Asiakastietojen luvaton kopiointi olisi voinut maksaa Kiinteistömaailmalle miljoonia

Muun muassa Ilta-Sanomat ja Yle uutisoivat viime viikolla Kiinteistömaailmassa tapahtuneesta asiakastietojen luvattomasta kopioinnista. Mielestäni yritys hoiti asian ryhdikkäästi ilmoittamalla tästä asiakkailleen sekä tiedottamalla siitä verkkosivuillaan.

Kysymyksessä on ilmeisesti rikostutkinta, jossa yhtiön entinen työntekijä kopioi luvatta ilmeisesti hyötymistarkoituksessa asiakasrekisteristä 3500 Kiinteistömaailman asiakkaan yhteystiedot. Asiasta on tehty rikosilmoitus poliisille.

Asiakastietojen luvaton kopiointi on yritysmaailman “arkipäivää”. Kyseessä ei ole mikään jokapäiväinen asia, mutta ei ole tavattoman harvinaista, että vaikkapa asiakassuhdejohtaja ottaa mukaansa parhaiden asiakkaiden yhteystietoja kilpailijalle siirtyessään. Tällainen toiminta on tietysti jyrkästi kielletty ja jo sellaisenaan helposti jopa työsuhteen purkamisperuste (tosin mitäpä purat kun työntekijä on jo lähtenyt!). Monet yritykset pyrkivät rajoittamaan tätä toimintaa muun muassa salassapitosopimuksin sekä kilpailukielloin. Vakavimmissa tilanteissa yrityksellä voi olla oikeus vaatia vahingonkorvausta aiheutetusta vahingosta rikostutkinnan lisäksi.

Mielenkiintoista kyseisessä uutisessa on tietosuojan kannalta varsinkin se, että yrityksellä on hallussaan tietoa joka monelle hyvin herkkä asia: oma asuminen ja kodin etsintä. Ilta-Sanomien asiakaskommenttien perusteella on itse asiassa yllättävää miten paljon kiinteistövälittäjälläkin meistä on tietoa.

Kiinteistömaailmalle kävi siltä osin asiassa “munkki”, että kyseinen kopiointi tapahtui jo nyt. Ensi vuoden toukokuussa uuden tietosuoja-asetuksen myötä nimittäin kyseessä olisi ollut luvaton tietovuoto, joka pahimmassa tapauksessa olisi voinut johtaa sakkoihin. Tietojen luvaton kopiointi nimittäin myös on tietovuodon (asetuksen tekstissä “tietoturvaloukkaus”) käsitteen piirissä. Jos yrityksellä on esimerkisi hyvin leväperäinen tietoturvapolitiikka, joka mahdollistaisi mittavat tietojen kopioinnin liian helposti, tietosuojaviranomaiset voisivat katsoa tämä olevan selkeä rike. Tilanne voisi olla toinen vaikkapa silloin, kun tiedot olisi vaikkapa salattu niin, että niitä ei voida lukea.

Tietovuodosta tulee myös ilmoittaa 72 tunnin kuluessa viranomaisille. Pahimmassa tapauksessa sakkoa voisi rapsahtaa 10 miljoona tai 2 % vuotuisesta liikevaihdosta. En kuitenkaan usko enkä väitä, että tällainen sakko olisi määrätty nyt uutisoidusta tapauksesta ainakaan annettujen tietojen perusteella. Mutta sakko on erittäin voimakas keino pakottaa yritykset toimimaan vastuullisemmin.

Tietovuotoja tulee tapahtumaan tietosuoja-asetuksenkin myötä. Tämän ovat lainsäätäjätkin ymmärtäneet, sillä tuo määrättävä sakko on pienempi kuin asetuksen sallima maksimisakko (4% tai 20 miljoonaa euroa) varmaankin juuri siitä syystä, että vuodot ovat myös osittain yrityselämän “arkipäivää”.

Kannattaako ulkomaille lähteä?

Kolmen vuoden keikka ulkomailla kansainvälisessä yrityksessä on takana. On aika katsoa taaksepäin ja kysyä kriittisesti: kannattiko lähteä?

Olen pohtinut paljon sitä, mitä reissusta jää oikein “käteen”. Rahallisesti tätä seikkailua ei voi sanoa mitenkään menestykseksi, eli olenko epäonnistunut reissussani?

Lyhyesti: en millään tavalla.

Ensinnäkään kysymys ei ole “reissusta” eli jostain sellaisesta josta lähdetään ihanasta kotimaasta jonnekin vieraaseen maahan ja sitten palataan takaisin 20160823_101249632_ioskotiin. Suomalaisella on jotenkin oletuksena se, että ruisleipä ja punainen maito kytevät niin syvällä sisässämme että ne jossakin vaiheessa vain automaattisesti alkavat vetämään sinua takaisin kotimaahan. Ja näin varmasti onkin monen kohdalla, monista eri syistä, kuten vaikkapa siitä että “sen toisen maan” kulttuuri ja toimintatavat ovat sellaiset, että suomalainen ei mitenkään samaistu siihen. Siksi Suomeen muutto uudelleen on sitten sitä “kotiinpaluuta”.

En kuitenkaan enää koe, että muuttaisin “takaisin” kotiin. Olen huomannut painivani sellaisten tunteiden kanssa, jota ei voi selittää mitenkään muuten kuin siten, että muutin omasta kodistani uuteen kotimaahan. Hollannista on tullut oma henkinen kotimaani, vaikka passini onkin suomalainen.

img_2498

Kannattaa lähteä

Ulkomaille lähteminen on monesti monen tekijän summa ja jokaisen on tehtävä päätös itse. Kolmen vuoden jälkeen voin sanoa, että ulkomaille lähteminen kannattaa. Kokemus kasvaa ja näkemys laajenee.

Ulkomaisessa yhtiössä tai työympäristössä työskentely antaa oikeita taitoja, joita ei voi Suomessa oppia missään. Oma työnantajani Canon Europe NV oli erityisen monikulttuurinen: 600 työntekijän joukossa oli 48 eri kansallisuutta edustettuna. Tavanomaisessa palaverissa saattoi olla seitsemän ihmistä, jotka edustivat kuutta eri kulttuuria. Tällainen kansojen sulatusuuni on mahtava pikku ikkuna maailmaan ja siihen, miten erilaiset kulttuurit toimivat ja ajattelevat.

Ja ikkuna myös siihen, miten Eurooppa toimii.

Työkokemuksena ulkomailla työskentely on hyvin arvokasta koska siinä oppii erityisen paljon kommunikointia eri kulttuurien kanssa sekä ymmärtämään erilaisista lähtökohdista olevien ihmisten tarpeita. Lisäksi monessa ulkomaisessa työpaikassa tehdään työtä aivan eri tasolla kuin Suomessa: monet työnantajat ovat suuria kansainvälisiä yrityksiä, joiden markkinaulottuvuus on huomattavasti suomalaisia työnantajia laajempi. Tällöin pääsee myös tekemään aivan eri kokoluokan “bisnestä” kuin mitä esimerkiksi “vain” pohjoismaissa tai vaikkapa vain Suomessa toimivat yritykset tekevät. Huomautuksena kuitenkin, että ei se perus työnteko hirveästi maasta tai kokoluokasta riippuen eroa tavallisesta suomalaisesta puurtamisesta vaan samat työelämän lainalaisuudet pätevät maailmallakin.

img_2463

Lähde jäädäksesi – keskity hyviin puoliin

Lähteminen on pelottavaa. Yhtäkkiä mukavasta ja tasaisesta elämästä kotimaassa, jossa kaikki ymmärtävät kieltäsi, lasten päiväkodit ja koulunkäynnit ovat järjestyksessä ja työelämäkin sujuvaa, häviää kaikki. Ulkomaille lähteminen on iso muutos, joka vaikuttaa kaikkiin: työelämääsi, perheeseesi, parisuhteesesi ja fyysiseen kuntoosi.

Lähteminen on erittäin stressaavaa siksi, että kaikki on uutta. Muuttoon voi liittyä uuden työn aloittaminen kohdemaassa, koulujen etsintä, asunnon etsintä ja vaikkapa lasten harrastusten ja uusien ystävien etsintä.

Lähtöä miettiessä ei hirveästi kannata pelätä sitä, miten sopeutuu – saatat huomata että sopeudut todella hyvin kaikesta huolimatta. Paljon on kysymys asenteesta. Ja on ihan ok tulla takaisinkin etuajassa, silloinkin on opittu jotain.

Kun päätös on tehty kannattaa lähteä siitä ajatuksesta, että muuttaa maahan jäädäkseen. Sen sijaan että vertailisi sitä, mikä Suomessa on paremmin kuin täällä, kannattaa keskittyä hyviin puoliin uudessa kotimaassa.

Molemmissa kotimaissasi on hyviä ja huonoja puolia. Ja niitä on molemmissa paljon. Kun pitää mielessä ajatuksen siitä, että tästä tulee uusi kotini asioihin keskittyy oikeasta näkökulmasta. Hirveästi ei kannata pitää asioita “ilmassa” ja “väliaikaisena”, vaikka sekin voi olla joskus tarpeen.

Ei kannata esimerkiksi lukkiutua ainoastaan entiseen suomalaiseen sosiaaliseen elämäänsä vaan rohkeasti etsiä uusia yhteyksiä uudesta maasta. Tiettyjä isoja päätöksiä kannattaa kuitenkin välttää, kuten esimerkiksi asunnon ostamista ensimmäisen parin vuoden aikana ellei ole aivan varma jäämisestä.

Yllämainitun periaatteeseen vaikuttaa tietenkin ulkomaille lähdön luonne. Jos esimerkiksi pääsee komennukselle, jossa yritys hoitaa talot ja koulut, kaikkia suuria päätöksiä ei tulekaan eteen. Komennukset myös tavallisesti kestävät vain muutaman vuoden. Tällöinkään ei mielestäni kannata tuudittautua väliaikaisuuteen – olen tavannut useammankin ihmisen jotka ovat vieläkin sillä 20 vuotta sitten alkaneella kahden vuoden komennuksella.

Pyydä apua ja tukea – jos saat

Ulkomaille lähdössä tarvitaan hyvin monenlaista tukea monelta eri ihmiseltä ja organisaatiolta. Yksi ulkomaille lähdön hyviä puolia itselleni oli juuri se että opin ja uskalsin hyödyntää näitä apuja. Avusta huolimatta suurimman työn ja vaikeimmat päätökset joudut silti tekemään itse.

Aina ei apua saa sieltä mistä odotat. Esimerkiksi minulle ei omasta ammattiliitosta apua herunut oikeastaan yhtään kun sieltä aikanaan tukea kysyin. Se oli suuri pettymys ja kysyn edelleen että miksi sitä jäsenmaksua oikein maksetaankaan. Vastaus kuului tyyliin “ota selvää verotuksesta, eläkkeestä ja sosiaaliturvasta”. Yeah right. kiitos. No minäpä tästä lähdenkin sitten.

Ota selvää verotuksesta, eläkkeestä ja sosiaaliturvasta

Riippuen siitä, lähdetkö “omatoimisesti” vai “firman piikkiin”, selvitettävien asioiden lista on pitkä. Sitä listaa ei pidä pelätä, lähditpä tai et, edessäsi on aina pitkä lista selvitettävistä ja tehtävistä asioista. Ja kaikkea ei aivan varmasti saada kuntoon lähtöpäivään mennessä. Mitä sitten kannattaa miettiä? Tässäpä ehdotuksia:

  1. Millainen tuleva työpaikkasi on? Vietät paljon aikaa töissä joten tätä kannattaa miettiä tarkoin. Vaikka työpaikka vaikuttaa kansainväliseltä, huomioi että joka maassa on omanlainen työkulttuurinsa ja “keskieurooppalainen” työkulttuuri poikkeaa monelta osin pohjoismaisesta. Muutama todella yleistetty tyypillinen piirre: saksalaisessa työkulttuurissa työkaverin “herroittelu” ja “teitittely” on ihan arkipäivää. Ranskalaiset rakastavat hierarkiaa. Hollantilaiset pullauttelevat sammakoita suustaan. Briteille on tärkeää “virkatie” eli se että asioit muilla osastoilla pomosi kautta.
  2. Millainen verotus, eläke tai sosiaaliturva maassa on? Nämä eivät välttämättä ole mielessäsi aivan ensimmäisenä, mutta on tärkeätä käydä nämä läpi edes ylätasolla, koska tieto voi olla tarpeen “tiukan paikan tullen.”
  3. Mitä kieltä maassa puhutaan? Vaikka paikalliset puhuvatkin englantia hyvinkin, joitakin asioita on vaikea ellei jopa mahdoton hoitaa englanniksi joten on syytä varautua siihen, että opettelet paikallista kieltä edes auttavasti.

img_2518

Kysymyksiä on aina paljon ja kaikkeen ei voi saada täydellistä vastausta. Ulkomaille lähteminen on siksi juuri iso henkisen kasvun paikka: kaikkea ei vain voi saada täydellisen oikein. Ja sitä se onkin parhaimmillaan: oppimista siitä, miten elämässä sopeudutaan isoihin muutoksiin.

 

Älylaitteet todistajina oikeudessa

Voiko kännykkäni todistaa minua vastaan oikeudessa? Voiko langatonta reititintäni käyttää todisteena? Älylaitteet ovat tunkeneet  joka puolelle, mutta nyt ne ovat ilmaantuneet aivan uudella tavalla paikkaan, missä niitä ei ehkä mielellään näkisi: vastapuolen todisteeksi oikeussaleihin.

Sydänkäyräsi todistaa sinua vastaan

Yhdysvalloissa on tällä hetkellä käynnissä useampikin oikeudenkäynti, jossa avainasemassa on älylaitteen nauhoitamat tiedot. Esimerkiksi tuorein tapaus liittyy sydämentahdistimesta kaivettuihin tietoihin, jonka perusteella poliisi yritää todistaa, että tahdistimen käyttäjä oli polttanut oman talonsa. Poliisi antoi tahdistimen tiedot kardiologin (eli sydänlääkärin) käyttöön joka totesi annetun datan perusteella, että syytetty ei voinut kantaa kaikkia palosta pelastuneita tavaroitaan talon ulkopuolelle palon sytyttyä vaan aiemmin.

Tämä juttu on mielenkiintoinen siitä syystä, että kyseinen tahdistin tallensi tieteellistä tutkimusta ja potilaan hoitoa varten tietoja kuten sydämen rytmin, sykkeen ja tahdistimen käyttöasteen. Analysoimalla nämä varsin harmittomalta ja “anonyymilta” vaikuttavat tiedot asiantuntija pystyi kuitenkin päättelemään jotain sellaista mitä ei voisi muuten näyttää todeksi.

Ok Google, miten pesen verestä tahriinuneet vaatteet?

Äänikomentoja tottelevat laitteet ovat myös joutuneet viranomaisten syyniin rikoksia ratkaistaessa. Toisessa yhdysvaltalaisessa tapauksessa poliisi on pyytänyt Amazonia toimittamaan erään käyttäjän Amazon Echo -palveluun tallennetut äänikomennot murhatutkimusten tueksi.

alexa

Amazon Echo -laitteissa on virtuaaliassistentti Alexa jonka avulla käyttäjä voi tehdä useita erilaisia toimenpiteitä äänikomennoilla kuten esimerkiksi toteamalla “Hei Alexa, soitatko musiikkia”. Vastaanvanlaisia palveluja on esimerkiksi Googlen “Ok google” tai Applen Siri.

Ymmärtääkseni ainakin näihin virtuaaliassistentteihin voi ohjelmoida ns. herätesanan jonka avulla laite käynnistyy ja valmistautuu ottamaan käskyn vastaan sen sijaan että käyttäjä joutuisi painamaan jotain nappia. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että laite nauhoittaa ja analysoi koko ajan sen lähistöllä syntyviä ääniä, kuten esimerkiksi keskusteluja. Kun herätesana sanotaan, laite tallentaa käskyn lisäksi lyhyen ajan ääntä ennen käskyä Amazonin palvelimelle. Käskyt tallennetaan, jotta käyttäjä voisi jälkikäteen varmistaa, että se on esimerkiksi antanut käskyt Alexalle oikein eli että asiakas on sanonut “tilaa pizzaa” vaikka laite onkin toimittanut salaattia.

Tallennettujen äänitiedostojen lisäksi poliisi on Suomessakin pitkään käyttänyt syytetyn tietokoneelta takavarikoituja tietoja, kuten tiedostoja, hakuhistoriaa, keskustelupalstahistoriaa tai sosiaalisen median tapahtumia todisteena oikeudenkäynnissä.

Mielenkiintoinen asia kuitenkin näissä yllämainituissa tapauksissa on se, että laitetta käytetään todisteena eri tavalla kuin ennen: sen nauhoittamia tietoja pyritään käyttämään todistamaan tiettyä tapahtumaa, esimerkiksi Alexa-tapauksessa sitä, että oliko käyttäjä jossain tilanteessa kiihtyneen kuuloinen tai vaikkapa hereillä henkilön kuolinhetkellä jne.

Suomessa tekniset laitteet olivat hyvin keskeisessä asemassa muun muassa viime aikaisessa markkinaoikeuden ratkaisussa koskien ns. tekijänoikeuskirjeitä. Tuomioistuin analysoi ratkaisussa pitkään ja hartaasti langattomien reitittimien teknisiä ominaisuuksia ja sitä, oliko reititintä käytetty tiedostojen jakamiseen. Oikeudenomistajat olivat tältä osin käyttäneet poikkeuksellisia keinoja langattoman verkon paikallistamiseen kuten esimerkiksi käymällä lähistöllä mittaamassa kyseisen reitittimen kantamaa.

Tietojasi tallennetaan joka puolelle

Älylaitteiden määrä kasvaa koko ajan ekspotentiaalisesti. On selvää, että seuraavien vuosien aikana meitä mittaavat ja arvioivat laitteet lisääntyvät räjähdysmäisesti ja pian (ellei jo nyt) on täysin mahdotonta välttyä joutumasta jollakin tavoin jonkun laitteen kohteeksi.

Tietosuojan näkökulmasta älylaitteissa on avoimia kysymyksiä, joihin on teknisiäkin ratkaisuja (kuten esimerkiksi kerättyjen tietojen anonymisointi analyysiä varten, pseudonymisointi ja kryptaaminen ja ylipäätään privacy by design). Tietojamme tulee kuitenkin olemaan joka puolella, monen eri palvelutarjoajan hallussa, halusimme sitä tai emme.

Älylaitteissa on tehokkaita suojausmenetelmiä, jotka hidastavat tietojen saamista laitteesta. Tähänkin on vastaus: esimerkiksi Iso-Britanniassa poliisiviranomaiset keskittävät yhä enemmän voimia älylaitteiden haltuunottoon siten, että epäillyn laite ei ole lukitussa tilassa. Yhdysvalloissa muun muassa FBI käyttää sormenjälkiä laitteiden avaamiseen. Mielenkiintoinen fakta yhdysvaltalaisesta oikeusjärjestelmästä: epäillyn on luovutettava sormenjälkitunniste, mutta hänen ei tarvitse kertoa laitteen salasanaa itsekriminointikiellon vuoksi. Eli epäiltyä ei saa pakottaa kertomaan salasanaansa koska tämä voisi huonontaa tämän puolustautumista oikeudessa. En tiedä miten tämä menee Suomessa, mutta uskoisin saman säännön pätevän täälläkin. Jenkit neuvovatkin jo epäiltyjä sammuttamaan laitteensa jos joutuvat poliisin tutkinnan kohteeksi, koska tällöin laite kysyy varmasti salasanaa avattaessa.

On vain ajan kysymys, milloin vastaavia tapauksia ilmenee Suomessa. Kännykän hyödyntäminen esimerkiksi todisteena vaikkapa epäillyn sijainnin todentamiseen on jo arkipäivää. Niin miksipä ei voisi hyödyntää vaikkapa epäillyn kädessä ollutta Apple Watchia, joka voi tallentaa vaikka käyttäjän pulssin? Laitteista tulee yhä vain tarkempia ja ne tallentavat kaiken, joten jonain päivänä ne ovat kiistattomia todisteita oikeudessa.

Nämä muutamat rikosjutut ovat mielestäni hyvä osoitus siitä, miksi tietosuojasta pitäisi välittää. Hyvin viattomalta vaikuttavasta, “anonyymista” pienestä tiedonpalasesta pystytään tulevaisuudessa analysoimaan ja haarukoimaan neulantarkasti sinun toimintaasi. Ei ole siis samantekevää kenen haltuun tietoja annat ja millaisia käyttömahdollisuuksia tähän tietoon sallit.

Vierailulla markkinaoikeudessa: hankintajuttujen määrä laskussa (edelleen)

Vierailin julkisten hankintojen yhdistyksen mukana markkinaoikeudessa eilen. Ylituomari Kimmo Mikkola esitteli tuomioistuimen toimintaa tuomarikolleegojensa ohella tutun ammattimaisesti ja innostuneesti. Ja miksipä ei voisi olla innostunut? Onhan tämä paikka kuitenkin the paikka, missä moni hankinta saa viimeisen sanansa lainmukaisuudesta.

Valitettavasti hankinta-asiat ovat pelkkää paperinpyöritystä eli hankintalakimies ei pääse istuntosaliin puolustamaan/syyttämään hankintaa. Siksi tuomareiden työ paikanpäällä on käytännössä hyvin paljon työhuoneissa tapahtuvaa. Pääsimme silti tutustumaan markkinaoikeuden pääistuntosaliin, jossa muun muassa käydään patentti- tai kilpailuoikeusasioita.

Hankintajuttujen määrä edelleen laskussa

Alustavien tietojen mukaan markkinaoikeuteen saapui vuonna 2016 vähemmän julkisiin hankintoihin liittyviä valituksia kuin vuonna 2015. Tarkat luvut julkaistaan myöhemmin, mutta ero on merkittävä. Ylituomari Mikkolan mukaan tätä laskua ei voida täysin laittaa hankinta-asioita koskevan oikeudenkäyntimaksun merkittävään korotukseen vuoden 2016 alussa.

Mikkolan mukaan määrä kääntyi laskuun jo vuonna 2015 ja pudotus voi osaksi olla syytä tavanomaisesta laskevasta trendistä. JIT-miehen pääkonttorissa on tarkoitus virittää excel-taulukot taas huippuunsa ja analysoida vuoden 2016 ratkaisut, jotta nähdään, että onko esimerkiksi pienempiarvoisia ratkaisuja nyt vähemmän.

Uusi hankintalaki  – same same but different

Kun paikalla oli yli 40 hankinta-alan ammattilaista (ja minä), keskustelu tietenkin kääntyi myös uuteen hankintalakiin jossakin vaiheessa. On selvää, että tietyt hankintalain muutokset, kuten esimerkiksi päätöksen perusteluvaatimusten “keveneminen” ja sote-hankintojen vaatimusten keventyminen sekä tietysti kynnysarvojen nosto voi vaikuttaa markkinaoikeuden oikeuskäytäntöön.

Markkinaoikeuden tuomarit kuitenkin vaikuttivat ottavan tilanteen varsin rauhallisesti, kyseessä ei todellakaan ollut ensimmäinen lakimuutos heidän urallaan ja vaikka uusi hankintalaki voikin tuoda “yllätyksiä” tiettyihin hankintajuttuihin, markkinaoikeuden pitkä ja sangen laadukaskin oikeuskäytäntö antaa kuitenkin paljon pohjaa tulkinnoille uudessakin tilanteessa.

Hankintajuttujen keskimääräinen käsittelyaika on muuten pysynyt pitkään kuuden kuukauden tienoilla. Keskustelua syntyi tästäkin eli siitä voisiko tehokkuutta vielä nostaa. Käytännössä tämä ei kuitenkaan liene mahdollista, sillä Mikkolan mukaan pelkästään oikeudenkäynnin kirjelmöinti kestää helposti kolme kuukautta eikä päätöstä pystytä ihan hetkessä kirjoittamaan. Mielestäni markkinaoikeus on tehnyt todella hienoa työtä käsittelyaikojen lyhentämisessä kun otetaan huomioon että pahimmillaan päätöksen saaminen kesti lähes 18 kuukautta. Keskimäärin.

Markkinaoikeuden ratkaisut ovat mielestäni laadultaan erittäin hyviä kun verrataan käsittelyn kestoa ja juttumäärää. Totta kai, markkinaoikeuskin on joskus väärässä, eikä siinä ole mitään outoa, onhan KHO:kin joskus väärässä (ainakin minun mielestä).

Katso video! Tietosuoja-asetus haltuun: aloita näistä ilmaisista lähteistä

Tietosuoja-asetus tulee, kuten on jo monta kertaa aiemmin todettu ainakin täällä blogissa. Asetus on järkyttävän pitkä ja paikoin varsin monimutkainen. Nyt siihen pitäisi sitten valmistautua, mutta mistä aloittaa? No eipä mitään, aloita vaikka heti tästä! Kokosin alle muutamia ilmaisia aineistoja luettavaksi ja katsottavaksi.

Ei jaksa lukea? Katso alta mahtava tunnin pikakelaus tietosuoja-asetuksesta:

 

Tavoitteena on myös JIT-miehen blogissa jatkossa tehdä asetusta tutummaksi joten myös tätä blogia seuraamalla voit saada lisävalaistusta aiheeseen.

Hankintalaki kiertotiellä: Liikenneselvityksen kilpailutukset

Kirjoitin eilen liikenne- ja viestintäministeriön konsulttihankinnoista. Tuolloin kirjoittaessa en ollut saanut vielä varmuutta siitä, oliko ministeriö tehnyt erikoiset, alle 30.000 euron arvoiset hankintansa esimerkiksi aiemman kilpailutuksen tai voimassaolevan puitesopimuksen tiellä.

Nyt tiedetään, että ei ollut. Ministeriön ylijohtaja itse tunnusti Ilta-Sanomissa, että alle 30.000 euron hintojen tarkoituksena oli nimenomaan kilpailutuksen välttäminen. Mielenkiintoiseksi tekee asiassa sen, että ylijohtajan mielestä kyseessä ei ollut hankintalan kiertämistä vaan toimintaa joka “mahdollistaa nopean reagoinnin”.

Ilmeisesti yhtenä syynä kilpailuttamatta jättämiseen on ollut myös se, että hankinnoilla on ollut kiire. Oikeuskäytännössä kiirettä ei ole pidetty riittävänä perusteena suorahankinnalle eli kilpailuttamatta jättämiselle kuin äärimmäisen rajatuissa tilanteissa, ja lainvalmistelun hutilointia ei voida pitää tällaisena perusteena. Myöskään sitä, että saatavilla on vain “yksi asiantuntija Suomessa” ei ole pätevä peruste.

Kuten eilen kirjoitin, hankinnan pilkkominen osiin ei ole sallittua hankintalain soveltamisen välttämiseksi. Näin näyttää nyt kuitenkin tapahtuneen muutaman tarjoajan kohdalla kun on tehty useampi alle 30.000 euron hankinta.

On huolestuttavaa, että hankintalakia sovelletaan ministeriön tasolla näin virheellisesti. Kyseessä on kuitenkin laki, joka koskee kaikkia viranomaisia. Pahintahan hankintalaissa on kuitenkin se, että asiakas kantaa aina seuraamukset eli mikäli joku menee ehdottamaan suorahankintaa joka on siinä “rajalla”.

Autoverotuksen uudistus ja taianomainen “kolkyttonnia”

Autoverotuksen ja käytännössä miltei koko autoliikenteen uudistamista ehdottanutta liikenneselvitystä tehtiin mielenkiintoisella tavalla. Muun muassa Yleisradio, Suomen kuvalehti ja Ilta-Sanomat ovat uutisoineet konsulttien laajasta käytöstä selvityksessä. Ilta-Sanomien mukaan (uutinen koskee Suomen Kuvalehden maksumuurin takana olevaa uutista) konsulttiselvityksistä maksettiin eri yhtiöille yli 331 497,50 euroa.

Konsulttien käyttäminen selvitysten tekemisessä ei ole mikään outo tai huono asia. Mielestäni on aivan selvää että konsultteja tulee käyttää varsinkin tällaisessa selvitystyössä jo pelkästään kahdesta syystä: tuloksia tulee yleensä nopeasti ja näkemystä saadaan “talon ulkopuolelta”.

Mielenkiintoiseksi hankintalain kannalta tässä tekee se, millaisia summia konsulttiyhtiöt ovat laskuttaneet ministeriöltä: sattumaa tai ei, mutta kaikki laskutetut summat ovat alle silloisen hankintalain 30.000 euron soveltamisrajan. Minulla ei ole ollut käytettävissä tätä kirjoitettaessa tietoa siitä, onko ministeriöllä ollut jokin asianmukaisesti kilpailutettu puitesopimus jonkin konsulttiyhtiön kanssa. En löytänyt mainintaa kyseisenlaisesta puitesopimuksesta ainakaan Hilmasta tai ministeriön sivuilta.

Jo pitkään tarjoajien ja virkamiesten keskuudessa on elänyt vahva legenda siitä, että “kun mennään alle 30.000 euron, koira ei perään hauku.” Tämä ei kuitenkaan markkinaoikeuden oikeuskäytännössä pidä paikkaansa.

Olisi mielenkiintoista nähdä noiden konsulttitöiden laskut ja nähdä miten moiseen summiin on päädytty. Tuolloin voimassa olleen hankintalain mukaan 30.000 kynnysarvoa laskettaessa on katsottava suurinta maksettavaa kokonaiskorvausta ilman arvonlisäveroa. Arvoa laskettaessa on otettava huomioon myös hankinnan mahdolliset vaihtoehtoiset toteuttamistavat ja hankintasopimukseen sisältyvät optio- ja pidennysehdot sekä ehdokkaille tai tarjoajille maksettavat palkkiot tai maksut.

Kiperä kysymys on tietenkin mitä suurinta maksettavaa kokonaiskorvausta oikein tarkoittaa. Joissakin tilanteissa hyvää osviittaa voi saada esimerkiksi siitä, millaisia tarjouksia saa tarjoajilta. Jos vaikka neljästä tarjoajasta kolmella tarjous ylittää 30.000 euroa mutta yhdellä ei, kyseessä on todennäköisesti hankintalain mukainen hankinta, vaikka hinnaltaan halvin olisikin selvästi alle kynnysarvon.

Markkinaoikeus on tehnyt silloin tällöin ratkaisuja tällaisista rajatapauksista. Muun muassa ratkaisussa MAO 32/13 markinaoikeus katsoi, että hankinta olisi tullut kilpailuttaa koska tiedossa oli että jatko-osa hankinnasta tultaisiin tekemään samalta toimittajalta. Hankintayksikkö yritti vedota siihen, että hankinnan hetkellä sillä ei ollut budjetissa kuin 30.000 euroa ja jatkotoimenpiteistä ei ollut näinollen “varmuutta”. Markkinaoikeus kuitenkin katsoi että kyseessä oli laiton hankinnan pilkkominen osiin hankintalain kynnysarvon ja soveltamisen välttämiseksi.

Muutama konsulttiyritys näyttää pilkkoneen laskunsa osiin, mutta silti lopputulokseksi tulee 30.000 euroa “hipova” summa. Muun muassa ratkaisussa MAO 610/09 markkinaoikeus totesi että:

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikön hankinnan ennakoitua arvoa koskevan arvion perusteena ollut hankinnan kokonaisarvo on alittanut vain 120 eurolla hankintalain 15 §:n 1 kohdan mukaisen kansallisen kynnysarvon määrän. Ottaen huomioon hintojen yleisen nousukehityksen sekä nyt käsiteltävänä olevassa tarjouskilpailussa saatujen tarjousten kokonaishinnan, markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole perustellusti voinut lähteä siitä, että hankinnan kokonaisarvo alittaa hankintalain 15 §:n 1 kohdan mukaisen palveluhankintojen kansallisen kynnysarvon määrän.

Kyseisessä ratkaisussa hankintayksikkö oli arvioinut hankinnan arvoa neljä vuotta sitten saatujen tarjousten perusteella ja lähtenyt siitä, että kynnysarvo ei ylity.

Liikenneselvityksen osalta olisi varmaankin katsottava kokonaisuutta: olisiko esimerkiksi niin, että joku konsulttiyhtiöistä tehnyt muutakin työtä ministeriölle vaikkapa viimeisen vuoden-parin aikana tehnyt töitä sen verran, että kynnysarvo ylittyisi? Jos näin olisi, hankinnat tulisi kilpailuttaa hankintalain mukaisesti (ellei sitä ole jo tehty).

Uudessa hankintalaissa kansallinen kynnysarvo on nostettu 60.000 euroon, mutta muilta osin tilanne on sama. On selvää, että tällaista suorahankintaa tulee esintymään jatkossa huomattavasti enemmän kahdesta syystä: nostetut kynnysarvot ja vaikeutunut oikeussuojan tarve. Toisaalta taas, mitään järkeähän ei ole kaikkien pienten hankintojen kilpailuttamisessa ole koska itse kilpailuttaminen maksaa hirveästi. On vain mielenkiintoista nähdä miten tasapainoon nämä kaksi tekijää, eli kilpailumahdollisuuksien hyödyntäminen ja käytännön järki, asettuvat.