Kannattaako julkisesta hankinnasta valittaa markkinaoikeuteen?

Julkisia hankintoja koskeva “myytti” on, että valittaminen on helppoa ja riskitöntä. Hankintaprosessista valittaminen mielletään usein varsin pieneksi pahaksi, vaikka todellisuudessa prosessin kustannukset ovat valittajalle, hankintayksikölle ja tuomioistuimelle ja lopulta yhteiskunnalle merkittävät.

Siksi halusinkin tarkastella numeroiden valossa tätä hankintoihin liittyvää perusteesiä. Kannattaako oikeasti valittaa? Onko kysymys myytistä?

Juristin vastaus kysymykseen on: riippuu tilanteesta. Mutta jos katsotaan puhtaasti numeroiden valossa, valittajalla on merkittävästi suurempi todennäköisyys on hävitä kuin voittaa markkinaoikeudessa:

Kaikista vuoden 2015 valituksista vain 37 prosenttia menestyi. Tältä osin on hyvä huomata, että kysymys on oman määritelmän mukaisesta voitosta eli tämä ei tarkoita, että hankintapäätös olisi kumottu.

Markkinaoikeudessa kun on tyypillistä saada ns. Pyrrhoksen voittoja tai “nahkapäätöksiä” eli ratkaisuja, joissa hankintayksikön todetaan kyllä tehneen virheen, mutta hankintapäätöstä ei tällöin kumota. Tällöin ainoa asia, mitä valittaja saa, on kunnia ja “kohtuulliset” (lue: niin pienet että tuskin kattavat edes omia kulujasi) oikeudenkäyntikulukorvaukset. Mielestäni valituksen “kannattavuuden” kannalta on olennaista juuri se, että päätös saadaan nurin, jotta tarjouskilpailu saadaan uusiksi. Eli erotellaanpa nämä päätökset toisistaan todellisen “voittoprosentin” varmistamiseksi. Mikäli huomioidaan vain ne päätökset, joissa valituksen kohteena ollut hankintapäätös kumottiin, tilanne on vieläkin heikompi valittajan kannalta:

Ylläoleva on vielä aikamoinen yleistys vuoden hankinnoista. Yksi tapa tarkastella tätä on suodattaa hankintapäätökset ja niiden lopputulos markkinaoikeudessa arvon perusteella. Seuraavassa taulukossa on kuvattu hankintayksikön voittoprosentti suhteessa hankinnan arvoon:

Suomeksi sanottuna taulukko osoittaa, että mitä kalliimpi hankinta, sitä todennäköisempää on, että hankintayksikkö voittaa. Sinänsä tämä kuulostaa loogiselta, koska oletettavaa on, että suuremmassa hankinnassa valmisteluun käytetään enemmän aikaa ja resursseja kuin esimerkiksi pienempään hankintaan. Allaolevassa kaaviossa tämä näkyy vielä selvemmin:

Pienissä hankinnoissa eli alle 500.000 euron hankinnoissa voittomahdollisuudet ovat vielä aika hyvät, mutta tästä eteenpäin ero alkaa pienentyä hankintayksikön hyväksi. Noin kahden miljoonan euron hankinnan kohdalla tapahtuu jyrkähkö piikki hankintayksikön hyväksi, joka tasoittuu loppua kohden hieman.

Make your every shot count

Eli jos minulta kysytään, kannattako valittaa, vastaan, että numeroiden valossa ei kannata. Mutta eipä unohdeta sitä, että kysymyksessä on kuitenkin varsin vakava asia, sillä onhan tilanteita, joissa oikeasti loukataan jonkun osapuolen oikeusturvaa. Juristina minun on siten todettava, että valitusoikeutta on käytettävä, kun siihen on olemassa peruste. Eli valittaa pitää, mutta se ei kannata heppoisin perustein.

Tässä piilee juuri juristin ammattitaidon tärkein osapuoli: pitää tietää milloin valittaa ja milloin jättää valittamatta. Eli jutun yksityiskohtia tarkastelemalla pystyy hyvinkin päättelemään onko valituksella menestymisen mahdollisuuksia. Mutta sanoisin ylläolevan perusteella, että harkitsisin ehkä kahteen kertaan kalliista, monen miljoonan euron hankinnasta valittamista.

Ylläolevat tiedot perustuvat viime vuoden ratkaisuihin, eikä minulla ole tarkempaa dataa aiemmilta vuosilta (vielä).

Eli kysymys on myytistä

Otan nyt harvinaisen ei-juristimaisen mielipiteen ja toteaisin, että valittaminen ei kannata aina.  Se kannattaa vain tilanteissa, joissa juristi osaa tulkita oman kokemuksensa ja osaamisensa perusteella valituksen perusteet vahvoiksi.

Mistä alussa mainittu myytti sitten johtuu? Oma käsitykseni on se, että se juontaa juurensa ajoista ennen suurta hankintojen oikeusturvauudistusta, jossa säädettiin poikkeus yleiseen hallinto-oikeudelliseen periaatteeseen koskien oikeudenkäyntikuluja. Käytännössä siis oikeudenkäyntikuluriskiä kasvatettiin valittajan puolelta eli markkinaoikeus saattoi uudistuksen myötä tuomita valittajan maksamaan oikeudenkäyntikuluja aiempaa useammin. Ennen uudistusta oikeudenkäyntikulut hyvitettiin hakijalle (silloinen nimitys valittajalle) 34 prosentissa, kun taas hankintayksikölle kahdessa prosentissa ratkaisuista.

Eli valittajalla oli kahden prosentin riski joutua maksamaan oikeudenkäyntikulut. Tänä päivänä tuo riski on huomattavasti suurempi, eli on 41 prosentin mahdollisuus, että häviää ja joutuu maksamaan oikeudenkäyntikulut.

Ja entä paljonko maksetaan? Keskimäärin hankintayksiköt joutuvat korvaamaan noin 3968 euroa, kun taas valittajat joutuvat korvaamaan keskimäärin 2840 euroa. Valittajien luvussa on hyvä huomata, että siinä on mukana myös lausunnon antajan eli yleensä tarjouskilpailun voittajan oikeudenkäyntikulut.

Published by

Panu Pökkylä

Blogger, enterpeneur and a senior legal counsel at Nordea. Certified Information Privacy Professional / Europe (CIPP/E). I write in Finnish about technology and law, public procurement and privacy. All opinions are mine

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s