Komissiolta siunaus Privacy Shieldille – mutta ei vielä hurrata

EU:n komissio julkaisi maanantaina 29 helmikuuta tiedotteen, jossa kerrotaan tarkempia tietoja uudesta Privacy Shieldistä. Kertauksena vielä: Privacy Shield on siis järjestely, jonka turvin yhdysvaltalaiset yritykset voivat siirtää EU:n alueella kerättyjä tietoja Yhdysvaltoihin.

Komission päätösluonnoksen tärkeintä antia on tarkempi Privacy Shieldin teksti, josta muutamia pääkohtia:

  • Yhdysvaltojen kauppaministeriö (Departmen of Commerce, parempia suomennosehdotuksia otetaan vastaan) lupautuu valvomaan järjestelmää tehokkaasti
  • Yritysten itsesertifiointi eli “itse itseään arvioiden” on tehtävä vuosittain. Yrityksen sertifiointiaikana keräämät henkilötiedot ovat Privacy Shieldin piirissä vaikka yritys ei uusisikaan sertifiointiaan
  • Tietojen siirto Yhdysvaltojen ulkopuolelle (“onward transfers”) on nyt myös Privacy Shieldin piirissä
  • Yhdysvaltojen tietoturvaviranomainen FTC voi puuttua yritysten toimintaan ja ilmeisesti myös sulkemaan yrityksen Privacy Shieldin ulkopuolelle mikäli sääntöjä ei noudateta
  • Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry on luvannut, että eurooppalaisilla on mahdollisuus valittaa kansallisten turvallisuusviranomaisten tiedustelua varten kerättyjen tietojen käytöstä ja keräämisestä. Tämä tapahtunee ilmeisesti tiedusteluorganisaatioiden toimintaa valvomaan perustettavan tietosuoja-asiamiehen kautta
  • Komission tiedotteen liitteenä on useita erilaisia kirjeitä yhdysvaltalaisilta viranomaisilta komissiolle ja toisille viranomaisille, joiden tarkoituksena on ilmeisesti vakuuttaa osapuolet järjestelmän pätevyydestä. En edelleenkään ymmärrä mikä juridinen merkitys näillä kirjeillä on
  • Privacy Shield tulee voimaan kun komissio virallisesti hyväksyy järjestelyn

Privacy Shield -periaatteet

Maanantaina julkaistussa paketissa esiteltiin myös Privacy Shield -periaatteet:

  1. Ilmoitus (notice) – yrityksen on kerrottava sen osallistumisesta Privacy Shieldiin ja annettava relevantteja tietoja tietojen keräämiseen liittyen: tarkoitus, kerääjän yhteystiedot, kenelle tietoa jaetaan, minne voi valittaa jne.
  2. Valinta (choice, opt out) – henkilöllä on oikeus päättää (“opt out”) onko rekisterinpitäjällä oikeutta antaa henkilötietoja kolmannen osapuolen tietoon tai käyttää niitä muuhun tarkoitukseen kuin mihin alun perin tiedot on kerätty. Tämä vaatimus ei koske tietojen siirtoa alihankkijoille vaan “tietojen myymistä” kolmannelle osapuolelle. Arkaluonteisten tietojen kohdalla tietojen kerääminen ja käyttäminen on sallittu vain, jos henkilö antaa siihen suostumuksen (“opt in”)
  3. Vastuu tietojen luovuttamisesta eteenpäin (accountability for onward transfer) – samansuuntaisesti kuin ns mallilausekkeissa, rekisterinpitäjän on tehtävä sopimus alihankkijoidensa kanssa tietojen prosessoinnista ja edelleenluovutuksesta. Sopimuksessa tulee olla ehto, että tietoja saa käyttää vain rajoitetusti eli siihen tarkoitukseen kuin ne on alunperin kerätty. Lisäksi on varmistettava, että alihankkija noudattaa Privacy Shield periaatteita ja että sillä on yhtä korkea tietoturvan taso kuin alkuperäisellä rekisterinpitäjällä
  4. Tietoturva (security) – yritysten on varmistettava riittävä ja tietoturvan taso että tietoja ei varasteta, häviä tai väärinkäytetä.
  5. Käyttötarkoitussidonnaisuus ja tietojen täydellisyysvaatimus (Data integrity and purpose limitation) – Tietoja saa kerätä vain tiettyä käyttötarkoitusta varten. Yrityksen tulee huolehtia, että tiedot ovat oikein ja täsmällisiä.
  6. Pääsy tietoihin (access) – rekisteröidyllä tulee olla oikeus tarkastaa omat tietonsa ja oikeus vaatia korjauksia tai poistamaan vanhentuneita tietoja.
  7. Vastuu ja oikeusturva (recourse, enfrocement and liability) – Yrityksellä on oltava prosessi, jonka mukaisesti rekisteröityjen valitukset käsitellään nopeasti. Lisäksi yrityksellä on velvollisuus korjata havaitut puutteet ja virheet mahdollisimman nopeasti. Yritysten on myös nopeasti vastattava tietosuojaviranomaisten (mukaan lukien EU:n tietosuojaviranomaisten) kyselyihin. Yritysten on myös julkaistava heitä koskevat viranomaisten päätökset.

Yllämainitun lisäksi Privacy Shield -periaatteissa annetaan rajoituksia arkaluonteisten tietojen käytölle. Tietojen kerääminen journalistiseen tarkoitukseen ei ole Privacy Shieldin piirissä.

EU:n kansalaisille oikeus valittaa

Privacy Shield antaa nyt EU:n kansalaiselle todellisen mahdollisuuden valittaa yhdysvaltalaisen yrityksen henkilötietojen käsittelystä. Yritysten tulee vastata valituksiin 45 päivän kuluessa. Tämän jälkeen voi edelleen valittaa omalle kansalliselle tietosuojaviranomaiselle, joka sitten tekee yhteistyötä FTC:n ja kauppaministeriön kanssa. Viimeisenä vaihtoehtona on vielä erillinen “Privacy Shield Panel”, eräänlainen tietosuojatuomioistuin, jonka päätös on yrityksiä sitova. Valitusmenettely on maksutonta valittajalle.

Lisäksi jokaisen HR dataa eli yrityksen henkilöstöön liittyviä tietoja (palkkatiedot yms) käsittelevän yhdysvaltalaisen yrityksen on sitouduttava noudattamaan Eurooppalaisen tietosuojaviranomaisen päätöksiä. Tämä on erityisesti mielenkiintoinen näkökohta, koska näin tietosuojaviranomaisen valta ulottuu paljon laajemmalle kuin mihin on tavallisesti totuttu.

Sitovuudesta ei mitään varmuutta vielä

Kommissio ja Yhdysvaltojen kauppaministeriö ovat sopineet, että Privacy Shieldin toimivuutta tarkastellaan vuosittain. Mielenkiintoista on myös se, että tähän tarkasteluun otetaan mukaan myös erilaisia etujärjestöjä.

Max Schremsin vetämä Europe-v-Facebook lyttäsi, jälleen kerran järjestelyn. Ongelmana pidetään muun muassa sitä, että Yhdysvallat voi vieläkin kerätä tietoa “massaluonteisesti”:schrems

Miten tästä eteenpäin?

Ennen kuin komission päätösluonnos on lopullinen, se on ensiksi vielä “hyväksytettävä” jäsenvaltioilla ja tietosuojaviranomaisten yhteistyöelimellä (Art 29 Working Party). Periaatteessa komission ei tarvitsisi kysyä näiltä osapuolilta kuin mielipide tai lausunto, mutta käytännön kannalta on hyvin olennaista että molemmat osapuolet hyväksyvät järjestelyn. Komission päätöshän ei ole, kiitos Schrems-ratkaisun, tietosuojaviranomaisia sitova, vaan jokainen jäsenvaltio voi itse päättää, onko Privacy Shield riittävän turvallinen mekanismi henkilötietojen siirrolle.

Privacy Shieldillä on kova kiire, koska Safe Harbor ja siihen perustuvat tietojen siirrot natisevat nyt liitoksistaan. Ranskan tietosuojaviranomainen CNIL kävi helmikuun alussa Facebookin kimppuun, yhtenä tärkeinpänä syynä oli juuri Safe Harbor. Lisäksi Saksassa ilmeisesti kahden eri osavaltion tietosuojaviranomaista on myös aloittanut tutkinnan Safe Harboriin liittyen.

Schrems-tuomion jälkeen EU:n tietosuojaviranomaiset antoivat komissiolle lisä-aikaa vain tammikuun loppuun saakka, mutta ilmeisesti viranomaiset vielä maltillisesti odottelevat lisätietoja Privacy Shieldistä. Nyt kun tietoja on, voidaan seuraavien viikkojen aikana odottaa tapahtuvan paljon.

Periaateessa kukin kansallinen tietosuojaviranomainen voisi kyseisen tuomion perusteella aloittaa toimenpiteet jokaista yritystä vastaan, mutta tämä olisi vain käytännössä varsin mahdotonta. Siksi edelleen tämän asian suhteen vallitsee varsin odottava tunnelma. Kansalaisjärjestöt eivät vaikuta järin vakuuttuneilta, mutta toisaalta taas kansalliset viranomaiset taitavat enemmänkin odottaa jotakin ratkaisua, että umpisolmusta päästään eteenpäin.

Komission tiedote

Privacy Shield järjestelyn teksti

Yhdysvaltojen kauppaministeriön Privacy Shield -sivu

Euroopan Parlamentin vihreiden kommentti

Hyvä alustava koonti englanniksi

Toinen koonti

 

Women partners make law firms thrive

I recently made a small scale study for my about equality in law firms and how that effects the results a law firm makes. The findings were, to much of my surprise, incredible: more women partners = better results.

This is an English reproduction of my earlier Finnish blog post, published simultaneously here and in Linkedin.

It all started from recent working paper by PIIE which seemed to conclude that the amount of women in leadership will enhance the financial results of a company. I also stumbled upon a research where it was concluded that startups that had women as founders greatly overperformed against companies where founders where only men.

One of the main points in these studies was, by the way, that it is also vital that women leaders  work at the “business” and not only at supporting functions, such as HR.

All this got me very curious. Could this be applied to the legal world? After all, it is not that uncommon to have women partners in law firms and partner is, to me at least, a “business unit director” i.e. responsible for a practice which can be considered as “business”.

My approach was simple: look at the bottom line of 18 of biggest attorney firms in Finland and calculate how many women work as partners. Can you see any correlation? I chose to use two simple parameters: the percentage of women  as partners and percentage of profit against turnover. I used the latest numbers available, from 2013 and 2014 and calculated an average profit margin.

This is what it looked like:

The orange bar represents the profit margin of a company. The green line is the percentage of women as partners in the respective company.

My maths and statistics abilities are very basic. But working with Excel, I could find some very interesting stats. First of all, all of the big law firms I looked at did have women as partners. That is already a good start! The profit margin average was between 11,9-44,7 per cent and the percentage of women as partners between 6,7%-50,0%, average being 19,4 %.

The biggest wins gained on average (44,7 %) was made by a company that had a close to average of 18 % of women partners. On the other hand, another attorney firm had 33% women partners and made a profit margin of also incredible 41,6 %. When looking at the individual company level,  I was still struggling to see any correlation between amount of women and better results.

However, when you look at it from one level higher and group the companies together, you can distinguish that if company has more than 17% of female partners, it has an average profit margin of 28,3 %. Companies that have less than 17% women in the partnership perform less well: their average profit margin is only  20,7 %. So a more diverse partnership means an average of 7,6 % gain.

All of the above is not a scientific research but to me it is a very interesting mind-bending exercise. It is impossible to even guess where this very significant 7,6 % gain comes from.

If you ask me, I don’t believe that these gains have actually anything to do with gender of the persons working at the director positions.

Instead, I think it is more like an index that shows that after a certain threshold, the company’s culture embraces highly abilities, skills and experience over gender when it comes to leadership positions. Thus a company is more prone to select the best person to the job instead of choosing the best man for the job. Because of this, the company gets the best, nothing more.

Vakioehdot ja julkiset hankinnat

Korkein oikeus antoi tiistaina 23.2.2016 ratkaisun useamman kunta-asiakkaan lainakorkojen korotusta koskevassa riidassa. Kyseessä on varsin perinteisen oloinen sopimuskiista, jossa on mielenkiintoisesti julkisia hankintoja koskeva sivujuonne.

Ohessa esimerkiksi Helsingin Sanomien uutinen aiheesta.

Tässä KKO:n ratkaisussa (KKO:2016:10) keskeistä oli se, että pankin vakioehto eli ehto joka täräytetään lähtökohtaisesti joka sopimukseen antoi mahdollisuuden muuttaa hintaa, tässä tapauksessa korkomarginaalia tietyissä tilanteissa. Kyseinen sopimuskohta oli seuraava:

Pankilla on oikeus korottaa velasta perittävää marginaalia, jos se on perusteltua pankin lisääntyneiden varainhankinnan kustannusten tai muiden lisääntyneiden kustannusten takia, joita pankki ei kohtuudella voinut ennakoida velkakirjaa allekirjoitettaessa, kuitenkin enintään viisi (5) prosenttiyksikköä laina-aikana.

Kyseessä ei ollut mikään uusi asia, vaan alalla hyvin pitkään käytössä ollut ehto ( jopa 1980-luvulta saakka!).

Vakioehdolle tyypilliseen tapaan kyseisellä sopimuskohdalla pyrittiin kattamaan mahdollisimman monta tilannetta. Vuosien saatossa  kiistanalaisen ehdon sanamuoto oli ilmeisesti pysynyt varsin samana, mutta pankin käsitys siitä, mitä ehto käytännössä tarkoittaa, oli ilmeisesti muuttunut tai sanotaanko vaikka kehittynyt. Pankilla oli varsin tarkka käsitys rahoitusmarkkinoiden kulutilanteesta ja laajasti tietoa siitä, mitä ehdon tarkoittamat kustannuksen nousu tai lisääntyminen tarkoittivat. Ongelmaksi tässä tapauksessa muodostui kuitenkin se, että tämä ei ollut asikkaiden käsitys. Pankki ei pystynyt osoittamaan, että asiakkaat olivat ymmärtäneet ehdon samalla tavalla ja että asiakkaidenkin mielestä esimerkiksi kansainvälinen finanssikriisi oikeuttaisi korkojen nostoon.

Lisäksi pankin olisi pitänyt pystyä osoittamaan tarkasti, että ainoastaan pankin omat varainhankinnan kustannukset olivat kasvaneet.Pelkästään rahoitusmarkkinoiden yleisestä kehityksestä ei voi vetää johtopäätöksiä pankin sisäisestä kehityksestä.

Vakioehdot ja julkiset hankinnat

Julkisten hankintojen kannalta ratkaisussa todetaan kohdassa 30 että:

30. Tässä asiassa on kysymys julkisyhteisöjen kilpailuttamista rahoituspalveluista. Kilpailutuksissa pankki on tarjonnut julkisyhteisölle luottoja sopimuksessa mainituin alhaisin marginaalein. Kilpailutuksen tarkoitus vaarantuisi, mikäli pankki voisi yksipuolisesti jälkikäteen muuttaa näin syntynyttä sopimusta korottamalla marginaalia osoittamatta, että yhteisesti sovitut korotukseen oikeuttavan sopimusehdon soveltamisedellytykset selvästi täyttyvät. Tällaisessa tilanteessa luotonsaajan oikeus irtisanoa luotto ilman kuluja pankin korotuksen johdosta ei sellaisenaan ole riittävä keino turvaamaan luotonsaajan oikeuksia sopimussuhteessa.

KKO:ssa ratkaistavana on ollut siviiloikeudellinen asia, joka ei mitenkään sinänsä liity julkisiin hankintoihin. Vastaava riita olisi voitu käydä esimerkiksi yrityksen ja pankin välillä. Mielenkiintoista ylläolevassa korkeimman oikeuden viittauksessa on kuitenkin se, että tuomioistuin ottaa huomioon hankintalain vaatimukset sopimuksen muuttamiselle: sopimustahan ei saa hevillä muuttaa ilman kilpailutusta (ns. “Pressetext” edellytykset, ks esimerkiksi Hankintaturistin hyvä selvitys tästä).

Sopimuksen tulkinnassa olennaista oli siis se, että mikäli sopijapuolella olisi oikeus muuttaa sopimustaan itselleen edullisempaan suuntaan sopimuskauden aikana, sopimus ei välttämättä olisi hankintalain mukainen. Koska julkisten hankintojen luonne ei salli tällaista, KKO näyttää  olettavan, että tällöin ehtoja ei voitu soveltaan pankin ymmärtämällä tavalla.

Vakioehtoja sovelletaan laatijansa vahingoksi

Vakioehdossa mielenkiintoinen tai oikeastaan vaarallinen asia on se, että niitä lähtökohtaisesti sovelletaan laatijansa vahingoksi. Tämä johtuu siitä, että monesti vakioehdot ovat edellytys sopimussuhteen solmimiselle: osapuolen on joko hyväksyttävä vakioehdot tai käveltävä toiseen kauppaan ostoksille. Ehtojen laatijalla on runsaasti valtaa siis asiakkaaseensa nähden ja siksi “heikompaa” osapuolta halutaan suosia soveltamisessa.

Tyypillisesti ehtojen laatija on tavaran toimittaja tai palvelun myyjä, heillä kun on paras käsitys siitä, miten tuotetta tai palvelua myydään parhaiten ja tehokkaimmin.

Kyseisessä ratkaisussa lähdettiin sopimuksen sanamuodosta eikä siitä, mikä oli pankin käsitys ehtojensa soveltamisesta. Koska sopimusehto oli pankin laatima ja sen etuja yksipuolisesti turvaava ja koska pankki on sopimusta tehtäessä ollut asiantuntemuksensa perusteella paremmassa asemassa arvioimaan sopimustekstin sisältöä kuin asiakkaat, sopimusta tulkittaessa on pantava erityistä painoa sille, minkä käsityksen sopimusehto on perustellusti asiakkaille  antanut.

Tämän vuoksi korkein oikeus katsoi, että ehtoa ei tullut soveltaa pankin ymmärtämällä tavalla ja siksi asiakkaille määrätyt marginaalien korotukset peruttiin.

Ylläoleva pätee myös JIT 2015 ehtoihin kuten muihinkin hankintojen vakioehtoihin, vaikkapa esimerkiksi JYSE 2014 Palvelut ja Tavarat. On kuitenkin erittäin tärkeätä huomata, että näiden ehtojen osalta asiakas onkin se, jonka vahingoksi näitä vakioehtoja sovelletaan. Tuomioistuin voisi siis tulkita tällaisia asiakkaan laatimia ehtoja toisen sopijapuolen eduksi epäselvyystilanteessa. Olettaisin muuten, että tilanne on sama myös tietyissä tilanteissa tarjouskilpailun kohteena olevissa sopimuksissa, jossa asiakkaan laatima “sopimusehdotus” menee sellaisenaan (hankintalain vuoksi) lopulliseen sopimukseen.

Tämä on tietysti merkittävä riski ehtojen käytön kannalta, mutta yksi niitä asioita, jotka on vain hyväksyttävä mikäli ehtoja haluaa käyttää.

Tärkein opetus tässä lienee kuitenkin se, että vakioehtoihin ei kannata hirveästi “haudata” epämääräisyyksiä tai asioita, joista itse luulee omaavansa parempaa tietoa. Ei myöskään kannata määritellä ehtoja liian laajasti koska tällöinkin on todennäköistä, että ehtoa sovelletaan juuri siinä kaikkein epäedullisimmassa laajuudessa. Tärkeä tekijä on myös aika. Vakioehtoja on kehitettävä liiketoiminnan mukana jatkuvasti eikä niitä voi sokeasti vain kopioida tarjouskilpailusta toiseen ja vuodesta toiseen.

 

Milloin kannattaa valittaa?

Aiemmassa postauksessa käytiin läpi sitä, kannattaako julkisesta hankinnasta valittaa markkinaoikeuteen. Asiaan saatiin kaikkien rakastama juristin perusvastaus: riippuu tilanteesta. Numeroiden valossa valittaminen ei ole järkevää, koska valituksella on suurempi mahdollisuus hävitä kuin menestyä.

Mutta kuten hollantilaiset jatkuvasti hokevat, “the devil is in the details“.

Kun nimittäin tarkastellaan hieman pintaa syvemmältä viime vuoden tilastoja ja niiden asiasanoituksia, paljastuu mielenkiintoisia yksityiskohtia. On olemassa markkinaoikeuden ratkaisuja, joissa hankintayksikkö on heikoilla ja taas ratkaisuja, joissa hankintayksikkö voittaa aina.

Katsotaanpa:

Näyttökuva 2016-02-21 kello 23.39.57

Ylläolevassa taulukossa on koottu vuosien 2015 ja 2016 tiedot julkaistuista ratkaisuista. Sininen palkki edustaa ratkaisua, jossa hankintayksikkö on hävinnyt eli valittaja on menestynyt. Selkeänä ykkösenä on epäselvyys tarjouspyynnössä. Näitä ratkaisuja aineistossa on 31 kappaletta ja ainoastaan kolmessa hankintayksikkö on onnistunut voittamaan.

Jälleen kerran kysymys on asiasta, jonka jokainen vähänkin hankintojen kanssa tekemisissä oleva juristi tietää: epäselvällä tarjouspyynnöllä ei menesty. Tämä johtuu siitä, että tarjouspyynnön virheellisyys vaikuttaa niin paljon koko kilpailutukseen.

Epäselvyys voi olla syrjivää ja aiheuttaa helposti sen, että tarjoajien antamat tarjoukset eivät ole keskenään vertailukelpoisia.  Tässä mielessä oikeastaan kaksi ensimmäistä palkkia voisi lyödä yhteen, sillä vertailuperusteet ovat olennainen tarjouspyynnön osa. Myös vertailuperusteita koskevat valituksen menestyvät, koska vertailuperusteissa on koko hankinnan tasapuolisen ja syrjimättömyyden ydin. Vertailuperusteilla tarkoitetaan niitä tekijöitä, joiden avulla tarjoajia pisteytetään ja vertaillaan tarjouskilpailussa. Yhtä tarjoajaa liikaa suosivat vertailuperusteet johtavat markkinaoikeuden mielestä tilanteeseen, jossa tarjoajat eivät ole keskenään tasapuolisessa asemassa. Jos esimerkiksi yksi tarjoaja saa liikaa pisteitä tietyistä vertailuperusteista, koko tarjouskilpailu voi olla pielessä.

Suorahankinnasta tehty valitus näyttää menestyvän myös hyvin. Tämä johtunee paljolti siitä, että suorahankinnan perusteet ovat hankintalaissa hyvin tarkkaan rajatut. Markkinaokeuden ratkaisukäytännössä lakia on tulkittu hyvin tiukasti. Suoraan sanottuna: suorahankinta on iso riski ja riski toteutuu suurella todennäköisyydellä jos suorahankinnasta valitetaan.

Seuraava “menestystarina” liittyy hankintapäätöksen perustelemiseen. Siinä on kysymys pitkälti oikeusturvasta, jonka markkinaoikeus haluaa tietysti vaalia. Heikosti perusteltu hankintapäätös ei takaa tarjoajien oikeusturvaa, koska tarjoajalla ei ole mahdollisuutta päätellä miksi kilpailija oli tällä kertaa parempi.

Ylläoleva taulukko ei kuitenkaan kerro aivan koko totuutta. Sen kertoo tämä:

Näyttökuva 2016-02-21 kello 23.58.01

Tässä kuviossa on huomioitu ratkaisut, joissa hankintayksikölle on tuomittu uhkasakkoa eli käytännössä hankintapäätös on kumottu ja kilpailutus tai esimerkiksi tarjousvertailu on määrätty uudelleen tehtäväksi. Mielenkiintoista on huomata, että hankintapäätöksen perustelemista koskevissa ratkaisuissa jokainen “voittanut” valitus on  menestynyt täydellisesti eli saanut ratkaisun kumottua. Tosin on hyvä huomata, että 20 % hankintapäätöksen perustelemista koskevista valituksista ei menesty.

Toinen selkeä huomio on mielestäni se, että hankintamenettelyn keskeyttämisestä ei kannata valittaa. Menestymisen mahdollisuudet ovat pienet (28%) ja silloinkin kuin onnistuu vakuuttamaan markkinaoikeuden tuomariston, päätöstä ei kumottane.

Yksi mielenkiintoisimmista havainnoista liittyy mielestäni asiasanaan “hankinnan kohde“. Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa tarjoaja väittää, että hankintaa ei saisi toteuttaa jollain tietyllä tavalla. Tällaisissa ratkaisuissa markkinaoikeus saattaa todeta, että  hankintayksiköllä on laaja harkintavalta sen suhteen, millaisia ominaisuuksia se hankinnan kohteelta edellyttää. Tai sitten se voi todeta, että hankinnan kohde on määritelty esimerkiksi liian syrjivästi. Kyseinen valitus on siis mielestäni mielenkiintoinen uhkapeli: voiton mahdollisuudet ovat pienemmät kuin häviön, mutta jos voittaa, päätös todennäköisesti kumotaan.

Kaikki yllämainitut asiat ovat monelle juristille perusammattitaidon ja kokemuksen kautta monille täysiä itsestäänselvyyksiä. On kuitenkin hauska huomata että numerot tukevat ainakin omaa intuitiotani varsin hyvin. Tällaisella numeroperäisellä analyysilla ei voida tietenkään korvata kokeneen juristin näkemystä ja kokemusta kustakin itsenäisestä tilanteesta. Taitava juristi voi saada vaikeankin valituksen läpi markkinaoikeudessa. Mutta ainakin minulle tällaisesta tiedosta olis myös hyötyä: se auttaisi pohtimaan vielä toisen kerran, kannattaako valittaa vai ei.

Markkinaoikeuden käsittelymaksuja nostettiin vuoden alusta merkittävästi . Lisäksi kansallisen kynnysarvo on tarkoitus nostaa 30.000 eurosta 60.000 euroon uuden hankintalain myötä. Molemmilla on (toivottavasti) merkittävää vaikutusta markkinaoikeuden työmäärään. Veikkaan kuitenkin, että tämä lista pysyy pitkälti samalla, vaikka juttujen määrä pienenee.

Ylläoleva aineisto perustuu vuosien 2015 ja 2016 tammikuun loppuun mennessä julkaistuihin ratkaisuihin. Aineistoni kasvaa koko ajan molempiin suuntiin, joten täytyy palata aiheeseen vielä myöhemmin tarkennusten kera.

 

Voisinpa osoittaa tämän todeksi: naisjuristit tekevät parempaa tulosta

Talouselämässä kirjoitettiin tutkimuksesta, joka osoitti, että mitä enemmän naisia johtotehtävissä, sitä parempi tulos yhtiöllä on. Kyseessä on New York Timesin artikkeli PIIE:n tutkimuksesta (“itse asiassa “working paper”, mutta kutsuttakoon nyt tutkimukseksi) jossa käsitti massiiviset 22000 pörssiyhtiötä 91 maassa.

Muutamia tilastoja, ennen kuin mennään itse asiaan: noista 22000 yhtiöstä yli 60 prosentissa ei ollut naisia yhtiön hallituksessa, alle puolella yhtiön korkeimmissa johtotehtävissä ja vain viidellä prosentilla oli nainen toimitusjohtajana. Tutkimuksessa siteerataan useampaa aiempaa tutkimusta, jossa on todettu selkeä korrelaatio naisten hallitusjäsenyyden ja yrityksen tuloksen välillä. Mikäli hallituksessa on sekä miehiä että naisia, yhtiöiden tulos on merkittävästi parempi. Itse asiassa eräässä Piilaaksoon liittyvässä tutkimuksessa todettiin, että mikäli start-upissa on perustajanaisia, se tekee parempaa tulosta kuin sellainen yhtiö, jossa on vain miesosakkaita.

Sitten kirjoittajan puolueellisuus: olen aina ollut erittäin suuri tasa-arvon kannattaja. Myönnetään, minulla on oma lehmä ojassa, minulla on tytär, jonka uskon voivan tulla joku päivä vaikka Suomen presidentiksi, jos hän niin tahtoo (aika monena päivänä hän tahtoo). Siksi olen aina seurannut tällaisia uutisia mieleninnolla: all male panel häviää 100-0 tasa-arvoisemmalle hallitukselle. Tietenkin se tarkoittaa sitä, että minun lienee turha kysellä hommia miesvaltaisista firmoista, mutta minkäs teet. Oma erittäin hyvä esimieheni on tällä hetkellä nainen.

Tuloksentekijät?

Koska tutkimuksen tulokset vaikuttivat käsittämättömän selviltä, ajattelin, että asiaa voisi soveltaa juristeihin. Joten katsotaanpa, miten vaikkapa naisosakkaiden määrä vaikuttaa asianajotoimistojen tulokseen. Kävin läpi 18 suurinta asianajotoimistoa Helsingissä, kriteerinä yli kolmen miljoonan liikevaihto.

Listasin läpi kaikki osakkaat ja laskin kuinka monta naista mukana on. Ajattelin, että “osakkuus” olisi hyvä mittari sille, miten tasa-arvo on yhtiössä toteutunut. Osakkuus on rinnastettavissa yrityksissä ehkäpä “liiketoiminnan johtajaksi” koska osakkuus ainakin isommissa asianajotoimistoissa tarkoittaa, että kyseinen henkilö johtaa jotakin tiettyyn alaan erikoistunutta osastoa, praktiikkaa.

Menestyksen mittariksi otettiin tuloksen ja liikevaihdon suhde eli voittoprosentti. Lukemat perustuvat toimistojen julkaistuihin tuloksiin vuosilta 2013 ja 2014. En oikein keksinyt parempaa vertailuparametriä. Tulokset eivät ole aivan prikulleen keskenään vertailukelpoisia esimerkiksi siksi, että joillakin tilikausi päättyy eri aikaan kuin toisilla.

Naisia 18 suurimmassa toimistossa oli keskimäärin 19,4% osakkaista. Vaihtelu on suuri: 6,7%-50,0%. Voittoprosentti vuonna 2015 oli välillä 10,5-48,9 prosenttia, kahden vuoden keskiarvon ollessa välillä 11,9-44,7 prosenttia. Positiivisena havaintona pidän sitä, että jokaisessa isossa asianajotoimistossa oli naisia osakkaina. Muistetaan, että tutkimuksessa verrattiin täysin miehistä koostuvia hallituksia halllituksiin joissa oli naisia. Vertailukohtana kävin läpi sattumanvaraisesti kolme ruotsalaista ja hollantilaista isoa asianajotoimistoa: ruotsissa naisten osuus vaikuttaisi olevan noin 20 %, hollannissa noin 15 %.

Pettymys, mutta ei kovin suuri

Tulos oli todella mielenkiintoinen vaikka ei ehkä niin niin selkeä kuin odotin! (Tiedetään, asenteellista!)  Suurimman voittoprosentin vuonna 2014 teki Asianajotoimisto Sivenius, Suvanto & Co Oy huimalla 48,9 % tuloksellaan (tulos noin 3,06 M€, liikevaihto 6,23M€). Nettisivujen mukaan yhtiöllä on kaksi naisosakasta yhdeksästä, osuuden ollessa 18 prosenttia. Toiseksi parhaan tuloksen teki Roschier Asianajotoimisto Oy 43,9 prosentin voitto-osuudellaan. Roschier on yksi suurimmista asianajotoimistoista Suomessa ja sen tuloskin on euromääräisesti megaluokkaa: 18,2 miljoonaa euroa. Naisia yhtiön Suomen toimistossa on osakkaina viisi kappaletta (17,2 %).

Toisaalta taas esimerkiksi Avance Asianajotoimisto teki vuonna 2014 myös käsittämättömän 41,6 % voittomarginaalin noin yhdeksän miljoonan liikevaihdolla. Avancella naisten osuus on 33,3% osakkaista, yksi korkeimmista. Vain yhdellä toimistolla, Procope & Hornborg Asianajotoimisto Oy:llä, nais-mies suhde on 50/50. Myös Waselius & Wistillä, Bird & Birdillä, DLA Piperilla ja Castren & Snellmannilla naisten osuus on yli 25%.

Allaolevasta kaaviosta näkyy tuloksen ja naisten määrän välinen suhde. Harmaa palkki on naisosakkaiden prosenttiosuus, vihreä palkki voittoprosentti. Pitempi vihreä palkki tarkoittaa parempaa tulosta, pitempi harmaa palkki suurempaa naisosuutta.
Näyttökuva 2016-02-15 kello 21.57.15

Katsotaanpa tätä kuviota vielä toisesta näkökulmasta, eli laitetaanpa yhtiöt järjestykseen “naisprosentin” mukaan. Tässä kuviossa on vertailtu naisten osuutta ja kahden vuoden tulosprosentin keskiarvoa:

Naiset miehet

Naisosakkaiden osuus on merkitty oransseilla pylväillä ja vihreä viiva osoittaa tulosprosentin. Taulukossa on muutama “poikkeus”, jotka mielestäni “vahvistavat säännön”.

Yli 17 prosenttia maaginen raja

Jos joukosta pudotetaan Procope & Hornborg ja Merilampi, voidaan nähdä, että asianajotoimiston tulos laskee sitä mukaa kuin naisten osuus pienenee, murtokohtana on noin 17 % osuus.

Yksilötasolla erot eivät ole merkittäviä, mutta kun ryhdytään katsomaan korkeammalta tasolta, ero onkin varsin merkittävä. Yhtiöiden joissa on enemmän kuin 17 % naisosakkaita, keskimääräinen voittoprosentti on 28,3 %. Yhtiöiden, joissa on naisosakkaita vähemmän kuin 17 %, voittoprosentti on keskimäärin 20,7 %. Eroa on siis 7,6 prosenttiyksikköä.

Näyttäisi siltä, että 17  prosentista ylöspäin vaikutus tulokseen on pienempi. Täsmällisiä päätelmiä ei voida tehdä, koska tietenkin moni muukin asia vaikuttaa tulokseen eli esimerkiksi jos asianajotoimisto on enemmän erikoistunut tiettyyn alaan (yrityskaupat, kilpailuoikeus) ja näin vuosina voi olla paljon kyseiseen alaan liittyvää toimintaa (yrityskauppoja, kartellioikeudenkäyntejä). Toisilla toimistoilla voi mennä toisin päin, eli viime vuodet ovat olleet hiljaisempia.

Ongelma on se, että tässä kokoluokassa ei ihme kyllä ole yhtään asianajotoimistoa, jossa olisi vain miehiä osakkaana (onneksi!). Eikä myöskään päin vastoin, eli toimistoa, jossa olisi vain naisia osakkaina tai selkeänä enemmistönä (valitettavasti!). Siksi on vaikea hakea puhdasta mittapuuta sille, miten paljon naisosakkaiden määrä vaikuttaisi tulokseen.

Joten sanoisin että naisilla on merkitystä tuloksen teon kannalta, mutta täsmälleen miten paljon, sitä on vaikeata arvioida juuri siksi että vertailukohtaa ei ole helppoa löytää. Pitäisi mennä vuosia taaksepäin ja löytää isohko asianajotoimisto, jossa oli pelkästään miesosakkaita. Ja kun sanon “naisilla on merkitystä” tarkoitan sitä, että naisilla on merkitystä tuloksen PARANTAMISEN kannalta. Mielestäni lähes kahdeksan prosenttiyksikön ero on merkittävä. Veikkaisin, että tuon 17 prosentin osuuden jälkeen monilla muilla tekijöillä on suurempi vaikutus.

Ei innostuta liikaa vielä, keskustellaan!

Jos totta puhutaan, ylläoleva vertailu on kyllä korkeintaan erittäin karkeasti suuntaa-antava. Tarkoitus oli vaan tarkastella asiaa puhtaasti numeroiden valossa. Mutta tehtävä on käytännössä mahdoton.

Miksi? No ensinnäkin, oma kokemukseni on, että asianajotoimistojen tulokset näyttävät nyt vähän mitä sattuu muun muassa veroteknisistä syistä. Jonakin vuonna saatetaan haluta näyttää parempaa tulosta kuin toisena. Toinen ongelma liittyy otoksen määrään, toimistoja pitäisi olla huomattavasti enemmän, jotta luvuista voisi päätellä mitään muuta kuin suuntia. Kolmas tekijä liittyy yhtiöiden monimutkaisiin rakenteisiin: ei ole esimerkiksi aivan selvää, onko vaikkapa Roschierin tai Hannes Snellmannin tuloksissa mukana yhtiöiden Ruotsin liiketoimintojen lukuja.

On myös hieman epäreilua tarkastella lukuja pelkästään yhtiön näkökulmasta. Voihan olla niin, että esimerkiksi vain yksi osasto tekeekin koko firman tuloksen. Eli entä jos toimiston järkyttävän hyvä voitto on yhden ainoan naisen aikaansaamaa muiden, miesten vetämien osastojen kyntäessä syvällä tappiolla? Tai päinvastoin? Tällaisia lukuja ei ole saatavilla, joten vertailu on mahdotonta. Mutta suuntia tämä antaa.

Silti on varsin hienoa huomata, että näinkin pienellä asialla voi olla merkitystä yhtiön tulokseen, kuten yllä mainitussa suuressa tutkimuksessa todettiin.

Ja mikä on hätäinen päätelmä ylläolevasta? Naisia pitää saada lisää osakkaiksi asianajotoimistoihin. Siis ainakin jos tulosta halutaan kasvattaa. Minä ainakin ottaisin mielelläni tuon 7,6 prosentin “ilmaisen” tulosnousun heti.

Ja se muutenkin  kannattaisi, sillä kävin läpi satunnaisotannalla muutaman kymmenen suomalaista pörssiyhtiötä ja katsoin, kuinka paljon johtavista lakimiehistä on naisia. Otannassa naisten osuus lakiasiainjohtajista on merkittävästi suurempi kuin asianajotoimistojen keskiarvo: noin 33 prosenttia. Eli ainakin asianajotoimistojen asiakkaat ovat “naisistumassa”. Suunta on selvä, asianajotoimistot seuraavat vain hieman myöhemmin perässä.

Privacy Shield: Asiamiehestä pannukakku?

Privacy Shieldistä on vielä tihkunut varsin vähän yksityiskohtaisia tietoja, mutta viime viikolla FTC:n pääjohtaja Julie Brill vastasi kysymyksiin suorassa web-lähetyksessä ja tarkensi muutamia tietoja (video alla):

  • Tietojen siirto Yhdysvalloista eteenpäin –  ilmeisesti Privacy Shieldissä tulee olemaan tiukempia vaatimuksia myös tietojen siirtämiselle Yhdysvalloista eteenpäin eli ns Privacy Shieldin ulkopuolelle. Safe harborissa tämä tietojen siirron asema ei ole ollut selvä eli ovatko tällaiset siirrot Safe harborin piirissä vai ei.
  • Oikeusasiamiehen asema – oikeusasiamies ei tule olemaan yleinen tietosuojan oikeusasiamies vaan tehtävänä on ainoastaan valvoa Yhdysvaltojen tiedustelua. Oikeusasiamiehen asema on siten kapeampi kuin alun perin ehkä moni luuli.
  • Kauppaministeriön asema – kauppaministeriön tehtävänä on käsitellä EU:n tietosuojaviranomaisten yhteydenottopyyntöjä. Se, miten tämä tullaan hoitamaan, on ilmeisesti vielä hämärän peitossa eli rahoitusta asialle ei ilmeisesti vielä ole. Tämäkin on varmasti pettymys monille koska tämä tarkoittaa, että tehtävien hoito voi vaarantua esimerkiksi seuraavien vaalien jälkeen jos uusi hallitus ja presidentti päättävät supistaa FTC:n ja kauppaministeriön toimintaa.

 

Mitä Safe harbor ja Privacy Shield oikeastaan tarkoittaa?

Safe harbor sai lakkautustuomion viime lokakuussa ja sen tilalle on kaavailtu Privacy Shieldiä. Mutta mitä nämä jännän kuuloiset nimet oikein tarkoittavat?

EU:n nykyisessä tietosuojadirektiivissä ja tulevassa tietosuoja-asetuksessa edellytetään, muun ohella, riittävää tietosuojaa henkilötiedoille (koittakaa kestää juristit, vedän tässä vähän mutkia suoriksi jotta juttu olisi lyhyempi ja mielenkiintoisempi). Tietosuojadirektiivin 25 artikla (ja vastaavasti henkilötietolain 22 §) kieltää tietojen siirtämisen EU:n ulkopuolelle sellaisiin maihin, joissa ei ole riittävä tietosuojan taso. Muutama EU:n ulkopuolinen maa on todettu tällaiseksi. Listalla on muun muassa Kanada, Sveitsi ja Uruguay.

Riittävä tietosuojan taso edellyttää muun muassa, että valtiossa on olemassa riittävät oikeussuojakeinot henkilötietojen suojalle, eli ongelmista voi valittaa johonkin viranomaiseen tai tuomioistuimeen. Lisäksi valtion tulisi ainakin pääpiirteittäin noudataa EU:n tietosuojaperiaatteita, kuten esimerkiksi sitä, että tietoja voidaan kerätä vain jotain tiettyä tarkoitusta varten.

Yhdysvallat tähtäimessä

Kun tietosuojadirektiivi tuli voimaan, Yhdysvalloissa ei ollut riittävä tietosuojan taso. Näin vain oli, en valitettavasti pysty kuvaamaan tarkemmin miksi ja miten, mutta oletetaan että näin oli. Tämän vuoksi EU ja Yhdysvallat neuvottelivat ratkaisun, jossa yritykset itse sitoutuisivat näihin periaatteisiin ja ennen kaikkea tekisivät tietojen käsittelyn periaatteet selvästi näkyville niille, joiden tietoja käsiteltiin (ns. “rekisteriseloste”). Komissio totesi sitten tämän järjestelyn takaavan riittävän tietosuojan tason ja teki päätöksen asiasta, joka toimii “suosituksena” kansallisille viranomaisille eli pyrkii pitämään käytännön EU:n alueella samanlaisena.

Järjestelmän tarkoituksena oli perustaa yrityksistä omia pieniä “saarekkeita” Yhdysvaltoihin, joilla taattaisiin edes jonkinlainen tietosuojan taso. Ilmeisesti tästä “saarekkeesta” johtuen järjestelmän nimeksi valikoitui ns. “turvasatama” eli Safe harbor.

Safe harbor ei ollut mikään täydellinen järjestelmä, koska sillä ei oikein ollut kunnollista Yhdysvaltojen valtiovallan tukea, vaan kyseessä oli järjestely, jossa yritykset itse sertifioivat itsensä. Eli pahimmassa tapauksessa järjestelmään pääsi huijaamalla. Siitä huolimatta Safe harbor oli mielestäni hyvä ratkaisu, ainakin aikanaan.

Järjestelmä kaatuu

Lokakuussa 2015 EU:n tuomioistuin katsoi Schrems-ratkaisussa(C-362/14), että Safe harbor ei taannut riittävää tietosuojan tasoa. Miksi ei? Koska Edward Snowden oli vuonna 2013 paljastanut, että Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaiset harjoittivat massiivista tietojen keräilyä monilta yhdysvaltalaisilta palveluntarjoajilta. Oma käsitykseni tuomioistuimen ratkaisusta on se, että koska tällainen toiminta on mahdollista ja koska kansalaisella ei ole riittävää mahdollisuutta oikeusturvaan tällaisissa tilanteissa, koko järjestely on mahdoton. Eli kysymys ei ollut pelkästään Safe harborista vaan siitä, että millä tahansa keinoin tehty tietojen siirto Yhdysvaltoihin ei taannut riittävää tietosuojan tasoa ja siten ei myöskään ollut tietosuojadirektiivin tai tietosuojalain mukaista. Koska tuomioistuimen ratkaistavana oli ainoastaan Safe harboria koskeva järjestely, muut käytössä olevat keinot, kuten esimerkiksi EU:n mallilausekkeet olivat vielä voimassa.

Kansalliset tietosuojaviranomaiset ovat kuitenkin tehneet selväksi, että mikäli perusongelmaa, eli sitä että Yhdysvalloissa tietosuojan taso ei ole riittävä, ei korjata, myös muutkin keinot todetaan kansallisten viranomaisten toimesta pätemättömäksi. Siitäpä vasta ongelmat alkaisivat, koska tämä tarkoittaisi että yksikään yritys ei saisi siirtää mitään tietoja Yhdysvaltoihin. Käytännössä ratkaisu olisi myös mahdoton, sillä suurin osa yritysten käyttämistä palveluista siirtää tietoja Yhdysvaltoihin, esimerkiksi monet sähköpostijärjestelmät tekevät näin.

Privacy Shield – sama tarina uudet vaatteet?

Privacy Shield esiteltiin viime viikolla ratkaisuksi Max Schremsin aikaansaamaan ongelmaan (Lue tarkemmin Privacy Shieldin ensiarviosta tästä). Heti julkistamisen jälkeen järjestelmää kehuttiin ja haukuttiin. Kehuttiin siksi, että järjestelmällä vaikuttaisi olevan vahvempi asema tietosuojan turvaamisessa. Haukuttiin lähinnä siksi, että varsinaisia takeita ongelmia aiheuttaneesta tiedusteluviranomaisten toiminnasta ei saatu muuta kuin “kirjeen” muodossa. Lisäksi ongelmaksi muodostui se, että kyseessä on jälleen kerran yritysten itsearvioinnista eli muutos ei olisi niin merkittävä. Näyttäisi tosin siltä, että Yhdysvaltain tietosuojaviranomainen FTC olisi saamassa todellista valvontavaltaa yrityksiin ja lisäksi järjestelmään olisi tulossa ns “oikeusasiamies” jolla olisi ilmeisesti jonkinlaista valtaa. Kokonaisuuden arviointi ei ole kuitenkaan helppoa koska kaikkia tarkkoja yksityiskohtia Privacy Shieldistä ei ole saatavilla.

Silti vaikuttaa siltä, että erityisesti vahvoja tietosuojaoikeuksia ajavien intressiryhmien näkökulmasta Privacy Shield on pettymys. Ilmeisesti odotuksissa oli merkittävästi suurempi uudistus, eräänlainen “Yhdysvaltojen tietosuojadirektiivi”. Tämä on jo tietenkin aikamoista toiveajattelua jos muistetaan, että kyseessä on yksi maailman suurimmista talousmahdeista.

Allaolevassa videossa voi nähdä mielenkiintoista keskustelua siitä, miten yhdysvaltalainen ajattelu yksityisyyden suojasta eroaa eurooppalaisesta:


Tämän videon keskustelun vastakkainasettelu ei voisi olla herkullisempi. Yhdysvaltalaista näkemystä edustaa pitkään liittovaltion eri virastoissa eri tehtävissä toiminut professori Peter Swire ja vastapuolta taas EU:ssa tietosuoja-aktivisti Max Schrems.