksettavaa kokonaiskorvausta oikein tarkoittaa. Joissakin tilanteissa hyvää osviittaa voi saada esimerkiksi siitä, millaisia tarjouksia saa tarjoajilta. Jos vaikka neljästä tarjoajasta kolmella tarjous ylittää 30.000 euroa mutta yhdellä ei, kyseessä on todennäköisesti hankintalain mukainen hankinta, vaikka hinnaltaan halvin olisikin selvästi alle kynnysarvon.

Markkinaoikeus on tehnyt silloin tällöin ratkaisuja tällaisista rajatapauksista. Muun muassa ratkaisussa MAO 32/13 markinaoikeus katsoi, että hankinta olisi tullut kilpailuttaa koska tiedossa oli että jatko-osa hankinnasta tultaisiin tekemään samalta toimittajalta. Hankintayksikkö yritti vedota siihen, että hankinnan hetkellä sillä ei ollut budjetissa kuin 30.000 euroa ja jatkotoimenpiteistä ei ollut näinollen “varmuutta”. Markkinaoikeus kuitenkin katsoi että kyseessä oli laiton hankinnan pilkkominen osiin hankintalain kynnysarvon ja soveltamisen välttämiseksi.

Muutama konsulttiyritys näyttää pilkkoneen laskunsa osiin, mutta silti lopputulokseksi tulee 30.000 euroa “hipova” summa. Muun muassa ratkaisussa MAO 610/09 markkinaoikeus totesi että:

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikön hankinnan ennakoitua arvoa koskevan arvion perusteena ollut hankinnan kokonaisarvo on alittanut vain 120 eurolla hankintalain 15 §:n 1 kohdan mukaisen kansallisen kynnysarvon määrän. Ottaen huomioon hintojen yleisen nousukehityksen sekä nyt käsiteltävänä olevassa tarjouskilpailussa saatujen tarjousten kokonaishinnan, markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole perustellusti voinut lähteä siitä, että hankinnan kokonaisarvo alittaa hankintalain 15 §:n 1 kohdan mukaisen palveluhankintojen kansallisen kynnysarvon määrän.

Kyseisessä ratkaisussa hankintayksikkö oli arvioinut hankinnan arvoa neljä vuotta sitten saatujen tarjousten perusteella ja lähtenyt siitä, että kynnysarvo ei ylity.

Liikenneselvityksen osalta olisi varmaankin katsottava kokonaisuutta: olisiko esimerkiksi niin, että joku konsulttiyhtiöistä tehnyt muutakin työtä ministeriölle vaikkapa viimeisen vuoden-parin aikana tehnyt töitä sen verran, että kynnysarvo ylittyisi? Jos näin olisi, hankinnat tulisi kilpailuttaa hankintalain mukaisesti (ellei sitä ole jo tehty).

Uudessa hankintalaissa kansallinen kynnysarvo on nostettu 60.000 euroon, mutta muilta osin tilanne on sama. On selvää, että tällaista suorahankintaa tulee esintymään jatkossa huomattavasti enemmän kahdesta syystä: nostetut kynnysarvot ja vaikeutunut oikeussuojan tarve. Toisaalta taas, mitään järkeähän ei ole kaikkien pienten hankintojen kilpailuttamisessa ole koska itse kilpailuttaminen maksaa hirveästi. On vain mielenkiintoista nähdä miten tasapainoon nämä kaksi tekijää, eli kilpailumahdollisuuksien hyödyntäminen ja käytännön järki, asettuvat.

Vuosi 2016 paketissa – kohokohdat!

JIT-miehen ensimmäinen kokonainen kalenterivuosi on nyt paketissa ja mikä vuosi se onkaan ollut! Kaksi blogin kannalta keskeistä lakipakettia – tietosuojasetus ja hankintalaki saivat siunauksen – hankintalaki tosin aivan kalkkiviivoilla. JIT-miehen päälaskentapaikalla ei olla vielä ehditty tutustua täysin juuri hyväksyttyyn ja vuoden alussa voimaan tulevaan hankintalakiin, mutta tästäkin kyllä raportoidaan jossakin vaiheessa.

Lakimaailma top 3:

  1. Juridisesti omasta mielestäni vuoden “kovin” uutinen oli vuoden lopulla “ilmi” tullut lainsäädäntöhankkeiden surkea valmistelutaso. Monelle juristille asia ei tullut yllätyksenä. Monissa viime aikoina voimaan tulleissa laeissa on ollut valuvikoja ja hämmästyttäviä epäloogisuuksia jotka eivät ole olleet selitettävissä muuten kuin valmistelevan ministerin osaamattomuudella. Vaikka kuulostankin vanhahtavalta niin kun oikeusministerinä ei ole juristi, ei voi odottaa kovinkaan suurta tasoa laeilta. Monia lakeja on vedetty pois eduskunnastakin. Virkamiesten vika ei lakien huono vamistelutaso omasta mielestäni ole – kun katsoo aiempaa lainsäädäntötyötä jälki on ollut ammattimaisen hyvää ja oman kokemukseni mukaan ministeriöissä on asioihin erittäin syvästi ja ammattitaitoisesti perehtynyttä ammattikuntaa. Kysymys on työnjohdollisesta asiasta ja painostuksesta, johon virkamies ei voi loppujen lopuksi vaikuttaa. On vain tehtävä niinkuin käsketään.
  2. Tietosuoja-asetus. Hankintalakimiehet voivat olla eri mieltä, mutta mielestäni tietosuoja-asetuksen voimaantulo on yksi tämän vuoden historiallisimmista tapahtumista juridiikassa. Asetuksen vaikutus on käsittämättömän laaja, eikä sitä ole vielä kaikkialla täysin ymmärretty. Asetus on monella tavalla uraauurtava, mutta samalla “koonti” jo pitkään tuomioistuimien oikeuskäytännössä syntyneistä periaatteista. Asetuksen vaikutusta on vaikea hahmottaa, mutta tässä yksi: kansainvälisen tietosuoja-ammattilaisten yhdistys IAPP arvioi, että tietosuoja-asetuksen vuoksi tarvitaan 75000 uutta tietosuojavastaavaa seuraavan kahden vuoden aikana.
  3. Hankintalaki, tietenkin! Hankintalain voimaantulo oli pitkä prosessi: lain piti alunperin olla voimassa jo huhtikuussa mutta toisin kävi. Hankintadirektiivi tuli voimaan ja jouduttiin elämään “välitilassa” joka ei ollut kenenkään kannalta optimi tilanne. No nyt laki tulee sitten vuoden vaihteessa voimaan. Saas nähdä miten lain voimaantulo “avaa tulvaportit” niille patoutuneille hankinnoille, joita ei ole uskallettu toteuttaa viimeisen kahdeksan kuukauden aikana hankintadirektiivin vuoksi.

Mitähän vuosi 2017 tuo tullessaan? Sehän nähdään, mutta nyt: hyvää uutta vuotta!

Terveisiä tietosuojaseminaarista: lähes tuhat lakia uusiksi?

Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, ELSA ja It-Oikeuden yhdistys järjestivät tietosuojaseminaarin otsikolla “Henkilötiedot ja tietosuoja” torstaina illansuussa.

Seminaari veti legendaarisen Porthanian luentosalin miltei täyteen ja syystäkin, kyseessä oli ilmainen seminaari, jossa oli Suomen alan johtavat asiantuntijat, kuten viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ja asianajaja Jaakko Lindgren. Käytännön näkökulmaa toivat yritysjuristit Kai Kuohuva, Leena Kuusniemi ja Laura Tarhonen. Puheenjohtajana toimi asianajaja Jukka Lång, joka Reino Aarnion mukaan oli yksi Suomen ensimmäisiä “nettipoliiseja” 2000-luvun alussa tehtävänään käydä läpi suomalaisia verkkosivuja tietosuojan näkökulmasta.

Tuhannen lain paletti

Minun on pakko myöntää, että vaikka olen suhteelisen perehtynyt tietosuojaan eurooppalaisella (hollantilaisella,saksalaisella, espanjalaisella) tasolla, Suomen lainsäädännön tietosuojan kokonaiskuva on minulle hetkittäin hieman “hakusessa”. Eikä ihme!

Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari kertoi omassa alustuksessaan Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tekemästä selvityksestä, jossa kävi nimittäin ilmi, että henkilötietolaki “koskettaa” (eli ilmeisesti siihen viitataan tai erityissäännellään) lukuisia lakeja. Oikeusministeriön henkilötietolain uudistusta varten tilaamassa selvityksessä käytiin läpi lähes 600 (!!!!) suomalaista lakia, joissa oli jonkinasteinen yhteys (ilmeisesti pääasiallisesti lakiviittaus) henkilötietolakiin. Tämän lisäksi selvityksessä tunnistettiin vielä muitakin lakeja, joihin henkilötietolain muutos vaikuttaa. Yhteensä puhutaan lähes tuhannen lain paketista!

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion kommenttien perusteella kyseessä lienee jonkinasteinen “Euroopan ennätys”, sillä monissa muissa Euroopan maissa kosketuspinta on paljon suppeampi eli pärjätään muutamalla kymmenellä tai jopa yhdellä ainoalla lailla. Selvää on, että moista lakimassaa ei hallitse kukaan, ei edes Reijo Aarnio.

Henkilötietolaille hyvästit?

On mielenkiintoista myös nähdä, mihin suuntaan tietosuoja-asetuksen toimeenpanoa Suomessa suunnitteleva oikeusministeriön työryhmä päätyy eli esimerkiksi karsitaanko lainsäädäntöä ja viittauksia merkittäväksi vai lähdetäänkö todellakin päivittämään tuota tuhannen lain pakettia. Päivi Korpisaari väläytti jopa mahdollisuutta siihen, että henkilötietolaki kumottaisiin kokonaan ja sääntely jätettäisiin pitkälti tietosuoja-asetuksen varaan.

Asetuksessa on kuitenkin annettu joissakin kohdissa sääntelyvaraa jäsenvaltioille (esimerkiksi ikärajojen osalta) joten jonkinasteista kansallista lainsäädäntöä tarvittaneen, mutta iso kysymys lienee, miten paljon tarvitaan erillistä henkilötietolakia. Tietosuoja-asetus kun on “sellaisenaan” sovellettavissa voimaantulonsa jälkeen, joTyöryhmä esittää näkemyksensä muutostarpeista ensi vuoden kesäkuuhun mennessä.

Muutamia muita poimintoja seminaarista:

  • Henkilötiedoista käydään “pörssityylistä” kauppaa mainostajien ja mainostilan myyjien kesken. Esimerkiksi kohdennettu mainontaa vaikkapa toisella kolmanneksella raskaana olevalle naiselle maksaa 11 senttiä (ilmeisesti USD) ja reseptilääkkeitä käyttävälle 26 senttiä kappaleelta.
  • Sanomalla Privacy Managerina työskentelevä Laura Tarhonen tiivistä oman määritelmänsä henkilötiedosta sanoihin “kaikki tieto on henkilötietoa”. Hän määritteli tiedot kolmeen kategoriaan: henkilötietoon, yhdistettävissä olevaan tietoon sekä johdettuun tietoon.
  • Monelta tietosuojajuristilta joskus kysytään että miksi tietosuojaa tarvitaan, koska “eihän minulla ole mitään salattavaa” Rovion Leena Kuusniemi tiivisti asian monelta kantilta hienosti, kuten esimerkisi näin: “Miksi sinulla on vaatteet päällä? – Vaikka kaikki tietää miltä alla näyttää, silti ihmiset haluavat piilottaa ne vaatteiden alle.” Toinen tapa katsoa asiaa meni suunnilleen niin että “Jos et välitä tietosuojasta, et voi olla ystäväni, sillä en halua että omat asiani jotka kerron sinulle eivät ole turvassa”.-> Tämä otetaan heti käyttöön!

Ulos kuplasta

Seminaarin saama yleisösuosio on aika mielenkiintoinen osoitus siitä, että tietosuojauudistukseen on vihdoin herätty. Kaupalliset koulutusyritykset varmaankin tekevät sievoista tiliä alan koulutuksilla, mutta mielestäni tällaisia ilmaisia tilaisuuksia tarvitaan eritoten siksi, että siellä saa hyvän näkemyksen kokonaistilanteesta. Tietosuojaseminaareissa kun juristit ja alan asiantuntijat tahtovat elää “tietosuojakuplassa” jossa esimerkiksi asetuksen voimaantulo on jo vahvasti tiedossa ja sen vaikutuksista on ainakin alustava ymmärrys ja osaamis- ja ymmärrystaso on melko samantasoista. Lisäksi tässä “kuplassa” elämisessä on se vaara, että siitä ei välttämättä synny yhteyttä oikeaan maailmaan jossa esimerkiksi liiketoimintaa harjoitetaan.

Hyvä esimerkki tästä oli Jaakko Lindgrenin toteamus henkilötietojen poistamisen ja “oikeus tulla unohdetuksi” osalta. Lindgrenin (ja monen muun tietosuoja-asiantuntijan) mukaan kaikki tiedot on poistettava järjestelmästä kun tietoa ei enää käytetä. Tiukasti tulkiten tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tiedot on poistettava varmuuskopioiltakin. Monissa yrityksissä on vielä käytössä ns. nauhavarmistus, jonka yksi ominaisuus on se, että tietojen täydellinen poistaminen on vaikeaa ja erittäin aikaavievää, käytännössä järjetöntä. Ideana kun on juuri luoda “varma” varmuuskopio. Siksi juristimainen toteamus “kaikki pitää poistaa” saa aikaan kylmää hikeä jokaisen it-ihmisen otsalla, kun poistamisessa ei käytännössä ole mitään järkeä. Tällaisissa tilanteissa juristinkin on etsittävä käytännönläheisiä ratkaisuja, mutta ei aina. Joskus siltikin ne vaan pitää poistaa, koska laki.

EUT nosti IT-hankintasopimusten rimaa merkittävästi

Suorahankinnan perusteet ovat olleet aika pitkään varsin tunnettuja, vaikka tiedossa on, että suorahankintoja tehdään yhä paljon väärin perustein.

Syyskuun alussa EU:n tuomioistuin antoi ratkaisunsa ns. Finn Frogne A/S asiassa (C‑549/14). Siinä kysymys oli tilanteessa, jossa hankintayksikkö huomasi varsin pian sopimuskauden alettua, että hommat eivät toimi ja päätti että sopimus toimittajan kanssa on vain saatava poikki.

Niinpä osapuolet laativat sovintosopimuksen, jossa hankintasopimuksen toimialaa rajattiin merkittävästi alkuperäisestä  siten, että ostettava palvelu olikin vain noin 4,7 miljoonan euron arvoinen alkuperäisen 70 miljoonan sijaan. Sovintosopimukselle tavanomaisesti osapuolet totesivat asiakirjassa, että “kumpikin sopimuspuoli luopuisi kaikista muista alkuperäiseen hankintasopimukseen perustuvista oikeuksistaan paitsi tähän sovintoon perustuvista oikeuksista.”

Hankintayksikkö julkaisi ennen sovintosopimuksen tekemistä suorahankintailmoituksen. Tarjoaja, joka ei ollut osallistunut alkuperäiseen tarjouskilpailuun valitti asiasta tanskalaiseen julkisten hankintojen valituslautakuntaan. Asia eteni lopulta Tanskan korkeimpaan hallintotuomioistuimeen, joka pyysi EU-tuomioistuimelta näkemystä asiaan. Keskeinen kysymys oli se,  voiko kilpailutettua sopimusta muuttaa sovintosopimuksella ilman uutta kilpailutusta sellaisen riidan päättämiseksi, jonka lopputulos on epävarma ja joka johtuu tämän hankintasopimuksen täytäntöönpanoon kohdistuvista häiriöistä.

Suorahankintahan on myös mahdollista joskus myös “lisätilauksena” tai “teknisestä syystä”, mutta tässä tapauksessa ei ollut kysymys edellytetystä lisätilauksesta vaan hankinnan pienentämisestä merkittävästi.

Onko sopimus muuttunut olennaisesti?

Tuomiostuimen mielestä kysymys oli ns Pressetext (C-454/06) –kriteereistä eli siitä, onko sopimus muuttunut olennaisella tavalla ja olisiko tarjoajat antaneet toisenlaisen tarjouksen, jos tämä muutos olisi ollut heillä tiedossa tarjouskilpailun aikana. Tuomioistuin totesi erityisesti sopimuksen koon pienentämisestä että:

[…] hankintasopimuksen osatekijöiden muuttamisen siten, että sen kohdetta pienennetään, seurauksena voi olla se, että se on useamman taloudellisen toimijan saatavilla. Sikäli kun hankintasopimuksen alkuperäinen laajuus on ollut sellainen, että ainoastaan tietyt yritykset saattoivat esittää hakemuksensa tai jättää tarjouksensa, mainitun hankintasopimuksen suuruuden supistuminen on omiaan tekemään sen mielenkiintoiseksi myös pienemmille taloudellisille toimijoille. Koska tietyn hankintasopimuksen osalta asetettujen soveltuvuutta koskevien vähimmäisedellytysten on liityttävä direktiivin 2004/18 44 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan suoraan hankintasopimuksen kohteeseen ja oltava oikeassa suhteessa siihen nähden, sen kohteen supistaminen on omiaan aiheuttamaan sen, että hakijoille tai tarjoajille asetetut soveltuvuutta koskevat vaatimukset pienevät suhteellisesti.

Tuomioistuimen mielestä sopimuksen pienentäminen on samalla tavalla muuttamista kuin mikä muu tahansa muutos ja täten siitä saa tehdä ainoastaan suorahankintana (eli esim hankintayksiköstä riippumattomasta syystä) jos kriteerit täyttyvät. Muuten on järjestettävä uusi tarjouskilpailu. Finn Frogne tapauksessa erikoista oli kuitenkin se, että tilanne vaikutti olevan hankintayksikön kannalta kestämätön: palvelu oli tarpeen, mutta palvelu ei pelannut. Ainoa järkevä vaihtoehto oli sopia voittaneen tarjoajan kanssa, koska muuten vaihtoehtona olisi ollut todennäköisesti pitkähkö riita tuomioistuimissa ilman toimivaa palvelua.

Hankintayksikön mielestä kyseisen hankintasopimuksen täytäntöönpanossa ilmenneet häiriöt olivat objektiivisia eli eivät välttämättä kummastakaan osapuolesta johtuvia ja myöskin ennalta-arvaamattomia eli niihin ei voitu sopimuksessa varautua.

Tuomioistuin otti kuitenkin varsin tiukan linjan ja totesi, että erityisesti IT-hankkeissa epävarmuus onnistumisesta on “fakta” eli hankintayksikön tulisi osata varautua tällaisiin epävarmuuksiin ja ongelmiin etukäteen sopimuksissa. Mikäli hankintayksikkö “maalaa itsensä nurkkaan” liian tiukalla tai epämääräisellä sopimuksella, kyseessä ei ole suorahankinnan edellyttämä hankintayksiköstä riippumaton syy.

En ole nähnyt itse sopimusasiakirjoja, mutta ilmeisesti tuomioistuimen mielestä sopimuksessa ei ollut riittäviä muotoiluja epävarmuustekijöiden osalta, sillä suurin ongelma oli juuri se, että sopimusta täytyi muuttaa eikä siinä ollut riittävästi “pelivaraa” mahdollisten virheiden, myöhästymisten tai epävarmuuksien osalta. Tuomioistuin itse asiassa meni vielä pidemmälle ja totesi, että

Vaikka yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja avoimuusvelvoitteen noudattaminen on taattava myös erityisissä julkisia hankintoja koskevissa sopimuksissa, tämä ei estä ottamasta huomioon niiden erityispiirteitä. Kyseisen oikeudellisen velvoitteen ja tämän konkreettisen tarpeen yhteensovittaminen tapahtuu yhtäältä hankintasopimusta koskevien ehtojen, sellaisena kuin ne on määritetty hankintasopimusta koskevissa asiakirjoissa, tarkalla noudattamisella aina kyseisen hankintasopimuksen täytäntöönpanovaiheen päättymiseen saakka, mutta toisaalta myös sillä, että on mahdollista määrätä näissä asiakirjoissa nimenomaisesti, että hankintaviranomaisella on oikeus sopeuttaa tämän hankintasopimuksen tiettyjä, jopa olennaisia, ehtoja kyseisen julkisen hankintasopimuksen sopimuspuolen valinnan jälkeen. Määräämällä nimenomaisesti tästä oikeudesta ja säätämällä sen soveltamistavoista näissä asiakirjoissa hankintaviranomainen takaa, että kaikki mainittuun hankintamenettelyyn osallistumisesta kiinnostuneet taloudelliset toimijat ovat siitä tietoisia heti alusta lähtien ja ovat siten yhdenvertaisessa asemassa tarjoustensa laatimishetkellä (ks. vastaavasti tuomio 29.4.2004, komissio v. CAS Succhi di Frutta, C-496/99 P, EU:C:2004:236, 112, 115, 117 ja 118 kohta).

Tuomioistuin varsin mielenkiintoisesti ulottaa näkemyksensä varsinaisen hankintaprosessin ulkopuolelle ja toteaa, että sopimuksella on merkitystä siihen, milloin saa tehdä suorahankinnan.

Aluksi tällainen tulkinta kuulostaa varsin tiukalta ja jopa hieman “ylitsepääsemättömältä”, koska perinteisesti on ajateltu, että hankintalain soveltaminen “päättyy” hankintapäätökseen ja että varsinaista sopimusta tarkastellaan ainoastaan sopimusoikeuden näkökulmasta.

Toisaalta taas on selvää, että EUT:n täytyy vetää tässä kohdassa tiukkaa linjaa. Mikä esimerkiksi estäisi hankintayksikköä muuten laatimasta tarjouspyyntöä ja sopimusta, jonka toteuttaminen on mahdotonta ja sitten sopimuskaudella “tehdä sovinto” jostain ihan muusta? Tällöin voisi varsin helposti kiertää hankintalain velvoitteet – ja vielä tärkeämpää – sen perusperiatteet.

Eikö sovintosopimusta saa tehdä?

Eli ovatko sovintosopimuksen nyt täysin kiellettyjä julkisissa hankinnoissa? Eivät ole. Sovintosopimus on täysin mahdollinen, kunhan edellytykset täyttyvät. Ja edellytykset voivat täyttyä monella eri tapaa:

  • laatimalla sopimus riittävän “väljäksi” eli jättämällä pelivaraa esimerkiksi siten että ostaja ei sitoudu volyymeihin tai mahdollisuus vetäytyä hankkeesta kesken kaiken.
  • käyttämällä suorahankintaan kun suorahankinnan kriteerit täyttyvät

Molemmat ylläolevat vaihtoehdot ovat todennäköisiä, mutta on hyvä huomata että Finn Frogne -ratkaisun perusteella kynnys suorahankinnalle on hieman korkeammalla kuin mitä aiemmin on ymmärrety. On mielenkiintoista nähdä, että sopimukselle annetaan näin paljon painoarvoa myös suorahankinnana arvioinnista. Se tarkoitaa vain sitä, että ennakoiva sopiminen on entistä suuremmassa asemassa jatkossa, kun tällaisia sopimuksia arvioidaan oikeudessa.

Ensimmäisen edellytyksen osalta kyseessä voi olla hankintayksikön painajainen. Kun sopimuksesta tekee liian “ostajamyönteisen”, tarjoajat kaikkoavat tai hilaavat hintansa pilviin riskiensä vuoksi. Toisaalta taas on vain viisautta tehdä hankinta esimerkiksi siten, että koko palvelua ei tarvitse ostaa samalta toimittajalta, vaan että jatkotyöt voi teettää muilla ja kilpailuttaa.