Vakioehdot ja julkiset hankinnat

Korkein oikeus antoi tiistaina 23.2.2016 ratkaisun useamman kunta-asiakkaan lainakorkojen korotusta koskevassa riidassa. Kyseessä on varsin perinteisen oloinen sopimuskiista, jossa on mielenkiintoisesti julkisia hankintoja koskeva sivujuonne.

Ohessa esimerkiksi Helsingin Sanomien uutinen aiheesta.

Tässä KKO:n ratkaisussa (KKO:2016:10) keskeistä oli se, että pankin vakioehto eli ehto joka täräytetään lähtökohtaisesti joka sopimukseen antoi mahdollisuuden muuttaa hintaa, tässä tapauksessa korkomarginaalia tietyissä tilanteissa. Kyseinen sopimuskohta oli seuraava:

Pankilla on oikeus korottaa velasta perittävää marginaalia, jos se on perusteltua pankin lisääntyneiden varainhankinnan kustannusten tai muiden lisääntyneiden kustannusten takia, joita pankki ei kohtuudella voinut ennakoida velkakirjaa allekirjoitettaessa, kuitenkin enintään viisi (5) prosenttiyksikköä laina-aikana.

Kyseessä ei ollut mikään uusi asia, vaan alalla hyvin pitkään käytössä ollut ehto ( jopa 1980-luvulta saakka!).

Vakioehdolle tyypilliseen tapaan kyseisellä sopimuskohdalla pyrittiin kattamaan mahdollisimman monta tilannetta. Vuosien saatossa  kiistanalaisen ehdon sanamuoto oli ilmeisesti pysynyt varsin samana, mutta pankin käsitys siitä, mitä ehto käytännössä tarkoittaa, oli ilmeisesti muuttunut tai sanotaanko vaikka kehittynyt. Pankilla oli varsin tarkka käsitys rahoitusmarkkinoiden kulutilanteesta ja laajasti tietoa siitä, mitä ehdon tarkoittamat kustannuksen nousu tai lisääntyminen tarkoittivat. Ongelmaksi tässä tapauksessa muodostui kuitenkin se, että tämä ei ollut asikkaiden käsitys. Pankki ei pystynyt osoittamaan, että asiakkaat olivat ymmärtäneet ehdon samalla tavalla ja että asiakkaidenkin mielestä esimerkiksi kansainvälinen finanssikriisi oikeuttaisi korkojen nostoon.

Lisäksi pankin olisi pitänyt pystyä osoittamaan tarkasti, että ainoastaan pankin omat varainhankinnan kustannukset olivat kasvaneet.Pelkästään rahoitusmarkkinoiden yleisestä kehityksestä ei voi vetää johtopäätöksiä pankin sisäisestä kehityksestä.

Vakioehdot ja julkiset hankinnat

Julkisten hankintojen kannalta ratkaisussa todetaan kohdassa 30 että:

30. Tässä asiassa on kysymys julkisyhteisöjen kilpailuttamista rahoituspalveluista. Kilpailutuksissa pankki on tarjonnut julkisyhteisölle luottoja sopimuksessa mainituin alhaisin marginaalein. Kilpailutuksen tarkoitus vaarantuisi, mikäli pankki voisi yksipuolisesti jälkikäteen muuttaa näin syntynyttä sopimusta korottamalla marginaalia osoittamatta, että yhteisesti sovitut korotukseen oikeuttavan sopimusehdon soveltamisedellytykset selvästi täyttyvät. Tällaisessa tilanteessa luotonsaajan oikeus irtisanoa luotto ilman kuluja pankin korotuksen johdosta ei sellaisenaan ole riittävä keino turvaamaan luotonsaajan oikeuksia sopimussuhteessa.

KKO:ssa ratkaistavana on ollut siviiloikeudellinen asia, joka ei mitenkään sinänsä liity julkisiin hankintoihin. Vastaava riita olisi voitu käydä esimerkiksi yrityksen ja pankin välillä. Mielenkiintoista ylläolevassa korkeimman oikeuden viittauksessa on kuitenkin se, että tuomioistuin ottaa huomioon hankintalain vaatimukset sopimuksen muuttamiselle: sopimustahan ei saa hevillä muuttaa ilman kilpailutusta (ns. “Pressetext” edellytykset, ks esimerkiksi Hankintaturistin hyvä selvitys tästä).

Sopimuksen tulkinnassa olennaista oli siis se, että mikäli sopijapuolella olisi oikeus muuttaa sopimustaan itselleen edullisempaan suuntaan sopimuskauden aikana, sopimus ei välttämättä olisi hankintalain mukainen. Koska julkisten hankintojen luonne ei salli tällaista, KKO näyttää  olettavan, että tällöin ehtoja ei voitu soveltaan pankin ymmärtämällä tavalla.

Vakioehtoja sovelletaan laatijansa vahingoksi

Vakioehdossa mielenkiintoinen tai oikeastaan vaarallinen asia on se, että niitä lähtökohtaisesti sovelletaan laatijansa vahingoksi. Tämä johtuu siitä, että monesti vakioehdot ovat edellytys sopimussuhteen solmimiselle: osapuolen on joko hyväksyttävä vakioehdot tai käveltävä toiseen kauppaan ostoksille. Ehtojen laatijalla on runsaasti valtaa siis asiakkaaseensa nähden ja siksi “heikompaa” osapuolta halutaan suosia soveltamisessa.

Tyypillisesti ehtojen laatija on tavaran toimittaja tai palvelun myyjä, heillä kun on paras käsitys siitä, miten tuotetta tai palvelua myydään parhaiten ja tehokkaimmin.

Kyseisessä ratkaisussa lähdettiin sopimuksen sanamuodosta eikä siitä, mikä oli pankin käsitys ehtojensa soveltamisesta. Koska sopimusehto oli pankin laatima ja sen etuja yksipuolisesti turvaava ja koska pankki on sopimusta tehtäessä ollut asiantuntemuksensa perusteella paremmassa asemassa arvioimaan sopimustekstin sisältöä kuin asiakkaat, sopimusta tulkittaessa on pantava erityistä painoa sille, minkä käsityksen sopimusehto on perustellusti asiakkaille  antanut.

Tämän vuoksi korkein oikeus katsoi, että ehtoa ei tullut soveltaa pankin ymmärtämällä tavalla ja siksi asiakkaille määrätyt marginaalien korotukset peruttiin.

Ylläoleva pätee myös JIT 2015 ehtoihin kuten muihinkin hankintojen vakioehtoihin, vaikkapa esimerkiksi JYSE 2014 Palvelut ja Tavarat. On kuitenkin erittäin tärkeätä huomata, että näiden ehtojen osalta asiakas onkin se, jonka vahingoksi näitä vakioehtoja sovelletaan. Tuomioistuin voisi siis tulkita tällaisia asiakkaan laatimia ehtoja toisen sopijapuolen eduksi epäselvyystilanteessa. Olettaisin muuten, että tilanne on sama myös tietyissä tilanteissa tarjouskilpailun kohteena olevissa sopimuksissa, jossa asiakkaan laatima “sopimusehdotus” menee sellaisenaan (hankintalain vuoksi) lopulliseen sopimukseen.

Tämä on tietysti merkittävä riski ehtojen käytön kannalta, mutta yksi niitä asioita, jotka on vain hyväksyttävä mikäli ehtoja haluaa käyttää.

Tärkein opetus tässä lienee kuitenkin se, että vakioehtoihin ei kannata hirveästi “haudata” epämääräisyyksiä tai asioita, joista itse luulee omaavansa parempaa tietoa. Ei myöskään kannata määritellä ehtoja liian laajasti koska tällöinkin on todennäköistä, että ehtoa sovelletaan juuri siinä kaikkein epäedullisimmassa laajuudessa. Tärkeä tekijä on myös aika. Vakioehtoja on kehitettävä liiketoiminnan mukana jatkuvasti eikä niitä voi sokeasti vain kopioida tarjouskilpailusta toiseen ja vuodesta toiseen.

 

Published by

Panu Pökkylä

Blogger, enterpeneur and a senior legal counsel at Nordea. Certified Information Privacy Professional / Europe (CIPP/E). I write in Finnish about technology and law, public procurement and privacy. All opinions are mine

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s