Vantaa, puolustusvoimat ja HUS lähes voittamattomia markkinaoikeudessa vuonna 2015

Puolustusvoimat, Vantaan kaupunki ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) olivat vuonna 2015 lähestulkoon lyömättömiä markkinaoikeudessa. “Intin” hankintalain mukaisista päätöksistä valitettiin kymmenen kertaa ja vain yhdessä tapauksessa puolustusvoimat joutui taipumaan häviöön. Komea 90 prosentin voittosuhde on suurimpien hankintayksikköjen “sarjassa” korkein.

Luvut ilmenevät tekemästäni selvityksestä, jossa on käyty läpi kaikki tähän päivään mennessä julkaistut vuoden 2015 markkinaoikeuden julkisia hankintoja koskevat ratkaisut. Selvitys on siis tehty markkinaoikeuden sivulta saatujen tietojen perusteella. Katso tarkempia tietoja siitä, miten selvitys tehtiin, tästä.

Puolustusvoimien voitot koostuvat itse asiassa vain neljästä ratkaisusta, sillä makuupussien suojapussia koskevasta hankinnasta markkinaoikeus teki yhteensä seitsemän erillistä päätöstä, jotka kaikki päätyivät puolustusvoimien voittoon. Puolustusvoimien markkinaoikeudessa ratkaistavana olleiden hankintojen yhteismäärä oli arvoltaan lähes 14 miljoonaa euroa.

Vuotta 2015 markkinaoikeudessa väritti se, että hankintayksiköt olivat vahvoilla. Hankintayksikkö voitti 64 prosentissa tapauksista. Kokonaisuudessaan markkinaoikeudessa oli ratkaistavana hankintoja noin kahden miljardin euron arvosta. Kun arvioiden mukaan julkisten hankintojen arvo on noin 31-35 miljardia euroa, voidaan sanoa, että noin viisi prosenttia vuoden aikana tehdyistä hankinnoista päätynee markkinaoikeuden ratkaistavaksi. On hyvä huomata että viime vuonna markkinaoikeus antoi ratkaisuja ainakin vuosien 2013, 2014 ja 2015 aikana tehdyistä hankintapäätöksistä.

Onko tämä paljon vai vähän? No, katsotaan asiaa toisin päin: viime vuonna 95 prosenttia hankinnoista siis hoitui ongelmitta. Tässä on tietenkin hyvä huomata, että luvut ovat arvioiden arvioita ja pyöristyksien pyöristyksiä. Lisäksi en ole tutkinut tarkemmin aiempien vuosien kokonaisarvoja, joten on vaikea sanoa, miten suuria eroja eri vuosien välillä on markkinaoikeudessa. Yksi valitus kun voi koskea hankintaa, jonka arvo voi olla mitä tahansa 30.000 ja 335.000.000 euron väliltä.

Tässä vielä seitsemän eniten ratkaisuja markkinaoikeudessa saanutta hankintayksikköä ja voittoprosentit:

HUSilla hyvä voittoprosentti

HUS voitti yksitoista 13:sta hankinnoistaan tehdystä valituksesta, kun mukaan lasketaan myös Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiriin kuuluvat hankintayksiköt, kuten HUS-kiinteistöt ja HUS-logistiikka liikelaitos.

HUS:iä koskevista ratkaisuista suurin osa koostui ns. Apotti-hankinnasta. Apotti on usean kunnan yhteishankinta ja siksi se hieman “kaunistaa” joidenkin hankintayksiköiden tilastoja, koska se on huomioitu omassa tilastossani jokaisen hankintayksikön kohdalta erikseen. HUS ja mukana olevat kunnathan voittivat markkinaoikeudessa valitukset tehneet CGI Suomi Oy:n ja Tieto Healthcare & Welfare Oy:n.

Kahdesta tappiostaan vain toisessa (MAO 83/15) markkinaoikeus katsoi, että HUSin täytyi korvata valittajan oikeudenkäyntikulut. HUS joutui korvaamaan oikeudenkäyntikuluja 4.000 euron arvosta vuonna 2015 ja sille tuomittiin vain yksi 5.000 euron uhkasakko.

Uhkasakko tarkoittaa sakkoa jonka uhalla hankintayksikköä kielletään toteuttamasta hankintaa. Eli sakko tuomitaan maksettavaksi vain, mikäli hankintayksikkö ei noudata tuomioistuimen päätöstä. Uhkasakon määrä oli viime vuonna karkeasti noin 10 prosenttia hankinnan arvosta.

Helsingillä eniten voittoja

Eniten voittoja hankinta-asioissa kahmi Helsingin kaupunki, mutta sen tilille päätyi myös useampi tappio. Vuonna 2015 markkinaoikeus antoi Helsingin kaupungin hankintapäätöksistä yhteensä 23 ratkaisua, joista kuusi päättyi Helsingin kaupungin tappioksi. Helsingin tilille siis kertyi 17 voittoa.

Helsingille kuitenkin tuomittiin korvaamaan lähes 32.000 euron arvosta oikeudenkäyntikuluja. Lisäksi kyseissä viidessä tapauksessa Helsingille langetettiin 750.000 euron edestä uhkasakkoja.

Helsingin asema on mielenkiintoinen. Helsingin päätöksistä myös valitettiin eniten viime vuonna. Helsingin kaupunki on yksi suurimmista hankintayksiköistä Suomessa. On kuitenkin mielenkiintoista, että sen päätöksistä valitetaan myös eniten. Esimerkiksi Hansel on myös hyvin suuri hankintayksikkö, mutta se suorastaan “loistaa poissaolollaan” näissä tilastoissa (viime vuonna “vain” kaksi markkinaoikeusratkaisua). Syynä lienee ilmeisesti se, että Hanselin ja esimerkiksi KL-Kuntahankinnat Oy:n kautta tehdään paljon puitesopimuksia, kun taas Helsinki ilmeisesti kilpailuttaa paljon yksittäisiä hankintoja. Olisi mielenkiintoista vertailla näiden hankintayksiköiden vuosibudjettia ja ns. “valitusalttiutta”, mutta en saanut käsiini mistään luotettavia tietoja.

Puitehankinnathan vaativat markkinaoikeudesta valitusluvan, kun taas “normaalista” hankinnasta voi valittaa aina. Tässä voi olla yksi syy siihen, miksi Helsingin päätöksistä valitetaan niin paljon. Toinen syy voi olla myös se, että hankintojen arvo on varsin suuri, jolloin kiinnostus valittamiseen on varmasti suurempi kuin pienemmässä hankinnassa. Tosin ei ehkä kannattaisi valittaa, koska viime vuonnakin vain joka neljäs Helsinkiä vastaan tehty valitus menestyi.

Espoolla huono vuosi

Pääkaupunkiseudun kunnista huonoiten pärjäsi Espoo, jolle tuli takkiin viidessä hankinnassa kuudesta hankinnasta. Espoo siis voitti vain yhden sitä vastaan tehdyn valituksen. Siinä mielessä Espoon olisi ehkä kannattanut osallistua Apottiin, koska silloin sen numerot olisivat olleet ainakin hieman paremmat. Espoo oli mukana usean kunnan kanssa asumispalveluja koskevassa kilpailutuksessa, joka kaatui markkinaoikeudessa (MAO 377/15).

Voittamaton Vantaa

Vantaan kaupunki taas vei komeasti voiton kaikissa kuudessa jutussaan. Tätä voi sanoa kyllä erittäin hienoksi saavutukseksi. Kuusi kuudesta kertoo mielestäni joko hyvästä tuurista tai vahvasta osaamisesta, veikkaisin jälkimmäistä.

Myös useampi muukin hankintayksikkö pääsi “sadan pinnan kerhoon” eli voitti kaikki kilpailutuksensa. Esimerkiksi Kauniaisten kaupunki ja Ålands landskapsregering molemmat voittivat kaikki neljä oikeusjuttuaan.

Tässä vielä taulukko hankintayksiköistä, joilla oli markkinaoikeudessa neljä juttua viime vuonna:

Mitä ylläolevista numeroista voidaan päätellä?

Muutama ajatus herää näistä tilastoista. Ensinnäkin: ne perustuvat omaan selvitykseeni, joka ei ole ollut mitenkään tieteellisen tarkka, tosin olen tarkistanut tiedot useamman kerran. Lisätietoa siitä, miten selvitys tehtiin, löydät tästä.

Ylläolevista luvuista kannattane tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä. Kävin kuitenkin nopeasti läpi HUSin vuoden 2014 oikeustapaukset: HUS voitti seitsemän yhdeksästä riidastaan vuonna 2014. En osaa kuitenkaan sanoa, että tarkoittaako tämä sitä, että HUSissa hankinta-asiat tehtäisiin jotenkin eri tavalla kuin muualla.

Hankinta kuin hankinta, kuinka vedenpitävästi laadittu, voi kaatua pikkuvirheeseen, ja pikkuvirheitä sattuu kaikille. Lisäksi on muistettava että terveydenhoidon alan hankinnoista valitetaan aika paljon (palaan tähän myöhemmin), joten siinäkin mielessä HUSin tulos on kutkuttavan hyvä. Myös Helsingin lukuja voidaan pitää todella hyvinä, ottaen huomioon varsinkin heidän hankintojensa määrän.

Valitettavasti saatavilla ei ollut hyviä ja luotettavia tietoja hankintayksiköiden kokonaisbudjeteista, johon oikeustapausten määrä ja arvo olisi hyvä suhteuttaa.

Siksipä toteankin vain, että hyvä menestys markkinaoikeudessa on vahva viittaus siihen suuntaan, että HUSissa ja puolustusvoimissa osataan hankintalaki varsin hyvin.

Oikeustapauksia läpi käydessä tuli kyllä selväksi julkisten hankintojen taloudellinen arvo. Monen hankinnan arvo on niin suuri, että ihan päätä huimaa. En esimerkiksi voinut kuvitellakaan, että Helsingin kaupunki käyttää yli 15 miljoonaa euroa oppikirjahankintoihin. Siinä luulisi jo muutaman prosentin säästölläkin olevan suuri merkitys!

Voiton määritelmä

Milloin hankintayksikkö on sitten voittanut? Oman määritelmäni mukaan silloin, kun markkinaoikeus hylkää valituksen ja toteaa, että hankintayksikkö ei ole rikkonut lakia. Hankintayksikkö häviää, kun päätös vähintään kumotaan mutta myös silloin kun valitus hylätään, mutta hankintayksikkö tuomitaan maksamaan oikeudenkäyntikulut. Miksi näin? Koska oikeudenkäyntikulujen tuomitseminen merkitsee mielestäni sitä, että valittajalla on ollut oikeus, esimerkiksi jonkin epäselvyyden vuoksi, käyttää valitusoikeuttaan, vaikka lopulta virhe ei olisi ollutkaan niin suuri että päätös tulisi kumotuksi.

Huomioita:

Listassa ei valitettavasti pysty luotettavasti esittämään ns. Hansel-hankintoja eli joissakin tilanteissa on kysymys Hanselin kilpailutuksesta mutta hankintayksikkö on itse tehnyt hankintapäätöksen.

Sopimuksen purkaminen JIT 2007 -ehdoissa: älä aliarvioi reklamaation merkitystä!

Varsin tuoreessa Itä-Suomen hovioikeuden ratkaisussa käy ilmi, että myös sopimuskauden aikana tehtyihin muistioihin ja muihin asiakirjoihin tulee kiinnittää huomiota, ne nimittäin muodostavat riitatilanteessa merkittävän todiste. Näiden asiakirjojen vuoksi hävinnyt osapuoli joutui maksamaan yli miljoonan euron korvaukset (postauksen lopussa on linkki hovioikeuden ratkaisuun).

Ratkaisussa oli kyse siitä, että Kuopion seudun hankintatoimi ja sen asiakaskunnat ja yhteisöt (tässä kirjoituksessa “yhteisöt” tai “asiakkaat”) olivat päättäneet hankkia vuonna 2009 yhteishankintana, hankintalain mukaisen tarjouskilpailun päätteeksi TeliaSonera Finland Oy:ltä televiestintäpalveluja (“TeliaSonera”), muun muassa puhelinvaihdepalveluja ja matkaviestinpalveluja, eli kännykkäliittymiä.

Varsin pian sopimuksen solmimisen jälkeen, vuonna 2010, ilmeni useita ongelmia, joiden alkuperästä, syystä ja hyväksyttävyydestä ei näytä olevan täyttä selvyyttä. Näyttäisi siltä, että joillakin asiakkailla oli ollut ongelmia matkapuhelinten kuuluvuuden kanssa, muun muassa siten, että yhden kuntayhtymän sairaalan joitakin kriittisiä puhelimia ei saatu toimimaan.

Onko vika toimittajassa vai asiakkaassa?

Keskeisenä ongelmana tässä ratkaisussa oli se, mikä on hyvin monesti ongelmana IT-projekteissa. Asiakkaalla oli velvollisuus toimittaa tietoja TeliaSoneralle, jotta yritys pääsisi tekemään tarvittavat asentamiset, ohjelmoinnit ja säädöt. Kaikki asiakkaat eivät kuitenkaan olleet toimittaneet riittäviä tietoja ajoissa ja joissakin tapauksissa tiedot olivat olleet myös virheellisiä. Eli suomeksi sanottuna kummallakin osapuolella oli sormensa sopassa.

Kiista oli ensiksi Pohjois-Savon käräjäoikeuden ratkaistavana. Käräjäoikeus tuomitsi asian kuntien hyväksi. Käräjäoikeus muun muassa katsoi, että kunnat olivat reklamoineet sopimuksen edellyttämällä tavalla ja että TeliaSoneran toimitus oli viivästynyt merkittävästi ja siten sen asiakkaiden tekemä sopimuksen purku oli ollut oikeutettu.

Käräjäoikeus katsoi, että viivästyminen ja virheet ovat koskeneet kaikkia yhteisöjä, koska yhteishankinnan keskeinen sisältö eli yhteinen infrastruktuuri, ilmaiset sisäpuhelut, yhteinen välitysympäristö ja numeroavaruus eivät olleet toteutuneet. Viivästymisellä ja virheillä on ollut olennainen merkitys yhteisöille niiden ylläpitämien palvelujen kannalta. Sopimusrikkomuksen olennaisuutta arvioidaan kokonaistoimituksen kannalta eli toimituksen pitäisi onnistua kaikkien yhteisöjen osalta. Hankintatoimella on ollut oikeus purkaa sopimus mukana olleiden yhteisö­jen puolesta. Hankintasopimusta ja sen alaisia palvelusopimuksia on tarkasteltava kokonaisuutena. Hankintasopimuksen purkautuessa myös palvelusopimukset ovat purkautuneet.

Asiakaspalveluun ei voi reklamoida

Yhteisöt olivat ilmoittaneet toimituksissa ilmenneistä virheistä muun muassa yhtiön asiakaspalveluun ja asiakkaasta ja toimittajasta koostuneen ohjausryhmän jäsenille. Tämän jälkeen virheistä oli koottu luetteloja ja toimitettu myöhemmin kirjallinen ilmoitus TeliaSoneralle. Kiistakysymykseksi muodostuikin juuri se, että missä määrin reklamaatio oli tehty ja missä määrin ei.

Hovioikeus tarkasteli JIT 2007 yleisten ehtojen sopimuksen purkamista koskevaa kohtaa 22.1 iii), jossa todetaan että sopijapuoli voi purkaa sopimuksen korjattavissa olevan sopimusrikkomuksen perusteella vain, mikäli sopijapuoli ei ole korjannut sopimusrikkomustaan kohtuullisessa ajassa siitä, kun sopijapuoli on kirjallisesti huomauttanut rikkomuksesta.Teksti vastaa uusien JIT 2015 ehtojen kohtaa 12 alakohdan (1) kohtaa 2. Tämän lisäksi hankintayksikkö oli valmistautunut mahdollisiin ongelmiin ottamalla tarjouspyyntöön kohdan jonka mukaan hankintayksikkö saisi purkaa sopimuksen toimituksen laadun perusteella, jos toimittaja ei ole kirjallisesta huomautuksesta huolimatta kyennyt parantamaan laatutasoaan tavoitetasoon asetettuun määräaikaan mennessä.

Hovioikeus katsoi, että siltä osin kuin sopimus on purettu toimituksen virheiden perusteella kysymys

on ollut toimituksen laadussa olleista, korjattavissa olleista virheistä. Sopimuksen purkaminen suorituksen virheiden perusteella on edellyttänyt kirjallista huomautusta sopimusrikkomuksesta eli reklamaatiota. Reklamaation tarkoituksena on yleensä varata toimittajalle mahdollisuus varautua tilaajan vaatimuksiin ja arvioida virhevastuunsa peruste sekä ryhtyä tilanteen edellyttämiin toimenpiteisiin. Reklamaation tarkoitus on varata toimittajalle mahdollisuus parantaa suorituksen laatua. Jotta toimittajalla olisi tähän mahdollisuus, reklamaatiossa on yksilöitävä sopimusrikkomus siten, että siinä on selostettu, millaisesta virheestä on kysymys ja miten se ilmenee. Hovioikeus ei näytä huomioineen tarjouspyynnön mainintaa laadussa ilmenevistä puitteista.

Hovioikeuden mielestä asiakaspalveluun lähetetyt ilmoitukset ja yhteisöjen työntekijöiden yhtiön työntekijöille lähettämät ilmoitukset olivat tähdänneet ainoastaan vikojen korjaamiseen, Tämän vuoksi hovioikeus ei pitänyt niitä juridisten sopimusosapuolten välisinä eikä niissä myöskään ollut asetettu sopimuksessa edellytettyä määräaikaa korjaamiselle. Ilmoituksia ei siten pidetty reklamaatioina. Tämän vuoksi hovioikeus katsoi, että osaa tehdyistä valituksista ei voitu siten pitää sopimuksen edellyttämänä reklamaationa, koska niistä oli ainoastaan valitettu asiakaspalveluun eikä ns. “kirjallisesti” eli sopimuksen mukaisesti TeliaSoneralle.

Projektisuunnitelma ja tarjous

TeliaSonera oli tarjouksessaan esittänyt alustavan projektisuunnitelman ja sen jälkeen vielä lopullisen projektisuunnitelman. Suunnitelman mukaan syksyn 2009 aikana oli määrä parantaa matkapuhelinverkon kuuluvuutta ja varmistaa, että yhteisöjen VolP-puheensiirrolle asetetut vaatimukset. Infrastruktuurin luonnin eli liittymä- ja välitysympäristön rakentamisen oli tarkoitus tapahtua 90 työpäivän kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta eli 20.1.2010 mennessä.

Yhtiö oli hovioikeuden mukaan sitoutunut tarjouksessaan takaamaan kuuluvuuden kaikissa kiinteissä toimipaikoissa ja tarvittaessa täydentämään verkkonsa kattavuutta tulevina vuosina. Sopimuskausi alkoi 1.1.2010 ja palveluiden oli tullut olla kokonaisuudessaan toimitettuina 1.4.2010 niin, että käyttöönottoprojekti olisi voitu päättää 3.5.2010.

Tarkat määrittelyt puuttuivat

Tuomioistuin juuri projektisuunnitelmaan ja siihen, että tästä huolimatta osapuolet päättivätkin toteuttaa käyttöönottoprojektin toisin kuin oli alun perin sovittu: osa kunnista ja yhteisöistä päätettiin ottaa palvelun piiriin eri tahdissa. Tästä oli päätetty projektinohjausryhmässä, mutta päätöksistä ei kuitenkaan ollut tehty sopimuksen edellyttämää muutosasiakirjaa. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoi, että muutokset eivät olleet päteviä. Hovioikeus oli toista mieltä lähinnä siksi, että molemmat osapuolet olivat yhtä mieltä aikatauluista. Sen vuoksi hovioikeus katsoi, että sopimusta oli muutettu “hiljaisesti sopimalla”. Tässä piileekin juuri IT-projektien sudenkuoppa: vaikka asioista ei olisikaan sovittu paperilla, osapuolten välillä vallitseva käytäntö voikin olla juridisesti pätevä.

Hovioikeuden mielestä projektin aikataulu oli epämääräisesti määritelty (“vuoden loppuun mennessä”, “kevään aikana”). Ja toisaalta taas suunnitelmassa todettiin, että matkapuhelinverkon kattavuuden ja kuuluvuuden parantaminen on “jatkuvaa toimintaa” eli se ei varsinaisesti ole projekti, jossa on alku ja loppu. Tätä vahvistivat myös oikeudessa kuultujen todistajien kertomukset, joissa todettiin, että tarkoitus oli tehdä parannuksia pitkän ajan kuluessa. Tämän vuoksi hovioikeuden mielestä TeliaSonera ei ollut epäonnistunut projektissaan eikä siten rikkonut sopimusta.

Toinen vaihtoehto kelpasi

Kilpailuttamisprosessin kannalta mielenkiintoinen hovioikeuden tuomiossa oli myös sivuvjuonne ns. mobiilipuhelinvaihde eli ns. Centrex-liittymät. Tarjouspyynnössä tarjoajia pyydettiin ilmoittamaan hinta 13000 lankaverkon alaliittymälle. Lisätietona todettiin, että että liittymätyypit olivat analoginen, digitaalinen ja Centrex. TeliaSonera oli vastannut Centrex-liittymän hinnaksi 0 euroa. Hovioikeuden mielestä tarjouspyynnössä ei ollut selkeästi ilmaistu, että olisi ollut tarkoitus tilata tietty määrä nimenomaan Centrex-liittymiä.Centrex-liittymä on itse asiassa kaupallinen nimitys TeliaSoneran kilpailijan, DNA:n vaihdeverkkoratkaisun yhteydessä tarjottavalle palvelulle, jota ei myydä erikseen. TeliaSonera ei ilmeisesti pystynyt hankkimaan Centrex-liittymiä, vaan oli tarjonnut tilalle vastaavaa (joskaan ilmeisesti aivan täysin vastaavaa) ratkaisua.

Hovioikeus totesi, että TeliaSoneralla ei ollut velvollisuutta toimittaa nimenomaan tätä kyseistä palvelua, vaan vastaavakin palvelu tulisi hyväksyä. Hovioikeus totesi, Centrex-liittymien määrä ja välttämättömyys olisi tullut mainita tarjouspyynnössä nimenomaisesti, jos tarkoitus oli ollut, ettei samaa palvelua saa korvata muulla, vastaavat toiminnot sisältävällä liittymällä. Tämähän on varsin mielenkiintoista, koska hankintalakihan ei juuri missään nimessä salli tällaista, tiettyyn tuotemerkkiin rajoittuvaa vaatimusta!

Ei riittäviä virheitä purkuun

Hovioikeus katsoi, että yllämainitut virheet eivät olleet riittäviä sopimuksen purkamiseen. Syyksi hovioikeus katsoo sen, että purkaminen oli tapahtunut liian aikaisin, kesken toimituskauden eli ymmärtääkseni siis palvelun “käyttöönoton”. Sopimuksen purkaminen on suomalaisen oikeuskäytännön mukaan ollut mahdollista siis olennaisen sopimusrikkomuksen vuoksi tai mikäli näyttää erittäin todennäköiseltä, että osapuoli tulee rikkomaan sopimusta. Rikkomuksen lisäksi tärkeässä asemassa on sopimusta rikkovan osapuolen oikeus korjata virheensä ennen sopimuksen purkamista. Oma käsitykseni on, että osapuolella on oikeus jättää huomiotta myös korjaamismahdollisuus, mikäli sen onnistuminen on hyvin epätodennäköistä.

Tästä ei kuitenkaan ollut tässä ratkaisussa kysymys. Hovioikeuden mielestä yhteisöt eivät olleet antaneet TeliaSoneralle riittävää mahdollisuutta korjata virheitä. Lisäksi yhteisöt olivat – hovioikeuden mielestä – hätiköineet sopimuksen päättämisessä, koska palvelun “käyttöönotto” oli vielä kesken. Kolmas tärkeä elementti oli se, että TeliaSoneran toimituksen onnistuminen oli ollut hyvin paljon riippuvainen sen asiakkaiden yhteistyöstä ja asiakkaiden toimittamista tiedoista. Koska näissä tiedoissa oli ollut virheitä, TeliaSonera ei hovioikeuden mielestä ollut epäonnistunut toimituksessaan niin huonosti, että sen asiakkailla olisi ollut oikeus purkaa sopimus. Tämän vuoksi hovioikeus tuomitsi asiakasyhteisöt korvaamaan TeliaSoneralle menetetyn taloudellisen edun ja oikeudenkäyntikulut.

Merkittävät korvaukset

Tässä tapauksessa maksettavat oikeudenkäyntikulut olivat suuremmat kuin itse korvaus. TeliaSoneralle korvattiin saamatta jääneestä taloudellisesta edusta 14.446 euroa. Sen sijaan oikeudenkäyntikulut olivat mittavat: Suonenjoen kaupunki joutui korvaamaan käräjäoikeudessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista

96.268,30 euroa. Muut yhteisöt joutuivat maksamaan tämän lisäksi käräjäoikeuden osalta 760.956,71 euroa ja hovioikeuden osalta 385.593,36 euroa. Kokonaisuudessaan siis asiakkaat joutuivat maksamaan 1.257.264 euroa korvauksia TeliaSoneralle.


Hovioikeuden ratkaisu kokonaisuudessaan (Edilex, maksumuuri)

Täältä voit lukea sen myös ilman maksumuuria

Oikeuskäytäntöä:

KKO 2008:8;

KKO 2009:61

Ari Saarnilehdon artikkeli reklamaatiosta Lakimies-lehdessä (Edilex, maksumuuri) 

Lähes 60 miljoonalla IT-hankintoja ilman kilpailutusta vuonna 2015

Tutkimalla vuoden 2015 Hilma-aineistoa selviää, että julkisia IT-hankintoja tehdään Suomessa  paljon myös suorahankintana. IT-palveluja ja ohjelmistoja ostettiin suorahankintoina vuonna 2015 vähintään 60 miljoonan euron arvosta. Yhteensä IT-liitännäisiä suorahankintailmoituksia julkaistiin 76 kappaletta.

Ylläolevat tiedot on koostettu CPV-koodien perusteella. CPV on yhdeksännumeroinen numerosarja, joka löytyy jokaisesta hankintailmoituksesta ja jota käytetään ilmoitusten luokitteluun. Ilmoituksen tekijä eli hankintayksikkö täyttää tämän tiedon itse. Koska virheiden mahdollisuus on ilmeinen, on mahdollista, että ylläolevassa luvussa ei ole kaikki viime vuoden IT-suorahankinnat, mutta ainakin suuntaa-antava numero se on. Selvitys koskee vain EU-kynnysarvon ylittäviä hankintoja.

Suorahankinta tarkoittaa, että hankintayksikkö eli viranomainen tekee hankinnan kilpailuttamatta sitä hankintalain mukaisesti. Hankintalain lähtökohtana on, että jokainen kynnysarvon ylittävä hankinta on kilpailutettava. Merkittävin ero suorahankinnalla muihin hankintalain mukaisiin menettelyihin on siinä, että hankinnasta ei julkaista hankintailmoitusta etukäteen Hilma-palvelussa. Suorahankinta saatetaan toteuttaa esimerkiksi  siten, että hankintayksikkö ryhtyy neuvottelemaan sopimuksesta yhden toimijan kanssa, tai sitten lähettämällä tarjouspyynnön haluamilleen toimijoille. Vaikka suorahankinnasta ei ilmoiteta etukäteen, siitä tulee tehdä ilmoitus Hilmaan ennen sopimuksen solmimista.


Hankintalaissa on muutama poikkeustilanne, jolloin kilpailutusta ei tarvitse tehdä. Olen aiemmin kirjoittanut yhteistyöartikkelin kanssa aiheesta ja täytynee tästä aiheesta kirjoittaa tänne blogiin myöhemminkin.

Armeija hankkii suorahankintana

Eniten IT-suorahankintoja teki viime vuonna puolustusvoimat. Yhdessä puolustusvoimien logistiikkalaitoksen kanssa “intti” teki suorahankintoja noin 20 miljoonan euron arvosta. Hankintailmoituksia puolustusvoimat jätti Hilmaan viime vuonna 18 kappaletta.

Ylläolevassa kaaviossa on kymmenen eniten suorahankintoja tehnyttä hankintayksikköä, joiden hankinnat oli yhteensä lähes 47 miljoonaa euroa. Puolustusvoimien lisäksi HUS-Logistiikka liikelaitos (5,2 ME), Liikennevirasto (4,5 ME), Helsingin kaupunki (4 ME) ja Raha-automaattiyhdistys (3,6 ME) tekivät merkittäviä IT-suorahankintoja.

Karkeasti arvioiden lähes neljäsosa (23,7 %) hankinnoista oli lisähankintoja eli hankintoja aiemmalta toimittajalta. Ilmoitusten perusteella on vaikeata arvioida tarkalleen, minkä tyyppisestä hankinnasta on kyse, mutta oman arvioni mukaan hieman alle puolet on “konsultointia”, jos esimerkiksi ohjelmiston ylläpito lasketaan konsultointipalveluksi. Toiseksi eniten suorahankintoja tehdään ohjelmistoista (noin neljännes).

Insta DefSec suurin toimittaja

Tuo 60 miljoonan euron suorahankintapotti jakautuu laajalle skaalalle 58 yrityksen kesken. Tästä huolimatta euromääräisesti muutama yritys näyttää saavan enemmän suorahankintasopimuksia:

Eniten suorahankintoja tehtiin Insta Defsec Oy:ltä, jolta tehtiin seitsemän suorahankintaa yhteensä noin 4,6 miljoonan euron arvosta. Insta Defsec Oy:n hankinnat ovat yhtä lukuunottamatta puolustusvoimien hankintoja. Toiseksi eniten määrältään (5) tehtiin hankintoja ohjelmistoyhtiö Oracle Finland Oy:ltä, noin 2,6 miljoonan euron arvosta. Euromääräisesti merkittäviä hankintoja tehtiin myös Fujitsu Finland Oy:ltä, Navielektro Ky:ltä, Agfa HealthCare Finland Oy:ltä ja BasWareOyj:ltä.

Perusteluissa suurta vaihtelua

Hankintayksiköillä on velvollisuus tekemässään ilmoituksessa perustella suorahankinta. Alla muutamia esimerkkejä suorahankintailmoitusten perusteluista:

  • “täysin uuden ympäristön pystyttäminen ei ole kokonaistaloudellisesti edullista”.
  • “Koska sopimus on päättymässä jo 10.10.2015 ja jatkamisen välttämättömyys havaittiin myöhäisessä vaiheessa, ei xxx olisi ehtinyt hankkia kilpailuttamalla uutta järjestelmää ja palvelua.”
  • “Suorahankinta ainoalta mahdollisesta toimittajalta.”
  • “On perusteltua, koska kyseessä olevaa palvelua saa toimittaa kohdemaassa vain toimittaja, jolle valmistaja on antanut oikeudet sopimuksen kohteena olevien palveluiden tuottamiseen. Tämän lisäksi XXX Oy on ainoa toimittaja, jolla on riittävä aiempi tuntemus kyseiseen järjestelmään, ja pystyy tarjoamaan nyt hankittavan sopimuksen mukaiset palvelut.”
  • “yhteensopimattoman ja erilaisen järjestelmän hankkiminen aiheuttaisi ylitsepääsemättömiä teknisiä vaikeuksia käytössä ja kunnossapidossa.

Aika montaa IT-suorahankintaa perustellaan hankintalain 27 §:n 2) kohdan perusteella eli kun  “teknisestä, taiteellisesta tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan”.

On hyvin vaikeata arvioida sitä, oliko hankintayksiköllä oikeutta vai ei tehdä suorahankintaa pelkästään ilmoituksen perusteella. Monessa ilmoituksessa todetaan vain lakonisesti että “Vain yksi tarjoaja pystyy toimittamaan rakennusurakan/tavarat/palvelut: teknisistä syistä”. Kyseessä on ilmeisesti jokin lomakkeesta löytyvä vakioteksti.

Suorahankinnan tekeminen on aina myös riski. Markkinaoikeus voi tarvittaessa määrätä hankintasopimuksen pätemättömäksi tai määrätä sopimuksen päättymään tietyn ajan kuluttua, jos hankinta todetaan tehdyn virheellisenä suorahankintana.

Uusi Hankintalaki – blogitekstit kootusti yhdessä paikassa

Kaikki hankintalain uudistusta käsittelevät Hankintaturistin ja JIT-Miehen blogin jutut löytyvät nyt kootusti osoitteesta uusihankintalaki.fi Pysy kuulolla!

IT-hankinnat, kuljetukset, sote, ja rakentaminen työllistivät markkinaoikeutta vuonna 2015

Markkinaoikeudessa vireillä olevat hankinnoista tehdyt valitukset jakaantuvat varsin tasaisesti neljän selkeän alan kesken. Markkinaoikeuden vireillä olevien hankinta-asioiden perusteella yli puolet tehdyistä valituksista koski joko IT-hankintaa, sosiaali- ja terveysalan hankintaa, rakentamista tai kuljetushankintoja.

Nämä tiedot perustuvat itse markkinaoikeuden sivuilta keräämiini tietoihin, jotka on käsityönä jaoteltu eri alojen mukaan. Kaikista ratkaisuista ei tosin käy tarkalleen ilmi, minkä alan hankinnasta on kysymys.

Lukumääräisesti eniten on tehty rakentamiseen liittyviä valituksia, yhteensä niitä oli vireillä vuoden 2015 lopussa 36 kappaletta. Tosin ero ei ole suuri, koska IT- ja sote-hankinnoista tehtiin kummastakin vain yksi valitus vähemmän. Kuljetuspalveluista tehtiin yhteensä 28 valitusta.

Tärkeä on tietysti huomata, että ensinnäkin osasto “muut” on vielä varsin suuri, yhteensä 106 valitusta. Tähän joukkoon osuu suuri määrä eri tyyppisiä hankintoja, joista ei helposti löydy yhteistä nimittäjää. Mukana on esimerkiksi erilaisia kaluste- ja tarvikehankintoja.

Sote-palvelut valituksen kohteena

Myös termi “sote” on varsin epätarkka. Sote-hankintoja koskevia valituksia oli vireillä 35 kappaletta. Tässä otannassa sillä on ymmärretty tarkoitettavan kaikkia terveydenhuollon osa-alueita sekä sosiaalipalveluja. Esimerkiksi terveydenhuolloksi on katsottu työterveyshuolto ja lääkkeiden annosjakopalvelut. Lisäksi luvussa on mukana myös terveydenhuoltoalan tavarahankinnat, kuten infuusiopumput. Sote-hankinnoista 85 prosenttia tehdyistä valituksista koski palveluja.

Sote-hankintoja on pitkään pidetty yhtenä vaikeimmista julkisten hankintojen alalajeista ja useammankin kuin kerran on jopa ehdotettu niiden jättämistä hankintalain ulkopuolelle. Miksi kyseessä on sitten “vaikea hankinta”? Ensinnäkin markkinaoikeuden oikeuskäytäntö on varsin tiukkaa, johtaen siihen, että tarjouspyyntö on laadittava mahdollisimman tarkasti. Tämä on vaikeaa, jos ei mahdotonta sote-hankinnoissa, joissa on usein kysymys ihmisten hoitamisesta tavalla tai toisella. Hankintayksiköt ovat vuosien aikana pinnistäneet mielikuvituksensa äärimmilleen keksiäkseen sellaisia vertailuperusteita, joilla tällaisia palveluita voitaisiin mitata, monet niistä on valitettavasti torpattu komeasti markkinaoikeudessa.

Lisäksi sote-hankinnassa on usein kysymys hyvin monesta liikkuvasta osasta: esimerkiksi lääkäripalvelujen hankinnoissa pitää ottaa huomioon tarjottavat tilat, lääkärien osaaminen ja vaikkapa asiakastyytyväisyys. Jokainen näistä olisi varmasti 20-sivuisen ohjekirjasen veroinen. Siinäpä yrität tehdä markkinaoikeuden vaatimaa mahdollisimman selkeätä, tasapuolista ja syrjimätöntä tarjouspyyntöä…

85 prosenttia IT-valituksista palveluita

IT-hankintoina on pidetty kaikkia “järjestelmähankintoja”, joissa on vähänkään viitattu johonkin tietotekniikkaan liittyvään. IT-hankintoja koskevia valituksia oli 31.12.2015 vireillä 35 kappaletta. Kuten yllä, myös IT-hankinnoista 85 prosenttia valituksista koski IT-palveluja.

Julkisissa IT-hankinnoissa liikkuvat isot rahat, lähemmäs kaksi miljardia euroa. Kuten sote-hankinnoissa, myös tässä ongelmana on varmaakin myös monimutkaisuus. Moni on tosin sitä mieltä, että IT-hankinnoista tehdään turhaan liian monimutkaisia, kuten käy ilmi esimerkiksi tästä Imagen jutusta.

Palveluista valitetaan eniten

Palveluhankinnat ovat selvästi suurimmassa osassa, kun tarkastellaan puhtaasti hankintalajeja, eli jakoa palveluihin, tavaroihin ja rakentamiseen.

Mielenkiintoista tässä on se, että Hilma-tietojen perusteella vuonna 2014 palveluhankintojen osuus kaikista Suomessa kynnysarvon ylittävistä hankinnoista on noin 44 prosenttia. Rakennusurakoiden osuus oli noin 23 prosenttia ja tavarahankintojen osuus noin 32 prosenttia. Ainakin parin viime vuoden ajan hankintalajien välinen suhde on pysynyt varsin samana. Luonnollisesti voisi siis olettaa, että markkinaoikeuteen päätyvät valitukset jakautuisivat samassa suhteessa. Tältä osin olettaisinkin, että palveluhankinnat ovat markkinaoikeudessa yliedustettuna eli niistä valitetaan enemmän kuin muista hankinnoista.

Tietenkin tässä pitää muistaa, että “palveluhankinta” on kyllä varsin epämääräinen käsite ja kattaa erittäin suuren joukon mitä eriskummallisimpia hankintoja. Siksi tästä jakaumasta ei kannata tehdä liian suuria päätelmiä. Myös EOS, eli ne hankinnat, joista ei voida päätellä varsinaista hankintalajia, on suuri.

Lopuksi tärkeä huomio: kyseessä on siis markkinaoikeuden vireillä olevien hankinta-asioiden tarkastelu. On siis mahdollista, että vuoden aikana on jo ehditty ratkaista valitus, joka on tullut vireille vuoden 2015 aikana. Vireillä olevien valitusten joukossa on myös neljä vuodelta 2014 edelleen vireillä olevaa hankintaa.

Kannattaako käyttää juristia?

Sitten vielä bonuskierros aiempaan postaukseen siitä, kannattaako julkisesta hankinnasta valittaa. Eli entä jos valittaa, kannattaako käyttää juristia?

Tämä kysymys on paljon vaikeampi ja olen parhaillaan tekemässä syvempää tutkimusta aiheesta. Markkinaoikeuden ratkaisujen perusteella on vaikeata päätellä, onko juristia käytetty valituksen tai vastauksen laatimiseen. Mutta tätä kirjoitusta varten lähdin siitä oletuksesta, että mikäli tuomitaan oikeudenkäyntikuluja, juristia on käytetty. Tämä ei ole mitenkään pätevä metodi, koska kuka tahansahan voi vaatia mitä tahansa oikeudenkäyntikuluiksi markkinaoikeudessa. Ja joskus markkinaoikeus on sillä päällä, että vaikka kuluja olisi vaadittu ja valitus menestyy, kuluja ei määrätä korvattavaksi. Mutta kokeillaan nyt edes:

Ylläolevassa kuviossa on huomioitu päätökset, jotka on tulkittu valittajan voitoksi (aina se ei tarkoita, että päätös kumotaan). Keltainen osa kuvaa tapauksia, joissa päätös on kumottu ja on tuomittu oikeudenkäyntikuluja. Punainen taas tarkoittaa, että päätös on kumottu, mutta ei ole tuomittu oikeudenkäyntikuluja. Vihreä on osasto “muut” eli esimerkiksi pelkät oikeudenkäyntikulut. Ylläolevan perusteella päättelisin siten, että markkinaoikeudessa kannattaa käyttää juristia, koska ainakin valittajan osalta tällöin on suurempi mahdollisuus saada päätös kumotuksi.

Kannattaako julkisesta hankinnasta valittaa markkinaoikeuteen?

Julkisia hankintoja koskeva “myytti” on, että valittaminen on helppoa ja riskitöntä. Hankintaprosessista valittaminen mielletään usein varsin pieneksi pahaksi, vaikka todellisuudessa prosessin kustannukset ovat valittajalle, hankintayksikölle ja tuomioistuimelle ja lopulta yhteiskunnalle merkittävät.

Siksi halusinkin tarkastella numeroiden valossa tätä hankintoihin liittyvää perusteesiä. Kannattaako oikeasti valittaa? Onko kysymys myytistä?

Juristin vastaus kysymykseen on: riippuu tilanteesta. Mutta jos katsotaan puhtaasti numeroiden valossa, valittajalla on merkittävästi suurempi todennäköisyys on hävitä kuin voittaa markkinaoikeudessa:

Kaikista vuoden 2015 valituksista vain 37 prosenttia menestyi. Tältä osin on hyvä huomata, että kysymys on oman määritelmän mukaisesta voitosta eli tämä ei tarkoita, että hankintapäätös olisi kumottu.

Markkinaoikeudessa kun on tyypillistä saada ns. Pyrrhoksen voittoja tai “nahkapäätöksiä” eli ratkaisuja, joissa hankintayksikön todetaan kyllä tehneen virheen, mutta hankintapäätöstä ei tällöin kumota. Tällöin ainoa asia, mitä valittaja saa, on kunnia ja “kohtuulliset” (lue: niin pienet että tuskin kattavat edes omia kulujasi) oikeudenkäyntikulukorvaukset. Mielestäni valituksen “kannattavuuden” kannalta on olennaista juuri se, että päätös saadaan nurin, jotta tarjouskilpailu saadaan uusiksi. Eli erotellaanpa nämä päätökset toisistaan todellisen “voittoprosentin” varmistamiseksi. Mikäli huomioidaan vain ne päätökset, joissa valituksen kohteena ollut hankintapäätös kumottiin, tilanne on vieläkin heikompi valittajan kannalta:

Ylläoleva on vielä aikamoinen yleistys vuoden hankinnoista. Yksi tapa tarkastella tätä on suodattaa hankintapäätökset ja niiden lopputulos markkinaoikeudessa arvon perusteella. Seuraavassa taulukossa on kuvattu hankintayksikön voittoprosentti suhteessa hankinnan arvoon:

Suomeksi sanottuna taulukko osoittaa, että mitä kalliimpi hankinta, sitä todennäköisempää on, että hankintayksikkö voittaa. Sinänsä tämä kuulostaa loogiselta, koska oletettavaa on, että suuremmassa hankinnassa valmisteluun käytetään enemmän aikaa ja resursseja kuin esimerkiksi pienempään hankintaan. Allaolevassa kaaviossa tämä näkyy vielä selvemmin:

Pienissä hankinnoissa eli alle 500.000 euron hankinnoissa voittomahdollisuudet ovat vielä aika hyvät, mutta tästä eteenpäin ero alkaa pienentyä hankintayksikön hyväksi. Noin kahden miljoonan euron hankinnan kohdalla tapahtuu jyrkähkö piikki hankintayksikön hyväksi, joka tasoittuu loppua kohden hieman.

Make your every shot count

Eli jos minulta kysytään, kannattako valittaa, vastaan, että numeroiden valossa ei kannata. Mutta eipä unohdeta sitä, että kysymyksessä on kuitenkin varsin vakava asia, sillä onhan tilanteita, joissa oikeasti loukataan jonkun osapuolen oikeusturvaa. Juristina minun on siten todettava, että valitusoikeutta on käytettävä, kun siihen on olemassa peruste. Eli valittaa pitää, mutta se ei kannata heppoisin perustein.

Tässä piilee juuri juristin ammattitaidon tärkein osapuoli: pitää tietää milloin valittaa ja milloin jättää valittamatta. Eli jutun yksityiskohtia tarkastelemalla pystyy hyvinkin päättelemään onko valituksella menestymisen mahdollisuuksia. Mutta sanoisin ylläolevan perusteella, että harkitsisin ehkä kahteen kertaan kalliista, monen miljoonan euron hankinnasta valittamista.

Ylläolevat tiedot perustuvat viime vuoden ratkaisuihin, eikä minulla ole tarkempaa dataa aiemmilta vuosilta (vielä).

Eli kysymys on myytistä

Otan nyt harvinaisen ei-juristimaisen mielipiteen ja toteaisin, että valittaminen ei kannata aina.  Se kannattaa vain tilanteissa, joissa juristi osaa tulkita oman kokemuksensa ja osaamisensa perusteella valituksen perusteet vahvoiksi.

Mistä alussa mainittu myytti sitten johtuu? Oma käsitykseni on se, että se juontaa juurensa ajoista ennen suurta hankintojen oikeusturvauudistusta, jossa säädettiin poikkeus yleiseen hallinto-oikeudelliseen periaatteeseen koskien oikeudenkäyntikuluja. Käytännössä siis oikeudenkäyntikuluriskiä kasvatettiin valittajan puolelta eli markkinaoikeus saattoi uudistuksen myötä tuomita valittajan maksamaan oikeudenkäyntikuluja aiempaa useammin. Ennen uudistusta oikeudenkäyntikulut hyvitettiin hakijalle (silloinen nimitys valittajalle) 34 prosentissa, kun taas hankintayksikölle kahdessa prosentissa ratkaisuista.

Eli valittajalla oli kahden prosentin riski joutua maksamaan oikeudenkäyntikulut. Tänä päivänä tuo riski on huomattavasti suurempi, eli on 41 prosentin mahdollisuus, että häviää ja joutuu maksamaan oikeudenkäyntikulut.

Ja entä paljonko maksetaan? Keskimäärin hankintayksiköt joutuvat korvaamaan noin 3968 euroa, kun taas valittajat joutuvat korvaamaan keskimäärin 2840 euroa. Valittajien luvussa on hyvä huomata, että siinä on mukana myös lausunnon antajan eli yleensä tarjouskilpailun voittajan oikeudenkäyntikulut.

Salon Hyötykäyttö Oy kaatoi eniten hankintoja vuonna 2015

Mikäli hankintayksikön vastapuolella on Suomen Terveystalo Oy tai Salon Hyötykäyttö Oy, on syytä olla varuillaan. Tekemäni tutkimuksen perusteella Salon Hyötykäyttö voitti eniten hankintariitoja vuonna 2015 Suomen Terveystalon ollessa hyvänä kakkosena.

Alla olevassa kuviossa on vuoden 2015 eniten markkinaoikeudessa voittaneet yritykset:

valittajat2bvoitot

Salon Hyötykäyttö Oy voitti erittäin mielenkiintoisen Lounaisen Suomen yhdyskuntajätteiden hyödyntämisen hankintarengasta koskevan valituksen. Yhtiö taas hävisi Rouskis Oy:tä koskevan sidosyksikköhankintoja koskevan valituksen. Hankintayksikköjen päätösten mukaan laskettuna näistä tulee yhteensä yhdeksän ratkaisua, joista Salon Hyötykäyttö Oy voitti viisi, voittoprosentin noustessa 55,5 prosenttiin. Euromääräisesti tässäkin tilanteessa Salon Hyötykäyttö Oy:n “kannatti valittaa”, koska valituksenalaisten hankintojen kokonaisarvo oli sata miljooonaa euroa. Oikeudenkäyntikuluja yhtiölle korvattiin 15.000 euron arvosta, kun taas yhtiö joutui maksamaan 8.000 euron arvosta oikeudenkäyntikuluja hankintayksiköille.

Suurimmat oikeudenkäyntikulut korvattiin yhteensä viime vuonna Martela Oy:jlle, jolle maksettiin yhteensä 17.000 euron edestä korvauksia kahdesta sen voittamasta ratkaisusta. Toisaalta taas Martela Oy joutui myös korvaamaan lähes 14.000 euron arvosta oikeudenkäyntikuluja yhdestä häviöstään.

Terveystalolla pelissä miljoonapotti

Markkinaoikeuden julkaistujen päätösten perusteella Suomen Terveystalo haastoi hankintayksikön eli kunnan tai kuntayhtymän markkinaoikeuteen kuusi kertaa vuoden 2015 aikana. Näistä kuudesta tapauksesta Suomen Terveystalo voitti neljä, eli voittoprosentti on varsin hyvä: 67 prosenttia, kun vuonna 2015 kaikista markkinaoikeuden ratkaisuista vain 37 prosenttia päätyi valittajan eli yrityksen hyväksi.

Suomen Terveystalolla oli myös hyvä syy riitauttaa kyseiset hankinnat, sillä yhteensä noiden riitautettujen hankinta-asioiden kokonaisarvo oli 69 miljoonaa euroa (kyseinen arvo on hankintayksikön ilmoittama pienin arvioitu kokonaisarvo). Suomen Terveystalon nostamissa jutuissa yhteenlaskettu tuomittujen uhkasakkojen määrä oli 170000 euroa.

Terveydenhuoltoalan yrityksistä Terveystalo oli omassa joukossaan. Näyttäisi siltä, että samalla alalla olevista yrityksistä muun muassa Med Group Oy teki yhden valituksen (häviö) ja Mediverkko kaksi (molemmat häviö) tekivät valituksia.

Strihl Scandinavialla tehokas prosentti

Kuten jo aiemmassa selvityksessä todettiin, vuonna 2015 hankintayksikkö oli varsin vahvoilla. Tämä näkyy myös yritysten tilastoissa, sillä vain kaksi yritystä ,Strihl Scandinavia AB ja Nextime Solutions Oy voittivat 75 prosenttia tehdyistä valituksista. Molemmat yritykset tekivät neljä valitusta ja voittivat kolme.

Yksikään toinen yritys ei yltänyt samoihin lukemiin. Merkittävää on myös se, että Strihl Scandinavia AB:n vireille saattamassa ratkaisussa MAO 3/15 markkinaoikeus määräsi hankintayksikön eli Imatran kaupungin maksamaan valtiolle myös seuraamusmaksua 20000 euroa. Tässä näyttäisi olevan kysymys vuoden ainoasta seuraamusmaksusta.

CGI Suomi Oy tehtaili eniten valituksia

Eniten valituksia tehtaili vuonna 2015 CGI Suomi Oy, joka valitti 13 hankintapäätöksestä. Näistä 12 kappaletta tuli Apotti-hankinnasta ja yksi Vantaan kaupungin SAP-järjestelmää koskevasta hankinnasta. CGI Suomi hävisi kaikki 13 kiistaansa. Samoin kävi kirjastojärjestelmähankinnoista valittaneelle Open Library Solutions Oy:lle sekä puolustusvoimien makuupussien suojapussien hankinnasta valittaneelle Dewellton Oylle: molemmat yhtiöt hävisivät markkinaoikeudessa seitsemän valitusta. Alla olevasta kuviosta näkyvät yritykset jotka valittivat eniten vuonna 2015:

valitusten2bm25c325a425c325a4r25c325a4

IT-yrityksistä parhaiten menestyi edellä mainittu Nextime Solutions Oy. Yhtiölle korvattiin 10.094 euron edestä oikeudenkäyntikuluja kolmesta voitostaan.
Kyseisessä selvityksessä ei ole voitu kattavasti selvittää valittajien kaikkia tytäryhtiörakenteita. Sen vuoksi on mahdollista, että joku yhtiö on ollut markkinaoikeudessa enemmänkin kuin mitä yllä on mainittu.